Apu

Miika Nousiainen käsittelee isänsä kuolemaa jokaisessa romaanissaan: "Eiköhän kaikilla suomalaisilla isä-poikapareilla jää jotain sanomatta"

Miika Nousiainen käsittelee isänsä kuolemaa jokaisessa romaanissaan: "Eiköhän kaikilla suomalaisilla isä-poikapareilla jää jotain sanomatta"
Miika Nousiaisen jokaisessa kirjassa kuolee mies syöpään – aivan kuten hänen oma isänsä. Nyt Nousiainen kasvattaa omia lapsiaan ja hämmästyy arkeensa hiipineitä isänsä asenteita, vaikka on aina ajatellut kasvattavansa lapset omalla tavallaan.
Julkaistu: 7.11.2020

Kun Miika kaatui 17-vuotiaana polku­pyörällä ja katkaisi neljä etuhammastaan, isä sanoi: ”Ei tuo ole mikään syy jäädä töistä pois.”

Ja niin tuleva kirjailija Miika Nousiainen pyöräili aloittamaan työpäivän klo 6.00. Ei tarvinnut hävetä isän eikä pojan.

Nousiainen kuvailee 1980-luvun alun isänrakkautta niin, että hänen isänsä saattoi kyllä tupakoida autossa, vaikka lapsia oli kyydissä. Muista välittämistä oli se, että isä avasi kuskin sivuikkunan raolleen ja puhalsi savut ulos.

"Isän kanssa tehtiin asioita yhdessä. Pelattiin. Hänellä oli aikaa."

Perheillä oli yhteiset ruoka-ajat ja senkaltaista arjen läheisyyttä. Lapsia ei kuitenkaan välttämättä tuettu ja kannustettu, saati valmennettu kuten nykyisin. Kun Miika ilmoitti haluavansa lukioon ja yliopistoon, haaveelle pyörittelivät päätään niin vanhemmat kuin koulun opinnonohjaajakin.

Sodankäyneen sukupolven kasvattamat miehet eivät juuri tunteitaan näyttäneet – ainakaan niin kuin 2020-luvulla odotetaan.

– Mutta isän kanssa tehtiin asioita yhdessä. Pelattiin. Hänellä oli aikaa.

Miika Nousiainen oli 23-vuotias, kun hänen isänsä kuoli. Nyt Nousiainen, 47, on kahden lapsen isä. Hän on kirjoittanut viisi romaania, joissa jokaisessa keski-ikäinen mies kuolee syöpään – aivan kuin hänen isänsä.

– Olin tosiaan 23-vuotias. Ja onhan se nykymaailman aikaan pikkuisen varhaista menettää oma isä. Näköjään käsittelen sitä jatkuvasti.

Nousiaisen työväenluokkaisen isän kuolemaa edelsi pitkä sairastaminen. Paljon ehti sanoa, jotain jäi sanomatta.

– Eiköhän kaikilla suomalaisilla isä-poikapareilla jää jotain sanomatta, vaikka käytössä olisi kaikki maailman aika, Nousiainen sanoo.

Isä näkyy omissa asenteissa kasvattajana

Vaikka aika on erilainen ja Nousiainen ei tietoisesti pyri jäljittelemään isänsä käyttäytymismalleja, hän kertoo hätkähtävänsä isältään periytynyttä asennetta kasvattajana.

– Kerran luin Aku Ankkaa ja isä tuli sanomaan: ”Täällä sitä vaan luetaan, vaikka lumityöt on tekemättä. Naapurinpoika kyllä tekee.” Minä olen puolestani tyynnytellyt lapsia ravintolassa olemaan hiljempaa huonolla menestyksellä – ja kehottanut katsomaan viereisen pöydän paremmin käyttäytyviä lapsia, Nousiainen kertoo.

– Mistä tuo vertailu oikein kumpuaa?

"Mistäpä isäni ikäpolvi olisi isyyttä oppinutkaan. Mallia otettiin naapureilta ja omilta vanhemmilta. Ei silloin luettu kasvatusoppaita."

Isyyden miettimisen taustalla Miika Nousiaisella on sekä oma isäsuhde että vanhemmuus.

– Mistä ankaruuden ihanne aikanaan isän sukupolvella kumpusi? Toisaalta kaikkina aikoina on varmasti ollut kaikenlaisia isiä. Myös sellaisia, jotka osoittavat lapsilleen rakkautta eri tavalla kuin minun isäni. Mutta toisaalta: mistäpä hänen ikäpolvensa olisi isyyttä oppinutkaan. Mallia otettiin naapureilta ja omilta vanhemmilta. Ei silloin luettu kasvatusoppaita.

"Nykyisin on niin kiire siinä iässä, missä ennen tehtiin lapset"

Nousiaisen omaa kurinpitokykyä kysytään arjessa – esimerkiksi perheen iltaruokailujen yhteydessä. On sovittu, että se ateria syödään yhdessä. On sovittu, että sen aikana ei lueta – pöytään ei siis tuoda älylaitteita, sanomalehteä tai kirjoja.

Mutta Nousiaisen esikoispoika on kova lukemaan. Mainiota sinänsä, mutta haastavaa joka ilta ruokapöydässä.

Sopimukset ovat koetuksella.

– Eräänä iltana hän toi pöytään yhden kirjan. Sitten toisen. Kun ne kaikki kiellettiin siinä hetkessä, hän alkoi mielenosoituksellisesti lukea pöydällä olevaa lääkepurkkia. ”A-se-tyy-li-…” Jotain piti saada lukea joka tapauksessa.

Kirjailija tuli isäksi 39-vuotiaana, kymmenen vuotta vanhempana kuin isänsä aikanaan. 1970-luvun suomalaisessa työväenluokassa isä sai esikoisensa melko myöhään.

– Nykyisin on niin kovin kiire siinä iässä, missä ennen tehtiin lapset. Pitää tehdä matkoja. Laosiin, omaan sisimpäänsä ja ties minne.

Hän muistaa oman biologisen kellonsa alkaneen tikittää siinä vaiheessa, kun hän oli 37-vuotias, ja 34-vuotias kaveri tuli isäksi. Alkoi vertailu. Tai elämää muutenkin leimaava vertailu siirtyi vertailuun perheenperustamisesta.

– Silloin alkoi miettiä, ehdinkö minä, kun tuollakin on jo lapsia. Ei ole tuulesta temmattua, että kirjoitan tästä.

Vanhemmat vertailevat arkikokemuksiaan

Omien kokemusten lisäksi ammennettavaa on ystäväpiirin kokemuksista, jotka naisilla ovat erilaisia kuin miehillä. Nousiainen sanoo kuulleensa tutuiltaan, kuinka he ovat jääneet 35-vuotiaana ilman työpaikkaa, kun työnantaja on haastattelussa epäillyt naisen tulevan kuitenkin pian raskaaksi. Asiasta ei lain mukaan saa kysyä eikä nykyisin kysytäkään, mutta kuvio on tullut rivien välissä selväksi.

Kun lapsia on saatu, vertaistukea on Nousiaisen mielestä helposti saatavilla. Vanhemmat jakavat arkikokemuksiaan niin leikkipuistoissa kuin jalkapallokentän laidallakin.

– Eivät ne ole salassa pidettävää ydinasemateriaalia, hän sanoo – ja kertoo keskustelujen johtavan vertailuun: yhdessä perheessä haaste on lapsen syöminen, toisessa ruutuaika, joku on puolestaan jäljessä jotain ihannekäyrää.

"Varsinkin ensimmäisen lapsen vanhemmat ovat amatöörejä iästä riippumatta. Toisen lapsen kanssa on jo vähän enemmän luottamusta: vaikka ruoka myöhästyy 15 minuuttia, lapsi ei välttämättä ajaudu lapsisotilaaksi."

Vanhemmuus on mystinen suo, Miika Nousiainen muotoilee asian. Omassa kasvatuksessa nähdään vain se yksi asia, jossa on ehkä vaikeuksia. Ei niitä yhdeksää, joissa on onnistuttu.

Sama koskee Nousiaisen havaintojen mukaan sekä häntä 20 vuotta nuorempia että 20 vuotta vanhempia isiä, joita heitäkin leikkipuistossa näkee.

– Varsinkin ensimmäisen lapsen vanhemmat ovat amatöörejä iästä riippumatta. Vanhemmuus on laji, jossa hypätään syvään päähän ja joudutaan opettelemaan asioita kantapään kautta. Ei auta, vaikka olisi kolme yliopistotutkintoa. Toisen lapsen kanssa on jo vähän enemmän luottamusta: vaikka ruoka myöhästyy 15 minuuttia, lapsi ei välttämättä ajaudu lapsisotilaaksi.

Vanhemmuudesta Nousiainen ammentaa paljon uudessa romaanissaan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin, nykyaikaan, mutta elämään maailmassa, jota ei vielä ahdista koronapandemia.

Monet muut asiat kuitenkin ahdistavat. Kirjan nelikymppiset keskushenkilöt kamppailevat omien haaveidensa saavuttamiseksi. Yksi kaipaa puolisoa ja lasta, toinen tuskastuu ylikuormitettuna yksinhuoltajana. Ruuhkavuosiin kuuluvat myös hiipuvat, terveytensä kanssa kamppailevat omat vanhemmat.

Kaoottinen lapsiperhe-elämä

Lapsiperhe-elämä esitetään kaaoksena, joka kaunistellaan sosiaaliseen mediaan. Kirjan nimi Pintaremontti (Otava) tulee kuvitteellisesta blogista, jossa nuori äiti elää unelmankaltaista lapsiperhe-elämää riidatta ruuista tai ruutuajasta.

Nousiaisen omat lapset täyttävät tänä syksynä neljä ja kahdeksan. Voisi kuvitella, että monet kirjan tapahtumat ovat saaneet innoituksensa Helsingin Kalliossa lapsiaan kouluun ja päivähoitoon taluttavan ja kirjailijantyötään tekevän Nousiaisen arjesta.

– Kirja sijoittuu Töölöön, että vanhemmat eivät Kallion puistossa miettisi, kertooko kirja heistä. Ehkä he kuitenkin miettivät.

Toki kirjailijan tyyli on kärjistävä. Vai onko? Naamioidaanko lapsen purkkiruoka Nousiaisen kotona itsetehdyksi kuten romaanissa – tai tv-sarjassa Solsidan, josta Ruotsi-fanina tunnettu Nousiainen on tapahtuman kirjaansa lainannut?

– Ei sitä meillä välttämättä naamioida, mutta sitä kyllä muistetaan pyytää anteeksi, jos se ei ole itsekasvatetusta hirssistä tehtyä luomuruokaa.

Sama koskee lastenvaatteita. Nousiainen tunnustaa, että niin kirjassa kuin arjessakin on tärkeää, että vaatteet ovat laadukkaita, ekologisesti kestäviä ja valmistettu oloissa, joissa työntekijöiden oikeuksia ei poljeta.

Tämä kaikki on osa pintaa. Omasta elämästä halutaan antaa edustava kuva. Paitsi äitiysblogeissa myös sosiaalisessa mediassa tahdotaan osoittaa, että kaikki on hyvin. Ehkä paremmin kuin oikeasti tuntuu olevankaan.

– Riittää, että kaikki on täydellistä sosiaaliseen mediaan ladattavan valokuvan ottamisen ajan.

Kirjassa on myös romaanihenkilö Sami, jonka hätä perheenperustamisesta nelikymppisenä on samastuttava.

Samin hahmo on saanut innoituksensa ennen kaikkea Nousiaisen opiskelukaverista Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa: tämä kun meni jo parikymppisenä treffeille aina avoimena ajatuksenaan perheen perustaminen.

Nuoret naiset säikähtivät. Seurasi pientä surua – ja kavereiden naljailua ja naurahduksia.

Koomisesti kompuroivat, vähän epätoivoiset hahmot ovat Nousiaisen mielestä kiinnostavampia kuin itseään sankarina pitävät öykkärit.

– En voisi kuvitellakaan kirjoittavani mistään naistenkaatajasta, Nousiainen sanoo.

Nousiainen poikkeaa kirjailijastereotyypistä

Kirjailijan työtä kuvaillaan usein yksinäiseksi. Työ on puurtamista tekstinkäsittelyohjelman kanssa, omien ideoiden esille houkuttelemista ja terävöittämistä – ja kaiken paketointia ymmärrettävään, ehkä jopa viihdyttävään muotoon.

Nousiainen on ahkera kirjoittaja, mutta hänen hahmonsa poikkeaa erakkomaisesta kirjailijastereotyypistä harvinaisen paljon.

Kun hänen kanssaan kävelee Helsingin Kalliossa muutaman korttelin matkan keskellä arkipäivää, tuttuja tulee vastaan lähes jokaisessa kadunkulmassa.

Eikä Nousiainen toki pelkästään kirjailija olekaan. Hän on tuttu Pitääkö olla huolissaan? -tv-ohjelman vakiopanelistina. Jos pitää Nousiaisen usein mustasta huumorista tv-ohjelmassa, saattaa pitää siitä myös hänen romaaneissaan.

Kirjailijat Kari Hotakainen, Tuomas Kyrö ja Miika Nousiainen sekä juontaja Jenni Pääskysaari ovat tehneet Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmasta tv-katsojien kestosuosikin.

– Ehkä olen saanut vaikutteita Juhani Peltoselta. Vaikka ei minun mustani ole koskaan yhtä mustaa kuin hänen huumorinsa synkimmillään, Nousiainen sanoo.

Tv-maailmasta on tullut Nousiaiselle paljon tuttuja. Ennen kirjailijan­uraansa toimittaja Nousiainen työskenteli MTV:n uutisissa. Viime vuosikymmenellä hän kuului Putouksen käsikirjoittajaryhmään. Ihmiset ovat jääneet mieleen, ja mukaan on tarttunut ystäviä ja juttukavereita.

Sillä juttua Nousiaiselta tulee, sen hän sanoo itsekin sukuviakseen. Vanha naapuri, Pasilan ja Sunnuntailounaan käsikirjoittajana tunnettu Atte Järvinen on keksinyt puheliaalle Nousiaiselle lempinimen ”Hakaniemen Puuduttaja”.

Putousta tehdessään Nousiainen ystävystyi näyttelijä Jussi Vatasen kanssa. Tämä pyysi Nousiaista kirjoittamaan sadun esitettäväksi synnyinseudullaan Sonkajärvellä. Kirjailija kirjoitti, ja jäi miettimään, olisiko lapsille suunnatulla tarinalla käyttöä laajemminkin.

Kustantaja uskoo, että on, ja sen tuloksena tämän syksyn toinen Nousiais-uutuuskirja on Fretti Mercury etsii onnea (Otava).

Lisää näkyvyyttä on tuonut tänä syksynä myös hänen vuonna 2011 ilmestyneestä Metsäjätti-romaanistaan valmistunut Ville Jankerin ohjaama elokuva, joka keräsi runsaassa kuukaudessa – ja korona-aikaan – yli 60 000 katsojaa.

Q-teatterin näytelmä opetti

Miika Nousiaisen romaaneissa ilo ja suru, nauru ja itku leikkaavat niin kuin vastaanottajaa koskettavissa teoksissa tapana on – on kyse sitten vaikkapa Leevi & The Leavingsin lauluista tai Johanna Vuoksenmaan tv-sarjoista.

Kirjailija Nousiaisen voi sanoa osaavan suomalaisiin vetovan menestysreseptin. Sen, kuinka suomalaiset saa nauramaan ja itkemään kuin lukiolais-Miikan Q-teatterissa noin 30 vuotta sitten.

– Yksittäisistä teoksista eniten on vaikuttanut Q-teatterin Skavabölen pojat 1990-luvun alussa. Olin muuttanut Heinolasta Helsinkiin lukion toiselle luokalle – enkä ollut juuri käynyt teatterissa. Olin täysin myyty. Antti Raivion omakohtaisiin kokemuksiin perustuvassa näytelmätekstissä vuoroin itkettiin – ja vuoroin naurettiin. Että voi tämmöistäkin olla!

Voisi kuvitella, että kirjailijalla on laskentataulukko­sovelluksessa ynnäilty kaava lukijoiden tunteiden sopivaan heittelyyn.

Mutta ei, Nousiainen sanoo, ettei osaa käyttää Excel-ohjelmaa.

– Muuten varmaan olisikin, hän sanoo.

Nousiainen testaa kirjoihin tulevia tarinoita puhetilaisuuksissa elävän yleisön edessä. Ainakin muulloin kuin korona-aikaan.

– Näen ihmisistä, millaisen reaktion tarina saa aikaan. Naurattaako, koskettaako vai onko tarina mauton? Kerron juttuja surutta, sillä en usko, että kukaan niitä varastaa. Ei siellä kukaan Hotakainen ole kuuntelemassa ja pöllimässä minun ideoitani.

Miika Nousiainen

Syntynyt: 23. syyskuuta 1973 Säynätsalossa.

Ura: viisi romaania, vakiopanelisti tv-ohjelmassa Pitääkö olla huolissaan?

Perhe: vaimo ja kaksi lasta.

Ajankohtaista: Tänä syksynä julkaistu romaani Pintaremontti sekä lastenkirja Fretti Mercury etsii onnea. Nousiaisen romaaniin perustuva Metsäjätti elokuvateattereissa.

Miika Nousiaisen haastattelu julkaistiin Avussa 45/2020.

Juttu julkaistu verkossa 29.10. ja päivitetty 7.11.2020.

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
Kommentoi »