Kansalliskirjailija Sakari Topelius kuvasi metsää: ”Metsä on ikään kuin maan turkki. Maa, joka sijaitsee pohjan perillä, tarvitsee hyvän talviverhon, mutta jos se riisuu turkin päältään, se saa syyttää itseänsä, jos paleltuu kuoliaaksi”.

Metsä todellakin antaa suojaa. Puut hidastavat lämmön karkaamista ja lievittävät pakkasia. Jäähdyttävät viimat eivät ulotu syvälle metsään. Pienilmasto on leppeämpi kuin avoimilla mailla. Monet metsän asukit ovat riippuvaisia metsän suojasta.

 Puut ovat ilmitalvehtijoita eli ne joutuvat kestämään kireätkin pakkaset ilman lumen suojaa.

Talvella metsässä on rauhallista. Päivä pitenee joululta, mutta pakkanen jatkaa kiristymistään. Lumipeite paksunee niin metsissä kuin avoimilla maillakin.

Metsä alkaa valmistautua talveen jo kesän loppupuolella. Puut ja muut kasvit täydentävät energiavarastojaan, aloittavat tärkeiden ainesosien siirtämisen pois kuihtuvista osista, vahvistavat solukkorakenteita ja niissä tapahtuu monia biokemiallisia muutoksia. 

Solunesteet väkevöityvät ja niiden jäätymispiste alenee. Solujen vesimäärä vähenee, sillä jäätyessään solun sisällä jääkiteet rikkoisivat solun rakenteen. 

Lumisateet koristelevat puut valkoisen lumivaipan alle. Se tekee maiseman kauniiksi, mutta puille paksu lumi aiheuttaa ongelmia. Varsinkin vaaranrinnekuusikot kärsivät tykkytuhoista, kun painavat lumitaakat murtavat oksia, usein kokonaisia puita poikki. 

Lumikuorrutus suojaa puuta ankaria pakkasia vastaan. Ne eristävät ja pehmentävät suuria lämmönvaihteluita. Toisaalta keväällä sulaessaan lumeen sitoutuneet happamat yhdisteet vaurioittavat neulasia.

Metsän elämälle lumikerros on välttämätön. Se suojaa maanpinnan tuntumassa talvehtivia eläimiä ja kasveja. Pakkanen ja kuivuus eivät pääse hätyyttämään lumen-alaisia kasveja ja kasvinosia. 

Paksun lumikerroksen alla lämpötila on kovillakin pakkasilla lähellä nollaa. 

Tomera töyhtötiainen on tiaisista ainoa, jolla on selvä töyhtö päälaellaan.

Elämä hiljenee ja asettuu lepoon talveksi herätäkseen taas keväällä. Kaikki eliöt, jotka meille talveksi jäävät, joutuvat sopeutumaan kylmyyteen, niukkaan ravintoon ja lumeen. 

Osa eläimistä nukkuu talviunta tai horrostavat. Ne jotka eivät vetele hirsiä tai horrosta talvella, liikkuvat vilkkaasti ravinnonhaussa. Muun ajan ne säästävät energiaa kaivautumalla lumeen tai pörhistämällä karvansa tai höyhenensä pörrölleen eristämään kylmältä.

Orava nukkuu lämpöisessä pesässään lumisessa kuusessa. Tuuli keinuttaa puuta, mutta ei pääse tunkeutumaan tiiviseen, lämpöä eristävään pesään. Naavatuppo vielä kulkuaukon suulle, ja jo kelpaa köllötellä kirpeilläkin pakkasilla. Pesän sisälämpötilaksi on mitattu 15-20 lämpöastetta 15 asteen pakkasilla.

Orava on ehdoton päiväeläjä. Se liikkuu vilkkaasti ruoanhaussa kuusikossa. Siemenet ovat sen pääravintoa, mutta se on tuttu vieras lintulaudoillakin. Orava herkuttelee mieluusti sienillä, jotka se on varastoinut syksyllä kuivumaan oksanhankoihin.

Laskeuduttuaan maahan orava jättää lumeen tunnusomaiset jäljet, jossa pienemmät etutassujen jäljet ovat pitkulaisten, vinosti sivulle sojottavien takatassujen jälkien takana. 

Pitkää matkaa orava ei maassa loiki, vaan nousee taas puuhun ja jatkaa matkaa hyppimällä puusta puuhun, maassa kulkevien petojen ulottumattomissa.

Jäniksen tutut nelijäljet johtavat rannan pensaikkoon, missä ne kertovat pitkäkorvien kalunneen haavan ja pajujen kuorta. Paksun lumen taivuttaessa norjan koivun kaareksi jänikset pääsevät käsiksi latvuksen silmuihin. Kesällä, koivun oiettua, syöty latvus voi aiheuttaa ihmettelyä.

Suuresta lumisesta päiväkirjasta voi lukea monia tarinoita eläinten puuhista. 

Ketun helminauhamaiset jäljet seurailevat metsän reunaa, poikkeavat suolle ja palaavat metsään. Myyrät ja hiiret ovat jättäneet keveät jälkijononsa, jotka katoavat aukkoon lumella. 

Lumikon pienet parijäljet yhyttävät myyrän jäljet ja katoavat samaan lumikoloon. Lumikko on pedoista ainoa, joka mahtuu saalistamaan myyrien lumikäytäviin.

Jäljet antavat hyvän mahdollisuuden tutkia eläinten jokapäiväisiä puuhia. Jälkiä seuraamalla löytyy ruokailupaikkoja, leposijoja ja kiihkeitä takaa-ajokohtauksia. Ennen jäljestys oli ruoanhankinnan elinehto talvisessa riistanajossa.

Talvella oravan pääravintoa ovat kuusen ja männyn siemenet, mutta syksyllä se on nostellut myös sieniä  oksanhankoihin kuivumaan talviruoakseen.

Maisema näyttää autiolta. Hiljaisuuden rikkoo tiaisen hento tiititys ja käpytikan koputus käpypajallaan. Hiljaisuuden rikkovat pienet äänet saavat hiljaisuuden tuntumaan entistä syvemmältä. Lumeen kirjautuneet jäljet kertovat elämän voimasta pakkasen kourissakin. Ravintoa on löydettävä, ja on oltava valmiudet kestää kolmen-, joskus neljänkinkymmenen pakkasasteen pitkät talviyöt.

Pelottoman tiaisparven sattuessa kohdalle saa nauttia eloisien lintujen hyörinästä ja tirskunnasta. Ne pyrähtelevät oksistossa vilkkaina kuin elohopea etsien ruokaa neulasten väleistä, jäkälistä ja kaarnan rakosista. Lintujen toiminta vaikuttaa aluksi sekasortoiselta, mutta pian siinä huomaa järjestyksen: lajit etsivät ravintonsa eri osista oksistoa.

Hömötiainen tutkii oksien tyviosia, talitiaiset liikkuvat keskivaiheilla ja kevyet kuusitiainen ja hippiäinen oksien kärjissä, usein selkä alaspäin roikkuen. 

Hömö- ja kuusitiaiset ovat piilottaneet valtavia määriä hyönteisiä ja hämähäkkejä jo kesästä alkaen kuusten oksien jäkäliin. Eivät ne muista mihin ovat saaliinsa piilottaneet, mutta kun piilottajia on niin paljon niin joku piilon talvella kuitenkin löytää.

Talvisää keikahtaa nopeasti päälaelleen, kun kipakka pakkanen vaihtuu suojakeliksi. Puille oksistoon kerääntyvä lumi tietää ongelmia.

Tiaisparvissa liikkuu muitakin lintuja kuin tiaisia. Melkein aina mukana hyörii muutama hippiäinen ja puukiipijä. Puukiipijä ei kilpaile ruoasta tiaisten kanssa, sillä se etsii ravintonsa yksinomaan kuusen rungolta. Se poimii hyönteisiä kuorenliuskojen väleistä terävällä, kaarevalla nokallaan.

Parvessa liikkuminen antaa linnuille turvaa. Joku aina ehtii huomaamaan pedon, kun muut keskittyvät ravinnon etsimiseen. Kuuluu kirkas, korkea vihellys ja linnut katoavat salamana puiden suojaan.

Närhen rääkäisy leikkaa ilmaa. Se piilottaa ruokaa talven varalle ja muistaa kätkönsä hämmästyttävän hyvin. Lintu löytää piilottamansa siemenet ja terhot syvänkin lumen alta, vaikka lumipeite on muuttanut maisemaa aika tavalla.

Linnuilta kuluu koko talvipäivä ravinnon etsimiseen. Vielä hämärässäkin näkee niiden tutkivan oksistoa saaliin toivossa. 

Selviytyminen talvipäivästä on kokopäiväistä toimintaa, vasta illan hämärtyessä tiaiset katoavat yöpymiskoloihinsa. ●

Teksti ja kuvat Timo Nieminen