Image

Mianna Meskus: "Nationalismi näkyy yhä suomalaisessa syntyvyyskeskustelussa."

Mianna Meskus: "Nationalismi näkyy yhä suomalaisessa syntyvyyskeskustelussa."
Paras keino lisääntymis­käyttäytymisen ohjailemiseksi olisi tunnustaa erilaisia perhemuodostelmia, sanoo Lisääntymisen tulevaisuus -hanketta johtava apulaisprofessori Mianna Meskus.
Julkaistu: 23.4.2020

Etsitäänkö syntyvyyskeskustelussa taikakeinoa?

”Varmaan kaikki ovat sitä mieltä jo, että taikakeinoa ei ole. Tutkijat, poliitikot ja kansalaiset ovat tuoneet esiin, ettei syitä syntyvyyden laskulle sitten vuoden 2010 vielä oikein tunneta. Olen käyttänyt sellaista vertausta, että lisääntymisen suhteen on monta palloa ilmassa – siis laajemmin ajateltuna kuin vain syntyvyyden tasolla. Meillä ei voi olla yhtä haavia, jolla otettaisiin nämä erikokoiset pallot kiinni.

Mitä tarkoitat lisääntymisellä laajemmin ajateltuna?

Lisääntyminen on yhtäältä ja perustaltaan biologinen asia. Lisäksi se on henkilökohtainen ja kokemuksellinen asia sekä yhteiskuntapoliittinen asia, joka on moni­tahoisempi kysymys kuin huoli syntyvyydestä ja puhe vauvakadosta ja romahduksesta. Siihen liittyy tutkimuksellisia kysymyksiä, koska lainsäädäntö sallii ja teknologiat mahdollistavat erilaisia tapoja lisääntyä. Lisääntyminen on siis monin tavoin irrottautunut ihmisen biologiasta ja jopa ruumiista.

Miten ilmastonmuutos on näkynyt lisääntymispolitiikassa?

Ympäristöhuolesta on puhuttu pidempään, mutta vielä on selvittämättä, miten se vaikuttaa konkreettisesti meidän tulevaisuusperspektiiviin. Ilmiön voi silti olettaa vahvistuvan. Meidän vanhempien sukupolvien täytyy tunnustaa ja ottaa vakavasti se huoli. Toisaalta on tutkimuksen ja tilastojen tehtävä selvittää, pitääkö lopulta päätös olla hankkimatta lapsia ilmastohuolen vuoksi. On myös seurattava, millaista poliittista toimintaa tämä huoli saa aikaan ja miten nämä asiat kytkeytyvät toisiinsa.

Onko kytkeytymistä jo tapahtunut vai onko keskustelu jämähtänyt yleisönosastomoraliteetteihin?

Ilmastohuolen kytköksistä lastenhankintaan ei ole vielä paljoa tutkimustietoa. Jos spekuloidaan, niin ehkä sellainen, positiivista tuottava poliittinen mahdollisuus syntyvyyden ja ympäristön välillä on, että kuten nuoret ilmastoaktivistit kritisoivat, vaadittaisiin järeitä toimia ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Voidaanko ajatella, että jos tätä huolta lievitettäisiin riittävän järeillä teoilla, se hellittäisi myös lasten saamiseen liittyviä huolia?

Millaista Suomen väestöpolitiikka on historiallisesti ollut?

Se oli pitkään avoimen pronatalistista. Poliittinen huoli on ollut väestön määrästä ja laadusta, ja kun ajatellaan sadan vuoden aikaperspektiivillä, se ei ole kovinkaan kauan sitten. Tämän historian takia nykypäivän väestöpolitiikka on hankalassa välikädessä. Pidetään tärkeänä, että väestönkasvua ja perheiden hyvinvointia tuetaan, mutta keinot ovat historiallisista syistä rajalliset. Yhä ollaan huolissaan tietyistä väestöryhmistä ja näiden laskevasta syntyvyydestä. Tulenarkuus näkyi jo edellisen pääministerin synnytystalkoopuheissa. Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila herättää pohtimaan, että jos valtiollista ohjausta olisi enemmän myös taltuttamisen nimissä, millä keinoin ja mitä siitä ajateltaisiin?

Suhtaudutaanko Suomessa väestöön epäpoliittisesti?

Realismia on, että väestö on edelleen valtion vaurauden lähde. Yksilön ja yhteiskunnan edun törmääminen on siksi kipukohta ja hankaluuden ydin. Ajatukset, että kansalaiset saavat itse päättää elämänmuodoistaan ja lisääntymiskäyttäytymisestään, ovat niin paljon vahvempia kuin ennen. Mutta tuleeko jokin vasta-aalto sille individualismille? Tai voi ajatella myös, että kaikessa pelottavuudessaan ja karmeudessaan tästä tulee monella tavalla herättelevä kevät, kun testataan liberaalidemokratian perus­ehtoja ja sitä, miten kansalaisten elämää voi säädellä.

Miten nationalismi näkyy syntyvyyskeskustelussa?

On maita, joissa väestökriisiä taltutetaan avoimella pronatalistisella ja etnonationalistisella puheella. Esimerkiksi Venäjällä omille kansalaisille tarjottavia hedelmöityshoitoja on oikeutettu siltä pohjalta, että näin tuetaan etnisesti oikeanlaisina pidettyjen ihmisten lisääntymistä. Suomessa syntyvyyteen liittyvää nationalistista puhetta esiintyy varsinkin somessa ja tiettyjen poliittisten piirien toimesta. Jos syntyvyyden yleisestä laskusta ollaan huolissaan, eikö ole ristiriitaista olla samalla huolissaan maahanmuuttajien isoista perheistä tai näille perheille jaetuista sosiaalituista? Syntyvyyskeskusteluihin liittyy kaksinaismoralismia, jolla on pitkät historialliset juuret. Väestö on edelleen hallinnan väline, vaikka väestöpoliittisessa syntyvyyskeskustelussa nationalismikortti ei olekaan avoimesti käytössä.

Miten lisääntymiskäyttäytymistä voisi ohjailla?

Jos me halutaan tukea ihmisten onnea ja hyvinvointia perhemuodostelmien kautta, meidän tulisi kyetä ajattelemaan niitä muodostelmia out of the box. Puhua ja toimia positiivisen kautta, että Suomeen mahtuu monenlaisia ja monimuotoisia perheitä. Jos uusperheet, useamman aikuisen perheet, kissaperheet ja sateenkaariperheet ovat jo todellisuutta, varmasti on mahdollista hyväksyä erilaisia perhemuodostelmia nyt ja tulevaisuudessa.

Miten feminismin nousu julkisessa keskustelussa on vaikuttanut lisääntymispuheisiin?

Se on monella lailla keskustelun ytimessä. Feministiset näkökulmat kyseenalaistavat lainsäädännöllisiä rajoitteita ja kiinnittävät huomiomme siihen, keiden perheellistyminen on yhteiskunnassamme sallittavaa ja suotavaa ja millä ehdoin.

EDIT 30.4.: Korjattu Meskuksen titteliksi apulaisprofessori

1 kommentti