Eeva

Meri Vennamon ainoa tytär Susanna Donner kuoli vain 36-vuotiaana: ”Vaikeinta on ollut opetella päästämään irti”

Meri Vennamon ainoa tytär Susanna Donner kuoli vain 36-vuotiaana: ”Vaikeinta on ollut opetella päästämään irti”
Meri Vennamon ja Jörn Donnerin suhteesta syntyi tytär Susanna, joka menehtyi vain 36-vuotiaana. Suuren surun keskellä seitsemänkymppiselle Merille oli selvää, että hän huolehtisi tyttärensä pienistä lapsista mutta ei yksin.
Julkaistu: 28.11.2021

Meri Vennamon vierellä vipeltää Aki, nelivuotias yorkshirenterrieri. Kaksikko kulkee yhdessä lähes aina. Joskus he pysähtyvät rupattelutauolle vastaantulijan kanssa, toisinaan he jäävät tunniksi seuraamaan muurahaisia metsikköön.

”Viihdyn ihmisten kanssa, mutta minulla pitää olla myös aikaa ajatella”, Meri sanoo.

Tapaamiseen Helsingin Ullanlinnassa parivaljakko tulee puistosta lähes minuutilleen sovittuna aikana, vaikka Merillä ei ole Akin kanssa ulkoillessa mukana kelloa eikä kännykkää. Hän on hyvä arvioimaan ajan ilmankin.

Ennen ulkoilua Meri on sanonut heiheit lapsenlapsilleen, kolmetoistavuotiaalle pojalle ja yksitoistavuotiaalle tytölle, jotka ovat lähteneet mumminsa luota kotiinsa maaseudulla.

Yhteistä aikaa heillä on paljon, sillä 73-vuotias Meri on lapsenlastensa huoltaja.

”Se, mitä tapahtui neljä vuotta sitten, on kuin vedenjakaja. On aika ennen tyttäreni kuolemaa ja aika sen ­jälkeen. Mikään ei ole enää samanlaista kuin ennen sitä eikä ole enää koskaan.”

Suunnitelmia oli paljon, kun Meri Vennamo jäi eläkkeelle. Hän oli pitänyt aiemmin taidenäyttelyitä, ja tarkoitus oli maalata uusia öljyväritöitä sekä ehkä kirjoittaa ja opiskella filosofiaa.

Kohtalo päätti toisin. Elämään tuli uusi sisältö ja merkitys lapsenlasten huoltajuuden kautta. Merin ainoa tytär Susanna Donner kuoli sairauskohtaukseen 36-vuotiaana 2017.

Susannan thaimaalainen puoliso oli menehtynyt syöpään neljä vuotta aiemmin. Pian sen jälkeen Susanna oli palannut Suomeen kahden alle kouluikäisen lapsensa kanssa.

”Tyttäreni ja lapsenlapseni asuivat luonani puoli vuotta, ja päätimme jo silloin, että pidän huolta lapsista, jos Susannalle tapahtuu jotakin. Näin seitsemänkymppisenä en kuitenkaan pysty siihen aivan yksin.”

Tytär Susanna Donner oli Merin ainoa lapsi. Kuvassa myös Merin äiti Sirkka Vennamo.

Rankka arki iski

Merin lapsenlapsilla on kaupungin järjestämä toinen koti maatilalla Uudellamaalla, jossa he käyvät pientä kyläkoulua. Merin luona he ovat joka toinen viikonloppu sekä loma-ajat.

”Lapset kutsuvat minua välillä mummiksi ja välillä Meriksi, mutta äiti en heille ole. Olen järjestelyyn tyytyväinen, sillä se toimii hyvin. Heillä on rakastavat vastuuvanhemmat ja koulukaverit toisessa kodissaan. Täällä Helsingissä olen minä sekä sisareni ja veljeni perheineen.”

Vastuuvanhemmat päättävät lasten arkisista asioista ja huolehtivat läksyistä sekä harrastuksista. Meri Vennamo käy välillä tapaamassa lapsia ja ihailemassa tilan hevosia.

”Soitan lapsille aika harvoin, ja puhelut ovat usein lyhyitä, mutta viestittelemme päivittäin perheen yhteisessä WhatsApp-ryhmässä. Olemme läheisiä.”

Kaupunkikodissa on eri säännöt, hiukan vapaammat kuin maalla. Merin luona lapset katselevat leffoja, pelailevat pelejä, nauttivat kaupunkielämästä ja tapaavat sukulaisiaan.

”Heillä on täällä omat tavaransa ja sääntönsä. Minulle on tärkeää, että he voivat rentoutua täysin. Aikataulu on vapaampi kuin arjessa, eikä esimerkiksi nukkumaanmenoaika ole niin justiinsa.”

Merin kodissa Helsingin Ullanlinnassa on paljon taidetta ja hänen omia maalauksiaan. Meri on pitänyt näyttelyitä.

Merin äidinäiti muutti aikoinaan hänen kotiinsa, kun hän oli kymmenvuotias. Yhteisistä hetkistä jäi rakkaat muistot.

”Yritän olla samanlainen kuin mummini oli. Kerron lapsille paljon tarinoita ja kertaan elämääni mutta luennoin myös historiasta ja politiikasta, milloin mistäkin. Juttelemme paljon, ja yritän selittää heille kaikki elämän kerrokset.”

Kun lapsenlapset viettävät arkea toisessa kodissaan, Meri palautuu ja kerää voimia.

”On aivan ihanaa, kun lapset ovat täällä, mutta onhan se myös aika rankkaa. En jaksaisi jatkuvaa arkea teini-ikäisten kanssa. Minulta menee usein puoli viikkoa siivoamiseen ja toipumiseen, kun lapset ovat lähteneet.”

Meri Vennamon ja Jörn Donnerin tytär

Meri Vennamosta tuli äiti 33-vuotiaana. Susanna syntyi elokuussa 1981. Hänen isänsä oli tammikuussa 2020 menehtynyt kirjailija, ohjaaja ja kulttuurivaikuttaja Jörn Donner.

”Susannan syntymä oli suuri onni. Hän oli toivottu lapsi, vaikka idea yhteisestä lapsesta ei ollut alun perin minun.”

Mies tuli kuitenkin katumapäälle jo ennen tyttären syntymää, ja Meri on ollut aina Susannan yksinhuoltaja.

”En muista vauvavuosia rankkana aikana. Olin kodinhoidossa pikkutarkan siisti mutta muuten aika rento äiti.”

Meri Vennamo on työskennellyt elokuvatuottajana, toimittajana, graafikkona ja tuntiopettajana muun muassa yliopistossa. Lisäksi hän teki töitä isänsä puoluetoimistossa ja on ­kirjoittanut tästä elämäkerran. Isä Veikko Vennamo oli legendaarinen poliitikko, ministeri ja Suomen Maaseudun puolueen perustaja, jonka sanonnat ”rötösherrat kuriin” ja ”kyllä kansa tietää” jäivät elämään.

Merillä on kolme vuotta vanhempi veli Pekka Vennamo ja seitsemän vuotta nuorempi sisko Raisa Vennamo.

”Minulla oli ihana lapsuus ja nuoruus. Asuimme Munkkiniemessä, ja kävin siellä yhteiskoulua. Vaikka isä oli ärhäkkä poliitikko, kotona hän oli hyvin salliva. Hän ei pahastunut, vaikka soitin huoneessani Kaisa Korhosen työväenlauluja.”

Kodin ilmapiiri oli keskusteleva ja sivistynyt. Kaikki lukivat paljon.

”Dialogi ja kaikkinainen väittely oli meillä erityisen sallittua. Mielipiteet sai sanoa, mutta ne piti perustella. Kotona opin, että pitää opiskella mutta ajatella itse.”

Meri Vennamo oppi lapsuudenkodissaan hankkimaan tietoa mutta ajattelemaan itse, ja siihen hän kannustaa lapsenlapsiaankin. ”Lapset ymmärtävät enemmän kuin aikuiset arvaavatkaan.”

Nuori Meri esiintyi underground-bändissä ja opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa elokuvataidetta sekä Helsingin yliopistossa musiikkitiedettä, sosiologiaa, teoreettista filosofiaa ja antiikin kirjallisuutta. Kun hän valmistui filosofian maisteriksi, opintoja oli enemmän kuin tutkinto edellytti.

”En koskaan haaveillut menestyksestä, karriääristä tai rikastumisesta mutta olen aina pärjännyt ja tehnyt juuri sitä, mitä olen halunnut.”

Meri oli aikoinaan Helsingin kaupunginvaltuutettuna ensin SMP:n ja sittemmin Perussuomalaisten ryhmässä.

”Vaikka viihdyn taustalla, olen ollut mukana monissa päätöksissä. Tärkeintä on, että asiat etenevät, ei se, kuka saa kunnian. Minulle ei jäänyt toteutumattomia unelmia.”

Nuorena Meri oli naimisissa elektronisen musiikin pioneerin, fyysikon ja undergroundtaiteilijan Erkki Kuren­niemen kanssa. Niinä vuosina hän tapasi Jörn Donnerin.

”Jörn Donner oli naistenmies”

Jörn Donner on vaikuttanut Merin elämään ajoittain enemmän kuin tämä olisi ­halunnut.

Kaikki alkoi 1972, kun Donner oli tuottamassa Merin käsikirjoittamaa elokuvaa Pilvilinna ja heidän välilleen syntyi romanssi.

”Donner oli naistenmies, ja minä olin vain yksi rivistä. Lisäksi olin naimisissa, joten siitä ei seurannut sen kummempaa.”

”Donner oli naistenmies, ja minä olin vain yksi rivistä.”
Meri Vennamo

Parin tiet yhtyivät uudestaan vuonna 1980, jolloin Meri oli jo eronnut. Kun Susanna syntyi vuotta myöhemmin, Merin ja Donnerin suhde oli päättynyt.

”Olin rakastunut mutta tajusin nopeasti, että olimme Jörnin kanssa eri puusta. Maailmankatsomuksemme olivat erilaiset eikä suhteella ollut edellytyksiä jatkua.”

Isä ja tytär pitivät kuitenkin yhteyttä, ja Susanna tapasi myös sisaruksiaan, Donnerin muita lapsia.

Heitä on yhteensä kuusi: jo kuusikymppiset Johan ja Jakob, Ruotsissa asuva Susannan ikätoveri Otto Gabrielsson ja yli kolmikymppiset Rafael ja Daniel avioliitosta Bitte Westerlundin kanssa. Donner sanoi vanhalla iällään, että on ollut isä vain kahdelle nuorimmalle lapselleen.

Meri kertoo, että Donnerin leski Bitte lähetti hänelle miehensä kuoleman jälkeen pinon valokuvia ja kirjeitä.

”Jörn säästi kaiken, joten hän oli tallettanut niin lähettämänsä kuin saamansa viestit. Hänen ja tyttäreni kuvia ja yhteistä kirjeenvaihtoa on paljon tallella. Niistä sain selville, että vaikka heidän yhteydenpitonsa oli epäsäännöllistä, välit olivat läheiset.”

Viimeinen kirje isälle

Ikäeroa oli vain muutama kuukausi. Susanna ja Donnerin keskimmäinen lapsi Otto syntyivät samoihin aikoihin.

”Asia paljastui minulle vasta paljon eromme jälkeen. Olihan se vähän yllättävää, mutta sellaista elämä on.”

Meri tapasi Oton ensimmäisen kerran tyttärensä hautajaisissa, ja silloin hänelle selvisi, kuinka tärkeä ja läheinen Susanna oli ollut Otolle.

Meri Vennamo sai Jörn Donnerin kuoleman jälkeen pinon tämän ja heidän yhteisen tyttärensä toisilleen lähettämiä kirjeita ja kortteja. ”Heidän välinsä olivat läheiset.”

”Hautajaisten jälkeen minä ja Otto pidimme yhteyttä. Tiesin, että hän suunnitteli kirjaa isästään, ja ymmärsin, että hänellä oli syynsä olla pettynyt. Yritin auttaa häntä pääsemään irti katkeruudesta.”

Meri pitää Oton viime vuonna ilmestyneestä kirjasta Rikkaruoho, Viimeinen kirje isälle.

”Se on dostojevskimainen, syvä sukellus omaan itseen.”

Nykyisin Meri muistelee tyttärensä isää lähinnä tämän valtavaa työmäärää arvostaen. Hän on kertonut lapsenlapsille, että heidän isoisänsä Jörn Donner oli merkittävä kulttuuripersoona.

”Tyttäreni valitsi rakkauden ja yksinkertaisen elämän”

Kiehtova oli myös varhain menehtyneen Susannan elämä.

”Hän oli perinyt loistavan kielipään äidiltäni, joka puhui sujuvasti seitsemää kieltä. Susanna meni kuitenkin ­yliopistoon opiskelemaan matematiikkaa.”

23-vuotiaana tytär matkusti ystäviensä kanssa joululomalla Thaimaahan, rakastui paikalliseen mieheen ja jäi sille tielle.

”Hän valitsi rakkauden ja yksinkertaisen elämän maaseudulla, kaukana kaikesta. Susanna oppi thai-kielen ja heille syntyi ihanat lapset. He olivat hyvin onnellisia. Vakuutuin siitä, kun vierailin heidän luonaan. Myös siskoni ja Susannan serkut kyläilivät siellä usean kerran.”

Meri Vennamo ja yorkshirenterrieri Aki kulkevat tiiviisti yhdessä Helsingin eteläisen kantakaupungin puistoissa. Aki on tuonut Merin elämään iloa ja seuraa.

Idylli särkyi muutaman vuoden kuluttua, kun Susannan mies sairastui nopeasti etenevään lymfoomaan ja sokeutui. Miehensä kuoleman jälkeen Susanna joutui palaamaan lasten kanssa Suomeen, mutta hän oli masentunut eikä oikein löytänyt paikkaansa täällä.

Meri arvelee, ettei tytär toipunut surusta täysin koskaan.

Viimeisen elinvuotensa aikana tytär sairasteli paljon. Meristä tuntuu, että Susanna aavisti kuolevansa.

Virallinen kuolinsyy oli massiivinen sisäinen verenvuoto. Sitä ei havaittu ajoissa vaan vasta ruumiinavauksessa.

Kuoleman hetki

Susannan kuolema tapahtui lopulta yllättäen. Meri ja lapset kutsuttiin sairaalaan, jossa heille kerrottiin, että kyse on enää tunneista.

”Susanna sanoi viisaasti, että kuoleva jää viimeiseen hetkeen. Olen kiitollinen, että minä ja lapset saimme elää sen hetken hänen kanssaan. Vietimme vuoteen äärellä pari tuntia, ja pidin Susannaa kädestä.”

Yhteinen viimeisen hetken kokemus on auttanut Meriä ja hänen lapsenlapsiaan selviytymään menetyksestä

”Susanna oli buddhalainen. Hän ajatteli, ettei elämän onnellisuutta tai tärkeyttä mitata elinajan mukaan. Lyhyt elämä voi olla yhtä hyvä kuin pitkä. Jokaisella on oma polkunsa. Olen yrittänyt hyväksyä sen.”

”Tyttäreni ajatteli, ettei elämän onnellisuutta tai tärkeyttä mitata elinajan mukaan. Lyhyt elämä voi olla yhtä hyvä kuin pitkä.”
Meri Vennamo

Merin kotona on Susannan Japanissa asuvan ystävän lähettämä seinätaulu, jossa on kurki ja neljän peruselementin symbolit: vesi, ilma, tuli ja maa.

”Taulu lohduttaa minua ja muistuttaa, että Susanna on kuin kurki, joka lentää nyt vapaudessa, irti maailman murheista. Minulle vaikeinta on ollut opetella päästämään irti, antaa hänen mennä.”

Vaikka Meri on puhunut lapsenlastensa kanssa paljon heidän äidistään, hän ei ole puhumalla surevaa sorttia.

”Ystävät soittivat ja ottivat osaa suru-uutisen jälkeen, mutta sanoin, että en jaksa puhua. Lupasin ottaa yhteyttä kun jaksan. Tähän päivään mennessä en ole jaksanut.”

”Tyttäreni oli vahva ja kaunis, periksi antamaton kuten isänsä”

Merin suru on ollut fyysistä.

”Hetkittäin kipu on raatelevan kovaa. Välillä jaksan paremmin ja ajattelen, että kaikki on hyvin. Susanna sai elää upean elämän. Hän oli vahva ja kaunis, periksi antamaton kuten isänsä.”

Vaikeimpina hetkinä kuoleman jälkeen Meri meni koiransa Akin kanssa kävelemään Nuuksion kansallispuistoon.

”En ole mikään puunhalaaja, mutta olen käynyt siellä ensimmäisen kerran jo viisivuotiaana ja luotan metsään. Tiedän, että puut tuntevat ja muistavat minut. Metsä antaa voimaa ja auttaa eteenpäin.”

Eniten Meriä ovat auttaneet lapsenlapset. He pitävät kiinni elämässä, ilahduttavat ja muistuttavat Susannasta.

”Olen huomannut, että heissä on paljon myös isäänsä, pidättyväistä buddhalaista. He osaavat tarvittaessa pysähtyä ja ottaa askeleen taaksepäin.”

Joskus Merille tulee epäusko; oliko kaikki vain unta. Tytär, elämä ja kuolema. Mikä oikeastaan on totta?

Tuonpuoleisia Meri ei mieti. Hän uskoo, että elämä on tässä ja nyt, ja niin on hyvä. Asenteeltaan hän on hiukan kuin Aleksis Kiven seitsemän veljeksen nuorin, pikku Eero, liukas luikku.

”Tykkään ihmisistä ja olen kärkäs ja nokkela huomauttelemaan. En jaksa esittämistä tai pönötystä. Isäkin oli onnellinen, utelias ja kiinnostunut kaikesta kuolemaansa asti. Opin häneltä, että rähistä saa, mutta elämä on ihanaa.”

Eihän sitä koskaan tiedä

Nuoruuden liittonsa jälkeen Meri ei ole sitoutunut, vaikka läheisiä miehiä on toki ollut, kosijoitakin.

”Viihdyn hyvin yksin ja sukuni seurassa. Nautin siitä, että saan päättää tekemisistäni itse eikä minulla ole tiukkoja aikatauluja. En kaipaa rinnalleni ketään, en ole yhtään ripustautuva.”

”Välillä jaksan paremmin ja ajattelen, että kaikki on hyvin. Susanna sai elää upean elämän”, tyttärensä menettänyt Meri Vennamo kertoo.

Vaikka paras olisi olla vannomatta mitään. Meri kertoo äidistään Sirkka Vennamosta. Tämä muutti puolisonsa kuoleman jälkeen 92-vuotiaana vanhainkotiin, jossa kohtasi Morriksen, irlantilaisen kirjallisuuden professorin.

Nuorena Englannissa asunut äiti puhui täydellistä englantia. Hän oli aina ihaillut Irlantia ja harrastanut irlantilaista kirjallisuutta.

Tuore pari istui vanhainkodin ikkunapöydän ääressä ja kävi innostuneita keskusteluja.

”Morris oli äidille todellinen taivaanlahja, kuin matka nuoruuden unelmiin. He elivät onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti, tosin vain vajaan vuoden. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä yllätyksiä kohtalo heittää minunkin eteeni.”

Artikkeli on julkaistu Eevassa 10/2021.

Kurkista roolien taakse myös Eevan Facebookissa ja Instagramissa.

Kommentoi »