Koti on siellä missä se on ollut vuodesta 1978 saakka, Pispalanharjulla Pyhäjärven puoleisella rinteellä, monen mutkan ja mäen takana, rauhassa maailman hälyltä.

Mikko Alatalo muutti taloon vaimonsa Marjan ja kolmevuotiaan esikoispoikansa Jaskan kanssa. Sitten syntyi Kalle, ja Alatalon voittokulku Syksyn sävelessä alkoi Vicky Lee -laululla. Häntä äänesti postikorteilla voittoon melkein 70 000 kansalaista.

Vuodesta 1978 alkoivat laulajan hullut menestysvuodet. Hänestä tuli Suomen suosituin trubaduuri, keikkoja oli jopa yli kolmesataa vuodessa. Perheenisä kävi kotona vain kääntymässä ja oli jo taas menossa.

Nykyisen keskustan kansanedustajan Mikko Alatalon puhelin soi vähän väliä, ja hän vastaa jollekin soittajalle politiikasta. Tämän vuoksi hänen poikansa, muusikko Kalle Alatalo komentaa isäänsä istahtamaan kahvipöytään, jossa jo itse rauhassa istuu. 

Poika sanoo käyttävänsä harkitummin puhetta kuin isänsä, vaikka tunnistaa itsessään välillä samaa äkkipikaisuutta ja rauhattomuutta kuin isässä on.

– Isä on vauhdikas veijari, ja hänellä on aina ollut monta rautaa tulessa. Hän oli paljon poissa, mutta kotona ollessaan tuki ja turva. Hän eli laulajanuransa ruuhkavuosia, joita ymmärrän nyt hyvin muusikkona. Minullakin on takana ruuhkaisia vuosia, mutta nyt kun olen kuusivuotiaan Lotan isä, olen kotona enemmän läsnä ja auktoriteetti lapselleni kuin isä oli. 

Kalle Alatalo arvelee, että isällä saattaa olla menetetyistä vuosista ”pientä huonoa omaatuntoa”.

Mikko Alatalo sanoo ihailevansa poikansa Kallen lahjakkuutta ja ammattitaitoa ja kutsuu itseään pohjalaisittain ”vain tällaiseksi hommimieheksi”.

Isyyden velvollisuudet eivät nuorta Mikko Alataloa huolettaneet. Hän havahtui niihin enemmän vasta toisessa avioliitossaan Seija Alatalon kanssa, kun pojat Aaro ja Eero syntyivät.

– Kun Kalle syntyi marraskuussa 1978, olin juuri saavuttanut voittoni Syksyn sävelessä. Tapio Rautavaaran tavoin lauloin kaikissa Suomen kylissä. Oli vaativaa olla sellaisessa menossa isänä läsnä, sillä aloin tehdä samaan aikaan myös Siirtomaa-Suomen lauluja.

Näitä työkansan elämää kuvaavia, kantaaottavia lauluja hän teki neljä vuotta. Ruotsin tv:n toimittaja vertasi niiden kuvaamaa kadonnutta Suomea Kalle Päätalon romaanien maailmaan. Vertaus ei ole huono.

– Sen vielä hyväksyn, mutta kun joku vertasi niitä Väinö Linnaan, sanoin, että eipäs nyt liioitella!

Näitä lauluja on kuultu tänä syksynä muiden Mikko Alatalon laulujen ohessa Maalaispojasta 40 vuotta -kiertueella, jonka viimeinen konsertti on isänpäivän aattona Oulussa, Alatalon vanhassa koulukaupungissa. Juhlavuoden kunniaksi on myös ilmestynyt kuuden cd:n levykokoelma Suomalaisten tunteiden tulkki.

Kiertueen viisimiehisessä bändissä on mukana Kallen lisäksi myös 20-vuotias pikkuveli Aaro, tuleva muusikko hänkin. Laulut Coitus Intistä Syksyn säveliin ja kantriin, pohjoisen lauluista balladeihin paljastavat Mikko Alatalon ja pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Harri Rinteen yli kuusisataa laulua sisältävän tuotannon laajuuden.

– Kiertue konserttisaleissa bändin kanssa on niin iso juttu, että se saattaa olla osaltani viimeinen laatuaan. Tässä on jäähyväisten makua. Teen pienimuotoisia pubikeikkoja varmasti tulevaisuudessakin, mutta en ole varma, jaksanko enää 70-vuotiaana isoa kiertuetta.

Suunnitelmia pursuava Mikko Alatalo haaveili jossain vaiheessa ennen kiertuetta, että mukana olisivat hänen kaikki neljä poikaansa. Esikoinen Jaska jäi pois työkiireiden vuoksi, ja kuopus Eero on kiireinen abiturienttivuotensa takia.

– Juice sanoi aikoinaan pojastani Kallesta, että hän ryöstää minulta Kallen! Juice kutsui häntä ja muita nuoria muusikoita Coitus Intin jälkeisiksi.

Mikko Alatalo tuntee suurta isänrakkautta ja ylpeyttä jälkikasvuaan kohtaan.

Kovimpaan elämänkokemukseen Alatalo ja hänen silloin murrosikäiset poikansa Jaska ja Kalle joutuivat vuonna 1992, kun perheen äiti Marja teki itsemurhan.

Jokainen läheisensä itsemurhan kokenut tietää, etteivät kysymykset, syyllisyydentunteet ja kaipaus häviä ikinä mielestä.

Mikko Alatalo sanoo muistavansa kaiken tapahtuneen vielä kuolinvuoteellaan.

– Olin ollut sokea, kun en ollut nähnyt niin syvälle Marjan mieleen, että olisin vaistonnut mitään niin vakavaa. Olimme tehneet samana vuonna koko perheen voimin lomamatkan Disney Worldiin, mutta myöhemmin olen miettinyt, miksi hän viimeisen elinvuotensa aikana opetti poikia tekemään ruokaa.

Kalle oli kolmetoista, kun hän menetti äitinsä. 

– Isän piti yhtäkkiä palata kotihommiin, joissa apuun tuli hänen äitinsä, mummimme Anna-Liisa. Minua auttoi paljon ystäväni Juri Lindemanin läsnäolo. Hänestä tuli sittemmin myös muusikko.

Mikko Alatalo muistaa, miten Kalle kuunteli Eric Claptonin laulua Tears in Heaven, jonka tämä sävelsi pienen poikansa tapaturmaisen kuoleman jälkeen.

– Musiikista tuli silloin terapiani, Kalle sanoo.

Pojan ja isän keskinäinen suhde kestää myös yhteisen juhlakiertueen.

Mikko Alatalo lamaantui niin, että kertoo vain maanneensa sängyssä ja nukkuneensa unilääkkeillä. Hän kävi vyöhyketerapiassa, ja jokainen jalkapohjan hermo sävähti koskettaessa kuin sähköiskun saaneena.

Kalle muistaa kuitenkin vahvan isän, joka selviytyi ja jaksoi. Kaikesta huolimatta.

– Ensimmäisenä jouluna istuimme poikien kanssa kolmisin, paljon ei puhuttu, mutta toistemme läsnäolo lohdutti. Koko lähipiirin, sukulaisten ja perheystävien tuki kannattivat eteenpäin.

Marja oli istuttanut edellisenä vuonna kotitalon rinteeseen tulppaaneja. Hänen poismenonsa jälkeisenä keväänä koko rinne kukki.

– Sävelsin vuonna 1993 Puutarha-levyni, jonka koko tematiikka liittyy tapahtuneeseen. Kirjoitin levyssä suruani pois: ”Mä vielä mietin kun puutarhaan palaan 

kuinka lyhyt on kukinnan tovi, 

mutta ehkä ei kuolemaa olekaan

kenties on se vain puutarhan ovi.” 

Kalle lähti pari vuotta tapahtuneen jälkeen vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin Wyomingiin. Se oli oikealla hetkellä tapahtunut kasvattava irtiotto, jonka aikana ahdistus helpotti.

Arkista kanssakäymistä, mutta myös syvällisiä keskusteluja, paljon puhetta musiikista ja yhteisten keikkojen lisäksi yhteisiä konserttimatkoja. Niin isä ja poika kuvaavat nykyistä suhdettaan.

– Kalle on minulle myös portti nuorempaan muusikkosukupolveen. Politiikasta emme keskenämme puhu.

Kalle Alatalolle on ollut tärkeää, että hänen ammatillinen uransa on erillään isän urasta. Mikko Alatalo sanoo, ettei hän ole ohjaillut poikiaan mihinkään suuntaan.

– Kallesta ei tullut punkkaria, hänestä tuli taitosoittaja ja kitaravirtuoosi, kun minä olen pohjalaisittain tällainen ”hommimies”. Olen ylpeä hänestä, hän on soittanut Tampereen Työväen Teatterissakin niin Evita- kuin  Vuonna -85 -musikaaleissa ja Pyynikin kesäteatterissa. Ei talvea teatterilla ilman Alataloa, kun Jaska-poikani tytär Ronja esiintyy Desirée-musikaalissa Tampereen Työväen Teatterissa!

Kalle Alatalon musiikkiharrastus alkoi alle kouluikäisenä, kun hän kävi Maija Salon musiikkileikkikoulua – samaa, jota hänen tyttärensä Lotta nyt käy.

– Pianonsoitto oli kyllä pakkopullaa, mutta sitten löysin kitaran. Peruskoululaisena opiskelin Tampereen konservatoriossa klassista kitaransoittoa.

Esikoululainen Lotta käy pyörähtämässä kahvipöydässä. Häntä kikatuttaa, kun pappa alkaa laulaa Poppalooraa. Hänelle ja neljälle muulle lapsenlapselle Mikko Alatalo on ”hassu pappa”.

– Molemmat vanhempani ovat jo kuolleet, ja olen oman sukupolveni vanhin. En voi enää kysyä vanhemmiltani mitään, nyt lapsenlapset kysyvät minulta. Jaskan ja Kallen perheet ovat yhdistäneet meitä kaikkia. Jokaisella pitää olla mahdollisuus elää ja hengittää omaa elämäänsä, mutta yhdessä on hyvä olla. ●

Teksti Liisa Talvitie, kuvat Paavo Martikainen