Emännöin lomallani viikon kahta amerikkalaisvierasta. Rouvat lensivät Detroitista Amsterdamin kautta Helsinki-Vantaalle, mistä kuskasin heidät puolentoista tunnin ajomatkan päähän maalle – lepäämään. Ajattelin, että 15 tunnin matkustus ja seitsemän tunnin aikaero vaatisivat veronsa, olivathan vieraani sentään jo 69- ja 74-vuotiaita. Ja mitä vielä – mammat halusivat illalla yhdeltätoista viiden kilometrin kävelylenkille ja sen päälle vielä saunomaan.

Sama meno jatkui koko viikon. Aamiaisen jälkeen ampaisimme liikkeelle ja ehdimme nähdä viikossa Turun, Naantalin, Someron, Somerniemen, Siuntion ja Mustion nähtävyydet. Helsingissä kolusimme kirkot, pengoimme Marimekon tehtaanmyymälän, tutustuimme työpaikkaani, valloitimme Suomenlinnan, sivistyimme Ateneumissa, näimme teatterikorkeakoululaisten version Shakespearen Myrskystä ja kävimme ystäväni 50-vuotisjuhlissa. Nukkumaan ennätimme yleensä yhden jälkeen yöllä, olihan kaikki 700 valokuvaa ladattava tietokoneelle, Facebookia piti päivittää ja sähköposteihin vastata.

Hädin tuskin pysyin näiden iäkkäiden rouvien tahdissa. Vastailin heidän kysymyksiinsä aamusta iltaan, heitä kiinnosti aidosti ihan kaikki. Aloin epäillä, että he ovat väärentäneet passinsa ja lisänneet todelliseen ikäänsä vähintään vuosikymmenen, jos ei kaksikin.

”Täytyy pysyä aktiivisena”, ystäväni sanoivat. Heistä nuorempi on kokopäivätyössä yliopiston professorina ja aikoo jatkaa ainakin pari vuotta. ”Nuoret opiskelijat pitävät minutkin nuorena”, hän perustelee.

Vanhempi rouva heittää keikkaa sairaanhoitajana, vaikka eläköitymisestä on jo kymmenisen vuotta. Naiset matkustavat aina, kun rahatilanne sallii, eivätkä millekään mummomatkoille. He kiipeävät Machu Picchulle ja tarkkailevat villieläimiä safarilla Afrikan kuumuudessa. Eivätkä he mitään superterveitä ole, monta pilleriä piti ottaa aamulla ja selkää tukea korsetilla. Toinen oli käynyt läpi myös rintasyövän.

Tuon vauhtiviikon aikana minäkin päätin: täysillä loppuun asti!