Eeva

Mervi Katainen: "Iän myötä halu kilpailla on vähentynyt"



Mervi Katainen: "Iän myötä halu kilpailla on vähentynyt"

Mervi Katainen on entinen huippu-urheilija, jonka nuoruus meni harjoitusmatkoihin: ”Minkäänlaiseen murrosikään ei ollut mahdollisuutta, kun lähes päivittäin istuin pari tuntia autossa äidin tai isän kanssa.”
Teksti Minna Juti
Kuvat Hannes Paananen

Haastattelun ensimmäisen osa löydät täältä.

Pikkukylä oli hyvä kasvuympäristö, ja Mervi oli eloisa ja vilkas lapsi. Hän kiipeili puissa ja potki palloa kaiket päivät naapurin poikien kanssa. Noin kymmenvuotiaana hän alkoi pelata jalkapalloa Nummelan palloseurassa.

”Jalkapallosta tuli elämässäni iso juttu. Joukkueurheilu on varmasti vaikuttanut paljon siihen, millainen ihminen minusta on tullut”, Mervi miettii.

Hän oli lahjakas pelaaja ja pääsi paikallisseurasta piirijoukkueeseen. 16-vuotiaana hän siirtyi Mestaruussarjassa pelaavaan, helsinkiläiseen Malmin palloseuraan.

”Siihen asti, kun sain oman ajokortin, vanhemmat kyyditsivät minut autolla viisi kuusi kertaa viikossa Vihdistä Malmille treeneihin ja peleihin. Matkaa kertyi 120 kilometriä edestakaisin”, Mervi muistelee.

Samalla unohtui murrosikä.

”Minkäänlaiseen murrosikään ei ollut mahdollisuutta, kun lähes päivittäin istuin pari tuntia autossa äidin tai isän kanssa.”

Auton kyydissä Mervi teki myös läksyt ja luki kokeisiin. Hän pärjäsi koulussa hyvin. Huippuvuosi oli 1997. Silloin Mervi pääsi ylioppilaaksi ja oli mukana voittamassa naisten jalkapallon Suomen Cupin ja SM-hopeaa. Samana vuonna hän oli Vihdin nuorisovaltuuston puheenjohtaja.

”Valtuusto vei aikaa yhtä paljon kuin urheilu, mutta se oli elämäni kannalta todella tärkeää. Sain poliittista kokemusta ja paljon kontakteja, joista on edelleen iloa.”

Jalkapallo vei Mervin kuitenkin pian yhdysvaltalaiseen yliopistoon, sillä hän sai täyden, viisivuotisen urheilijastipendin.

”Viihdyin Yhdysvalloissa, mutta kun vuoden kuluttua pääsin Suomessa yliopistoon, palasin kotiin. Ratkaisuun vaikutti se, että olin loukkaantunut. Siihen aikaan ei myöskään arvostettu ulkomailla suoritettuja yliopistotutkintoja yhtä paljon kuin nyt.”

Lasten ollessa pieniä Mervi ei pelannut jalkapalloa muutamaan vuoteen.

Kun Kataiset joulukuussa neljä vuotta sitten olivat muuttamassa Brysseliin, Mervi kävi edeltävänä kesänä tutustumassa paikalliseen, aluesarjoissa pelaavaan British United -jalkapallojoukkueeseen. Sen riveissä hän on nyt pelannut sekä Flanderin että Brysselin liigaa. Harjoituksia tai pelejä joukkueella on ollut pari kertaa viikossa.

”Se on ollut sellaista keski-ikäisten perheenäitien hommaa”, Mervi vitsailee ja kertoo, että toki mustelmia on tullut, mutta muuten paikat ovat kestäneet hyvin. Pelaaminen on tuottanut hänelle suurta iloa.

”Olimme juuri hävinneet ottelun suurinumeroisesti tyyliin 7-0, kun tyttäreni Saara kysyi minulta, että voiko tuo olla hauskaa. Vastasin heti, että kyllä, tämä on kivaa”, Mervi kertoo.

Vakavampikin puoli pelissä on.

”Nuorena minulla oli valmentaja, joka sanoi, että laita kaveri kentällä loistamaan, niin loistat itse. Olen muistellut neuvoa usein myöhemmin. Se sopii todella hyvin myös muuhun elämään kuin jalkapalloon.

Siitä on tullut minulle kantava ajatus monessa asiassa”, Mervi sanoo.

Sukupolvenvaihdos

Kaikkina avioliittovuosina Mervi on pitänyt kiinni omasta urastaan ja työstään. Niihin aikoihin, kun Kataiset menivät naimisiin, suomalaisessa politiikassa tapahtui selkeä sukupolvenvaihdos. Pitkään valtaa pitäneet vanhat päättäjät vetäytyivät ja tilalle nousi Jyrki Kataisen, Jutta Urpilaisen ja Mari Kiviniemen sukupolvi. Monen poliitikon perheessä elettiin ruuhkavuosia, kun puolisot rakensivat yhtä aikaa uraa ja lapset olivat pieniä.

Kataisilla Mervi valmistui maisteriksi ja Saara syntyi vuonna 2005. Jyrkistä tuli Matti Vanhasen hallituksen valtionvarainministeri ja Mervi meni töihin Espoon kaupungille vuonna 2007.

Kuopus Veera syntyi vuonna 2009, ja kaksi vuotta myöhemmin Jyrki nousi pääministeriksi. Työssään Mervi eteni Espoon sivistystoimen hallintopäälliköksi.

Työn löytäminen Brysselistä ei ollut Merville helppoa, sillä aviomiehen asema rajoitti tehtäviä, joita Mervi saattoi hakea. Ennen väitöskirjavapaalle jäämistään hän työskenteli pari vuotta europarlamentin jäsenen Henna Virkkusen poliittisena avustajana. Tehtävä merkitsi vähintään kerran kuussa useamman päivän oleskelua Ranskan puolella Strasbourgissa.

Kotona Kataisilla oli apuna au pair. Toisinaan isovanhemmat Suomesta tulivat hätiin.

Lastenhoidosta Mervi ei kuitenkaan haluaisi tehdä numeroa. Hänen mielestään he ovat olleet kuin mikä tahansa muu kahden työssä käyvän vanhemman perhe, jonka täytyy yhteisymmärryksessä sumplia ja suunnitella menot.

”Siihen oppii ja tottuu”, Mervi sanoo.

Väitöskirjan tekemiseen hänet ajoi opiskelun ilo ja halu älylliseen haasteeseen.

”Väitöskirja antaa varmasti myös eväitä ja uskottavuutta osallistua poliittiseen keskusteluun ja päätöksentekoon”, Mervi arvelee.

Hänen mielestään ei ole pahitteeksi, jos politiikkaan tulee mukaan ihmisiä, jotka jo alun perin tietävät, miten päätöksiä valmistellaan ja miten ne etenevät demokraattisessa järjestelmässä.

”Viime vuosina politiikkaan on lähtenyt paljon ihmisiä, jotka ovat kuvitelleet, että kaikki hommat hoituvat, kun joku vain tarttuu niihin ja tekee. Samat ihmiset ovat turhautuneet, kun he ovat joutuneet huomaamaan, että politiikassa on pakko tehdä kompromisseja. Isoissa asioissa ei ole sellaisia ratkaisuja, jotka olisivat aina kaikkien mieleen”, Mervi sanoo.

Politiikka kiinnostaa

Mervin oma, vahva kiinnostus politiikkaan ja nuoruuden kokemukset ovat vaikuttaneet siihen, millaisiksi hän on kokenut vuodet huippupoliitikon rinnalla sekä Suomessa että EU:ssa.

”Vaikka Jyrki on ollut aina paljon poissa kotoa, elämäntapamme ei ole tuntunut minusta koskaan vaikealta. Päinvastoin kaikki nämä vuodet Suomessa ja Brysselissä ovat olleet äärimmäisen antoisia ja mielenkiintoisia. Olen pitänyt aina esimerkiksi puoluekokouksista. Ne ovat olleet kivoja tapahtumia, joissa olen viihtynyt hyvin.”

Jyrkin rinnalla Mervi on tavannut myös mieleenpainuvia, vaikuttavia ihmisiä ja päässyt keskustelemaan sellaisten päättäjien kanssa, joita ei olisi muuten koskaan kohdannut.

”Mieleeni on jäänyt esimerkiksi Kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja, ranskalainen Christine Lagarde. Hän on todella karismaattinen nainen ja antaa vaikutelman, että on oikeasti kiinnostunut keskustelukumppanistaan”, Mervi kertoo.

Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel teki häneen vaikutuksen.

”Kuuntelin häntä eräässä tilaisuudessa. Saapuessaan puhujalavalle hän sai paljon suuremmat aplodit kuin kukaan muu saman tilaisuuden puhuja. Tuntui kuin hän olisi ollut itsekin häkeltynyt saamastaan huomiosta.”

Myös Mervi on rohkea keskustelija, joka nauttii mielipiteiden vaihdosta ja innostuu päästessään vauhtiin. Jos keskustelu-kumppanin kanssa juttu ei muuten suju, urheilusta löytyy usein yhteinen aihe.

”Jalkapallo on pelastanut minut monella illallisella, kun on pitänyt löytää keskusteltavaa tuntemattoman vierustoverin kanssa”, hän sanoo.

Omat kuplat

Nykyisin puhutaan paljon siitä, kuinka me hakeudumme mielellään saman mielisten seuraan ja näemme asioissa ensisijaisesti vain oman totuutemme. Elämme omissa kuplissamme.

Miten politiikan huippuseurapiireissä ja Brysselin kansainvälisessä vilinässä pystyy säilyttämään yhteyden muihin kuin itsensä kaltaisiin ihmisiin?

”Ainakin jalkapallossa olen lapsesta saakka tutustunut hyvin erilaisiin ja erilaisista taustoista tuleviin ihmisiin”, Mervi sanoo.

Oma perhe on jatkuvasti tärkeä linkki muuhun maailmaan.

”Ulkomailla asuessamme Suomen-sukulaisista on tullut meille entistä tärkeämpiä. Olen paljon tekemisissä sisarusteni ja heidän perheidensä kanssa. Myös lapsille serkut ovat läheisiä. Kun tapaamme, järjestämme yhdessä lettukestejä ja pidämme huolen, että lapsilla on mahdollisuus olla yhdessä.”

Omenat putoavat lähelle

Lastensa Mervi sanoo olevan niin pieniä, että vaikka elämä heidän kanssaan on helpottunut taaperoajoista, he tarvitsevat vielä pitkään vanhempiaan. Äitinä hän miettii usein, miten osaisi ohjata heitä sopivassa määrin.

”Totta kai jokainen vanhempi vaikuttaa lapseensa. En kuitenkaan haluaisi ohjata heitä liikaa ja olla rakentamassa omien valintojeni kuplaa heidän ympärilleen.”

Toistaiseksi tyttärillä on aika lailla vanhemmistaan muistuttavia harrastuksia.

”He pelaavat jalkapalloa ja yleisurheilevat”, Mervi kertoo.

Entä kuinka kilpailuhenkinen entinen huippu-urheilija myöntää olevansa? Onko aina pakko voittaa?

”Kyllä me kaveritenniksessä laskemme pisteet”, Mervi myöntää mutta jatkaa:

”Iän myötä halu kilpailla on vähentynyt. Voiton tavoittelun tilalle on tullut pitkäjänteisyys ja määrätietoisuus.” ●

Julkaistu: 10.10.2018