Kaikkihan tuntevat Bambin, tuon suloisen pikku kauriin, joka seikkailee kirjoissa ja elokuvissa.

Alun perin kyseessä on itävaltalaisen Felix Saltenin romaanin päähahmo, ja laji on metsäkauris. Walt Disney teki Bambista maailmanlaajuisesti tunnetun, ja hän vaihtoi hahmoksi valkohäntäpeuran, joka on luonnostaan pohjoisamerikkalainen laji.

Vaikka siirtoistutuksista lähtöisin ­olevia valkohäntäpeuroja elää nykyisin Suomessakin, vanhan mantereen alku­peräinen pieni hirvieläin on nimenomaan metsä­kauris.

Paras tuntomerkki näiden kahden lajin erottamiseen on koko: ­metsäkauriilla säkäkorkeus on samaa luokkaa kuin saksanpaimenkoiralla, noin 65–75 sentti­metriä, kun taas valkohäntäpeuran säkä­korkeus on jopa metrin luokkaa.

Valkohäntäpeuralla on nimensä mukaisesti pitkä ja alapinnalta valkoinen häntä, jonka eläin nostaa pystyy loikkiessaan pakoon. Siitä on vaikea erehtyä.

Metsäkauriin häntä on sitä vastoin olemattoman pieni töpö. Oikeastaan sillä ei näytä olevan häntää laisinkaan.

Metsäkauriin olemus on jotenkin kolhompi ja ”metsäläisempi” kuin valkohäntäpeuran. Metsäkauris­pukin niska on jykevä. Metsäkauriin kuono on lyhyt, ja sen pää vaikuttaa sivusta katsottuna kolmio­maiselta.

Valkohäntäpeuran pää on selvästi ­pitkulaisempi ja sirompi: oikeastaan se muistuttaa olemukseltaan jopa poroa – ainakin sellaista poroa, jollaisilla punanuttuinen Coca-Cola-joulupukki ohjastaa lentävää rekeään!

Molemmat lajit ovat talvella harmahtavia ja kesällä punaruskeita. Niiden erottaminen toisistaan ei ole aina helppoa: tähänkin juttuun minulta meinasi ensin lipsahtaa metsäkauriiksi luulemani lajin kuva, mutta tuntomerkkien tarkempi syynäys paljasti eläinten olevan ­valkohäntäpeuroja.

Sarvet ovat metsä­kauriilla lyhyet ja ­piikikkäät, eivät niin järeät ja massiiviset kuin muilla hirvi­eläimillä. Sarvien ­käyttötarkoitus liittyy ennen kaikkea reviiritaisteluihin.

Suomessa elää kolmaskin metsäkaurista muistuttava laji, täpläkauris. Tämä aiemmin kuusi­peurana tunnettu pilkukas hirvi­eläin on alun perin kotoisin Aasiasta. Se on ollut suosittu koristelaji linnojen ja kartanoiden puistoissa.

Metsäkauris on levittäytynyt Manner­-Suomeen vasta viime vuosisadalla, ­osittain siirtoistutusten avulla. Ahvenanmaalla metsäkauriita lienee elänyt jo aikaisemmin, mutta monella muulla ­Suomen alueella se on uusi tuttavuus.

Metsäkauris on levinnyt sisä-Suomeen kahta reittiä: Etelä-Suomen istukkaat ovat kulkeneet pohjoisemmaksi, ja osa on köpötellyt Suomeen Ruotsista Tornionjoen yli jäitä pitkin.

Suomessa elää tätä nykyä joitakin ­kymmeniä tuhansia metsäkauriita, ja kanta on tiheimmillään Etelä- ja Lounais-­Suomessa.

Vielä on Suomessa monia alueita, jonne metsäkauris ei ole levittäytynyt, mutta sen saapuminen on vain ajan kysymys, sillä laji pystyy elämään hyvin monen­laisista ympäristöissä, kunhan sääolot eivät käy liian ankariksi.

Jos tarkemmin miettii, niin Suomen kaikki hirvieläimet, ehkä hirveä lukuun ottamatta, ovat levinneet maassamme enemmän tai vähemmän ihmisen ­avustuksella. Peuran alalajeista poro on puoli­villi, kun taas metsäpeuraa on palautettu vanhoille asuinsijoilleen Suomen­selälle ja Kainuuseen, josta se aikanaan metsästettiin sukupuuttoon.

Suomeen 1930-luvulla tuodun valkohäntäpeuran nimeä on yritetty muuttaa valkohäntäkauriiksi, mutta peura-nimitys on osoittanut sitkeytensä, ja onhan siitä sekin hyöty, ettei laji sekoitu ihmisten mielissä metsäkauriiseen.

Metsäkauris on varsin herkkä sään ja ilmaston vaihteluille. Satoja vuosia sitten se väheni Suomesta ilmeisesti viilenneen ilmaston seurauksena, kun taas viime vuosina on ollut monia leutoja talvia, jotka ovat edistäneet sen lisääntymistä.

Metsäkauris elää lähes koko Euroopassa Irlantia ja pohjoisinta Skandinaviaa lukuun ottamatta. Mikäli talvet jatkuvat lauhoina, kauriiden voi odottaa runsastuvan edelleen.

Toisaalta luonto ­pyrkii aina jonkinlaiseen tasapainoon: ­metsäkauriita saalistavat pedot, etenkin ilvekset, ovat viime aikoina runsastuneet Etelä-Suomessa, kun niille on tarjolla aikaisempaa enemmän murkinaa. Kauriiden määrää ­säädellään myös metsästyksellä.

Lähivuosina metsäkauris saattaa saada rinnalleen toisenkin komean satueläimen: Kaakkois-Suomessa Imatran ja Ruokolahden seudulla on nähty ja ­valokuvattukin isokauriita.

Tämä komea eläin tunnettiin aikaisemmin saksanhirvenä.

Tähän mennessä isokauris ei ole oikein menestynyt Suomen karuissa oloissa, mutta Venäjän puolelle on istutettu ­Kaukasus-vuoristosta peräisin olevaa iso­kauriin alalajia, joka saattaa sieltä saakka omin jaloin kävellä ­Suomeenkin.

Minulle metsäkauris on enemmän kuin eläin – se on symboli jostain tavoittamattomasta, mutta silti niin todentuntuisesta sielunmaisemasta.

Parina viime vuonna metsäkauriit ovat löytäneet tiensä takapihallemme entistä useammin.

Tätäkin juttua kirjoittaessani tähystän makuuhuoneen ikkunasta naapurimme puolella olevan pienen metsälammen rantaan ja odotan, ilmestyisikö siro sarvipää syömään juurakon taakse kaatamiani omenia ja porkkanoita.