Eeva

Merja ja Olli Rehn: ”Emme suhtaudu itseemme liian vakavasti”


Merja ja Olli Rehn ovat olleet yhdessä 25 vuotta. Suhteen alkumetreillä kirjoitettiin sopimus, josta on kutakuinkin pidetty kiinni. Erityisesti muutama pykälä on ollut pyhä: puolison kannustaminen ja Ollin jalkapallo.
Kuvat Jouni Harala

Heinäkuussa vuonna 1993 allekirjoitettiin itäsuomalaisessa lomakylässä Koitereen Helmessä kymmenkohtainen sopimus. Allekirjoittajina olivat Merja ja Olli Rehn. Sopimus sisälsi yhteisen elämän pelisäännöt.

”Olli oli niin juonikas nuori poliitikko, että hän allekirjoitutti minulla sopimuksen, jonka porsaanreikiä en ollenkaan nähnyt”, Merja Rehn kertoo ja nauraa.

Sopimuksen ensimmäinen kohta kuului: kannustamme ja tuemme toisiamme yhteiskunnallisissa tehtävissä. Toisen pykälän mukaan kotityöt jaetaan kristillisesti, jos ne eivät ole ristiriidassa ensimmäisen pykälän kanssa.

”Tästä seurasi se, että Ollilla oli niitä yhteiskunnallisia pyrkimyksiä, ja minä jäin jakamaan kotitöitä”, Merja sanoo.

Olli myöntää leveästi virnistäen, että sopimusteksti oli tarkkaan harkittu.

Paperiin oli kirjoitettu myös, että sopimusta ei voi purkaa, mutta sitä voidaan tarkistaa, revisioida, kymmenen vuoden välein. Kertaakaan pariskunta ei ole sitä tehnyt.

”Eikä enää jaksa. Vaikka olemme menneet aika paljon Ollin ehdoilla, se ei ole ollut minulta pois. Pitkässä juoksussa en ole millään tavalla ollut häviäjä”, Merja sanoo.

Puoliso haluaa tarkentaa:

”Ei minun ehdoillani, vaan sen mukaan, mitä yhteiskunnalliset velvoitteet ja tehtävät ovat edellyttäneet. Se on eri asia. Kyllähän jonkun täytyy Suomen ja Euroopan asiat hoitaa.”

Yhteiskunnalliset tehtävät ovat kutsuneet Olli Rehniä jo nuoresta saakka. Eikä Merja koe uhrautuneensa Suomen ja Euroopan asioiden vuoksi.

”Joka kerta kun on tullut muutoksia, niin se on avannut minullekin mahdollisuuden uudistua ja tehdä uusia asioita.”

Isä oli hyvä kaveri

Mikkelissä lapsuutensa viettäneen Ollin isä omisti autojen varaosaliikkeen, jossa poika auttoi loma-aikoina.

”Isäukko oli hyvä kaverini, eikä hän koskaan painostanut mihinkään. Mutta ilmassa leijui odotus, että menisin kauppakorkeakouluun”, Olli kertoo.

Sinne hän hakikin, mutta laittoi paperit myös Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Hän pääsi kumpaankin ja valitsi yhteiskunnallisen vaikuttamisen tien.

”Ehkä minussa on ollut sen verran piintynyttä maailmanparantajaa. Ei se aina helppoa ole ollut, mutta olen pysynyt sillä tiellä ja aion pysyäkin.”

Nyt Olli on toiminut Suomen Pankin pääjohtajana kesästä saakka. Takana on useita vuosia kansanedustajana, Euroopan parlamentin jäsenenä, EU-komissaarina ja elinkeinoministerinä.

Työ on vienyt miestä – ja perhettä – Helsingistä Brysseliin ja takaisin useammankin kerran.

Merja ja Olli Rehn kertovat, että heillä on samanlainen arvomaailma, mutta luonteenpiirteiltään he eroavat toisistaan.

Kohtaaminen

Ensiaskeleet yhteiskunnallisen vaikuttamisen polulla johtivat nykyisen puolison kohtaamiseen. Vuosi oli 1984 ja paikka keskustan nuorisojärjestön toimisto Helsingin Punavuoressa.

Olli aloitti silloin Nuoren Keskustan Liiton kansainvälisten asioiden sihteerinä. Merja oli vähän aikaisemmin tullut liiton kulttuuri- ja tiedotussihteeriksi. Kohtaaminen ei kuitenkaan johtanut vielä mihinkään.

”Minä ajattelin, että onpas itsevarma takatukkainen nöösi”, Merja kiusoittelee.

Ollilla oli tosiaan takatukka, kuten kaikilla nuorilla miehillä tuohon aikaan. Merjan ansiosta takatukka lähti vuoden 1988 kuntavaalien alla.

”Olin silloin viestintäsihteeri ja sanoin, että virallisia kuvia ei noilla hiuksilla oteta. Passitin pojan parturiin, ja kiltisti hän sinne meni”, miestään puolitoista vuotta vanhempi Merja muistelee.

Kuvasta tuli hyvä, ja Olli valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Elämä vei Merjan ja Ollin erilleen vuosiksi, kun Merja meni tahollaan naimisiin ja sai kaksi poikaa. Hän lähti Tampereelle opiskelemaan journalistiikkaa.

Tiet kohtasivat uudelleen, kun Merja tuli toimittajaharjoittelijaksi Helsingin Sanomiin vuonna 1993. Olli oli silloin kansanedustaja. Vanhat työkaverit päättivät tavata ja muistella menneitä. Yhdessä oli hauskaa, ja suhde alkoi edetä vauhdikkaasti.

Merjan avioliitto päättyi, ja Olli ja Merja sinetöivät suhteensa.

Perhe Brysselissä

Rehnit muuttivat Brysseliin ensimmäisen kerran vuonna 1998. Samana vuonna syntyi yhteinen tytär Silva.

Tyttärelleen pariskunta on halunnut siirtää sivistyksen ja itsekasvatuksen ajatuksen. Lukeminen kannattaa aina, on ollut isän ohje Silvalle.

Olli teki Brysselissä kaksitoistatuntisia työpäiviä mutta jätti vastaanotot ja illalliset väliin, koska halusi viettää aikaa perheensä kanssa. Kriisiaikoina myös sunnuntait menivät työtä tehdessä, mutta lauantait otettiin yhdessä rennosti.

Kun Ollilta kysyy, miten hän on onnistunut yhdistämään vaativan työn ja isyyden, mies jää pohtimaan.

”Sitä varmaan pitää kysyä vaimolta ja tyttäreltä. Olen pyrkinyt viettämään, ei pelkästään laatuaikaa, vaan ylipäätään aikaa tyttäreni ja perheeni kanssa. Ei kai siinä sen kummempaa.”

Merja teki vuosia töitä kotoa käsin, joten hän on ollut paikalla enemmän. Kun Silva kasvoi, Brysselin Eurooppa-koulussa päivät saattoivat kestää lähes kello viiteen saakka. Sen jälkeen tyttö teki vielä läksyjä, ja illalla isäkin oli jo kotona.

”Olemme olleet sellainen pariskunta, että olemme pistäneet toisemme etusijalle, ja lapset ovat tulleet vasta sen jälkeen. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan”, Merja sanoo.

Olli toppuuttelee vieressä.

”Älä nyt ylirehellinen ole sentään.”

Merja katsahtaa puolisoonsa hymyillen.

”Olemme toki lapsista huolehtineet, ei heidän ole yksin tarvinnut pärjätä. Kaiken arjen keskellä olemme kuitenkin järjestäneet myös kahdenkeskistä aikaa. Se on ollut meille molemmille tärkeää”, Merja sanoo.

Muutoksia

Brysselin-vuosien välissä perhe asui jonkin aikaa Suomessa. Merja oli ehtinyt olla muutaman kuukauden töissä Helsingissä, ja Silva oli hyväksytty aloittamaan peruskoulu kuusivuotiaana, kun Olli valittiin Erkki Liikasen seuraajaksi EU:n komissaariksi.

Nopealla aikataululla hankittiin uusi asunto ja muutettiin takaisin Brysseliin.

”Totta kai hetken aikaa mietitytti, kun jouduin hyvästelemään työn, jossa olin juuri päässyt hyvään vauhtiin. Mutta en ole sellainen, että jäisin murehtimaan menneitä tai sitä, mitä minulla ei ole”, Merja sanoo.

Päinvastoin, hän on aina osannut nauttia siitä, mitä hänellä on ja missä hän on milloinkin asunut.

Brysselissä komissaarin puoliso kaipasi kuitenkin itselleen tekemistä. Tyhjän panttina ei voinut olla.

Silloin Merja löysi kirjoittajan itsestään, ja kirjoittamisesta tuli hänen henkireikänsä. Hän kirjoitti kolumneja useisiin sanoma- ja aikakauslehtiin sekä äänikolumneja Yleisradiolle. Brysselin-vuosina Merja julkaisi myös kolme kirjaa.

Merja kiittää puolisoaan siitä, että ilman tätä hänen elämänsä olisi ollut aivan toisenlaista. Ilman Ollia hän ei olisi lähtenyt ulkomaille asumaan eikä mahdollisesti olisi kirjoittanut yhtäkään kirjaa tai kolumnia. Eikä hän olisi oppinut esiintymään julkisesti ja pitämään puheita.

”Koskaan en ole kiukutellut Ollille siitä, että tässä nyt ollaan sinun takiasi.”

Turhaan Merja olisi kiukutellutkin. Jo ensimmäisenä yhteisenä kesänä Olli oli ilmoittanut tulevalle puolisolleen, että hänen kanssaan on turha ruveta riitelemään, koska se on epärationaalista toimintaa.

”Olen edelleen sitä mieltä, ja tämä koskee sekä perhe-elämää että työmarkkinoita.”

Kritiikin kohteena

Työelämässä Olli on joutunut kovankin kritiikin kohteeksi, kuten poliitikot usein joutuvat. Hän kertoo, että jossain määrin nahka on paksuuntunut kokemuksen myötä. Näkyviä yhteiskunnallisia töitä olisi muuten vaikea tehdä.

”Pitää olla riittävä herkkyys perustellulle kritiikille. Siihen pitää suhtautua asiallisesti ja käydä vuoropuhelua. Vähemmän perusteltu kritiikki saa jäädä omaan arvoonsa, sitä ei kannata jäädä liikaa märehtimään.”

Yhdessä Rehnit ovat puhuneet paljon Ollin työstä. Ruokapöydän ääressä on puitu uran ylä- ja alamäkiä.

”Keskustelemme kaikenlaisista asioista, se on myös yksi tapa purkaa niitä”, Olli sanoo.

Merja on pyrkinyt pitämään osansa sopimuksesta, että puolisoa tulee tukea ja kannustaa yhteiskunnallisissa tehtävissä.

”En tiedä, olenko kaikin ajoin ollut paras tuki ja turva, mutta parhaani olen yrittänyt.”

Merja kertoo, että on luonteeltaan äkkipikaisempi ja pitkävihaisempi kuin miehensä. Hän on esimerkiksi ollut monta kertaa jyrkemmin sitä mieltä, että ihmiset, jotka ovat pettäneet ja pelanneet selän takana, eivät enää kuuluu ystäviin.

Pariskunnan luonteenpiirteet täydentävät toisiaan.

”Olli on järki-ihminen, harkitseva ja sovitteleva. Hän on diesel, hän innostuu hitaammin asioista ja funtsailee niitä tarkemmin kuin minä.”

Aviomies vertaa vaimoaan Tuulen viemää -tarinan Scarlett O’Haraan: Merjaan sopii sama ajatus, että ’loiste hänen ympärillään tulee hänen takanaan palavista silloista’.

Merja myöntää, että puoliso on opettanut hänelle vuosien varrella paljon. Aina kannattaa katsoa asioita myös toiselta kantilta.

”Kun ikää on tullut, minäkin maltan fundeerata asioita paremmin. Olli saa aikaan hopeareunukset niihinkin pilviin, jotka minä näen hyvin synkkinä.”

Merja Rehn on pyrkinyt tukemaan Ollia tämän työssä. ”Tosin en ole ehkä osannut käyttäytyä niin siististi kuin mitä minulta on odotettu.”

Kolme tärkeää asiaa

Vaativan työn vastapainoksi Olli Rehnillä on elämässään kolme tärkeää asiaa, jotka pitävät jalat maassa ja suhteellisuudentajun kohdillaan. Sielunrauhaa täytyy vaalia.

”Yksi on perhe. Aina kannattaa muistaa, että meillä on ollut suhteellisen onnellinen perhe-elämä.”

Olli ei ehdi jatkaa pidemmälle, kun puoliso keskeyttää.

”Suhteellisen?” Merja kysyy ja kohottaa kulmakarvojaan.

”No, aina on parantamisen varaa ja koskaan ei kannata liioitella”, Olli vastaa.

Toinen on liikunta. Olli on pelannut koko ikänsä jalkapalloa. Nykyisin hän pelaa pari kertaa viikossa. Pelikentällä Suomen Pankin 56-vuotias pääjohtaja muuttuu jälleen kuusivuotiaaksi pikkupojaksi, ja muu maailma unohtuu.

”Jos menen fillarilenkille tai hiihtämään, alan miettiä seuraavaa puhetta. Mutta kun menen futiskentälle, keskityn vain peliin. Käyn kavereiden kanssa saunassa ja satunnaisesti yhdellä oluella. Sen jälkeen olen kuin uudestisyntynyt.”

Kolmas on huumori.

”Emme suhtaudu itseemme, toisiimme ja yleisesti elämään liian vakavasti, eikä ole aihettakaan. Paitsi tietysti keskuspankkitoimintaan, koska se on työtä”, Olli sanoo.

Yhteisinä vapaahetkinään Rehnit valmistavat kunnon illallisen. Molemmat osaavat nauttia hyvästä ruuasta ja punaviinistä. Merja on opettanut Ollin pitämään myös romanttisista elokuvista.

Kesämökki on Mikkelin Puulavedellä ja siellä vietetään kesälomat. Talvisin mökillä yritetään ehtiä käymään silloin tällöin.

Mökillä ei suoriteta mitään. Olli nauttii halkojen hakkaamisesta, ja Merja vitsailee vain vetävänsä lonkkaa.

Pohjoissavolaista naista ja eteläsavolaista miestä yhdistää samankaltainen huumorintaju.

Yhteiset vuodet

Pariskunta hämmästelee, että yhteisiä vuosi on jo kaksikymmentäviisi. Olli ei innostu analysoimaan, mikä on pitkän suhteen salaisuus. Hänen mielestään joissain asioissa kannattaa luottaa puhtaasti intuitioon.

”Mennään päivä kerrallaan eteenpäin, ja yritetään pitää huolta toisistamme, perheestä ja rakkaudesta.”

Merja kokee heidän vahvuutenaan sen, että parisuhteen sisällä ei ole koskaan tarvinnut kilpailla. Kumpikin on rohkaissut toista tämän tekemisissä.

”Arvostan Ollissa sitä, että vaikka hän oli aika kovissa paikoissa Brysselissä, siitä huolimatta hän jaksoi aina kiinnostua minun tekemisistäni ja kirjoitusprojekteistani. On iso asia, että kokee olevansa hyväksytty sellaisena kuin on. Että toinen kannustaa eikä mitätöi.”

Tylsää ei ole ehtinyt tässä pitkässä avioliitossa tulla. Aina kun on hetken aikaa huokaistu, että elämä olisi asettunut uomiinsa, on tullut uusia haasteita ja käänteitä.

”Ja kai me vain tykkäämme toisistamme. Meillä on mukavaa keskenämme. Olemme kovia pusuttelijoita”, Merja sanoo.

Molemmat ovat yhtä kovia ’vehtaamaan’. Merja on joskus leikillään laskenut, että jos he ovat suudelleet viisikymmentä kertaa päivässä yhteisten vuosiensa aikana, he eivät silti ole lähelläkään miljoonaa suudelmaa.

Kestävää kehitystä

Nyt Rehnit ovat asettuneet Suomeen, ja Suomen Pankki pitää Ollin kiireisenä. Merja aloitti pari vuotta sitten Sitrassa kiertotalouden ja kestävän ruokajärjestelmän asiantuntijana. Hänen työkenttäänsä kuuluu tulevaisuuden kestävän ruuan lisäksi kasvuyrittäjyys.

”En ole ollut kateellinen Ollin tekemisille aiemminkaan, mutta nyt olen vapautunut omassa työssäni. Tämä on minun juttuni, ja kehityn siinä joka päivä”, Merja sanoo.

Olli on iloinen Merjan puolesta. Puolison työkenttä kiertotaloudessa ei ole aivan vierasta hänellekään, sillä Olli on seurannut ilmastonmuutoksesta käytyä keskustelua pitkään.

Kirjahyllystä löytyy muun muassa Brundtlandin komission Our Common Future -julkaisun ensipainos vuodelta 1987. Raportti teki tunnetuksi käsitteen ’kestävä kehitys’.

”Merja valistaa minua mutta unohtaa, että minäkin olen harrastanut näitä kysymyksiä muutaman vuosikymmenen. On ihan kivaa, että sekä aamupalalla että päivällisellä saan kuulla kiertotalouspropagandaa.”

Merja purskahtaa nauruun.

”Mitäs propagandaa minä olen kuunnellut vuosikaudet? Olen jakanut sinun kanssasi eurokriisit, laajenemiskriisit ja ties mitkä kriisit EU:ssa”, Merja luettelee ja jatkaa:

”Kyllä sinun pitää nyt seuraavat vuodet jaksaa kuunnella minua.” ●

Haastattelu on julkaistu Eevassa 12/2018.

Julkaistu: 3.11.2019