
Milana Misic, 44, on elänyt asumuserossa viime kesästä lähtien.
- Tässä vielä ehdottomasti toivutaan erosta. Onneksi olen rakentanut elämässä sosiaalisia verkostoja. Minulla on ystäviä, joille puhua asioista.
Misic ehti elää yhdessä muusikkomiehensä kanssa 23 vuotta.
- Emme ole riidoissa, katsellaan mihin elämä vie. Tietenkin olisi kiva huomata, että ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella. Olen avoimin mielin elämässä. En halunnut päätyä parisuhteessa tilanteeseen, jossa pitkään yhdessä olleet vihaavat toisiaan. Meille ei vielä ehtinyt käydä niin.
Eron syyksi Milana kertoo lapsettomuuden.
- Meillä epäonnistuminen hoidoissa johti siihen, että suhde ei kestänyt jatkuvia epäonnistumisia.
Milana harmittelee, että parilla ei ollut enää varaa kalliisiin hedelmöityshoitoihin.
- Ei minulla ole rahaa laittaa tonnia koko ajan hoitoihin, en ole varakas ihminen. Olen taiteilija, joka elää täysin kädestä suuhun. Eikä psyykekään kestä jatkuvaa epäonnistumista. Naiskuva hämärtyy. Kun lähdin suhteesta, lähdin etsimään itseäni myös ihmisenä, Milana kertoi eilen Memphis Kampin 6-vuotisjuhlissa.