
Lauantaina 8.9. yöpyjät pääsevät nauttimaan pimentyvästä syysillasta. Majoitteena voi olla teltta, tarppi, laavu tai vaikka kuusen alus. Perusajatuksena on nauttia luonnosta ja jokamiehenoikeuksien suomasta mahdollisuudesta yöpyä ulkona. Yönsä voi viettää metsähotellissa, kansallispuistossa, retkeilyalueilla tai vaikka takapihalla.
Viime vuonna tapahtumaan osallistui lähes 130 000 suomalaista. Tänä vuonna osallistujia houkutellaan mukaan metsähotelleilla, joita rakennetaan kahdeksan ympäri Suomen: Inkoon Kopparnäsiin, Riihimäelle, Kankaanpäähän, Äetsään, Savonlinnaan, Ylivieskaan, Reisjärvelle ja Kemiin.
Metsähotellista voi varata järjestäjien pystyttämistä majoitteista oman ”huoneen”, eli esimerkiksi retkeilyteltan, riippumaton tai paikan perinteisestä puolijoukkueteltasta. Majoitus on maksuton.
"Metsähotellit tarjoavat matalan kynnyksen turvallisen vaihtoehdon kokea elämyksellinen yö ulkona hyvässä seurassa", sanoo Suomen Ladun laji- ja tapahtumapäällikkö Juhani Lehto tiedotteessa.
Metsähotelleissa on majoituksen lisäksi luvassa retkeilyyn liittyvää ohjelmaa. Järjestäjät toivovat mukaan erityisesti perheitä.
Metsähotelleihin voi tutustua ja varata niistä majapaikan tapahtuman nettisivuilla.