Tuulilasi

Mercedes Vehon vahvana veturina

Mercedes Vehon vahvana veturina

Suomen suurin autoalan yritys Veho jatkoi kasvu-uralla vuonna 2017. Liikevaihto kasvoi, vaikka Veho myi huhtikuussa Suomen Citroen-, Peugeot- ja DS-merkkien maahantuonnin Bassadonelle ja henkilöautojen vähittäiskauppatoiminnot Wetterille Oulussa.
Kuvat Veho
Mainos

Vehon liikevaihto vuonna 2017 oli 1 218 miljoonaa euroa, kasvua edellisvuoteen oli 0,4 prosenttia. Vertailukelpoinen liikevaihdon kasvu oli 7,0 prosenttia.

Veho saavutti vuonna 2013 asettamansa pitkän aikavälin taloudelliset tavoitteensa vuoden 2017 päätteeksi. Yhtiön kannattavuus ja vakavaraisuus paranivat selvästi edellisestä vuodesta. Vehon liikevoitto vuonna 2017 oli 35,5 miljoonaa euroa eli 2,9 prosenttia liikevaihdosta. Kasvua vuoteen 2016 verrattuna oli 35,0 prosenttia. Tilikauden hyvä tulos ja strategian mukaiset liiketoimintojen myynnit nostivat omavaraisuusasteen 44,8 prosenttiin.

”Voimme olla tyytyväisiä vuoteen 2017, sillä kaikki yhtiön liiketoiminta-alueet eli Veho Henkilöautot, Veho Hyötyajoneuvot, Ruotsi ja Baltia sekä logistiikkayhtiö Assistor kehittyivät myönteisesti. Ennätyksellinen tuloksemme on kaikkien veholaisten pitkäjänteisen ja asiakaslähtöisen työn ansiota. Strategiamme mukaisesti jatkoimme myös kasvuinvestointeja Ruotsiin, josta tuli vuonna 2017 jo 15 prosenttia konsernimme liikevaihdosta”, toteaa Vehon toimitusjohtaja Kenneth Strömsholm.

Mercedes ennätyslukemiin

Henkilöautojen ensirekisteröintien määrä Suomessa pysyi käytännössä ennallaan verrattuna edelliseen vuoteen. Vehon maahantuoman ja jälleenmyymän Mercedes-Benzin markkinaosuus nousi ennätykselliseen 5,5 prosenttiin ja premium-autojen segmentin ykköseksi Suomessa. Liikkuvuuspalveluiden kehitystyötä jatkettiin aktiivisesti sekä Vehon että Sixtin palvelukonsepteja uudistamalla. Vehon käytettyihin autoihin keskittyvässä Vaihtoplus-ketjussa tehtiin investointipäätös osallistumisesta Lempäälän Ideaparkin laajennukseen, jossa luodaan Pohjoismaiden suurin vaihtoautokeskus. 

Hyötyajoneuvomarkkinat jatkoivat kasvuaan vuonna 2017 Suomen talouden vahvistumisen myötä. Mercedes-Benzin pakettiautojen ensirekisteröinnit kasvoivat 11 prosenttia ja kuorma-autojen 8 prosenttia. Raskaiden kuorma-autojen ensirekisteröinneissä Mercedes-Benzin menestys oli kaikkein kovin, kasvua edelliseen vuoteen 30 prosenttia, markkinoiden kasvun jäätyä 10 prosenttiin.

Ruotsin vahvan talouden myötä markkinat kasvoivat kaikissa ajoneuvoluokissa. Veho jatkoi investointejaan Ruotsissa. Marraskuussa 2017 Kungens Kurvan liikkeen yhteyteen avattiin pakettiautoihin keskittyvä Van ProCenter-liike. Lisäksi tammikuussa 2018 Tukholman Brommassa avautui yksinomaan Mercedes-Benzien huoltoihin keskittyvä toimipiste. Alkuvuodesta 2018 käynnistyy uuden lippulaivamyymälän rakentaminen Tukholman Nackaan.

Assistor investoi

Assistor teki merkittävän investoinnin asiakkaidensa sujuvampaan palveluun uudistamalla ajoneuvologistiikan järjestelmät vuoden 2017 aikana.

”Uudistunut toiminta-ajatuksemme on Liikuttaa kestävästi. Asiakkaidemme osoittama kiinnostus uusia palveluita ja kestävää liikkuvuutta kohtaan osoittaa, että olemme oikealla tiellä. Vuoden 2017 vahvat luvut antavat meille mahdollisuuden jatkaa uusiin palveluihin investoimista. Erityisen tärkeä rooli kokonaisuudessa on henkilöstöllämme. Asiakaskokemus on ja tulee olemaan entistäkin tärkeämpi erottautumistekijä. Kaikki lähtee siitä, että ymmärrämme asiakkaan tarpeet ja pidämme huolta hänestä, onpa kyseessä sitten kuljetusyrittäjä tai kuluttaja. Veho tunnetaankin esimerkiksi laadukkaista myynti- ja huoltopalveluistaan”, toteaa talousjohtaja Anssi Räsänen.

”Vuonna 2018 jatkamme Liikuttaa kestävästi -ajatuksen mukaisella polulla. Käytännössä kyse on esimerkiksi siitä, että pystymme tarjoamaan asiakkaille ratkaisuja uudenlaisiin liikkumistarpeisiin. Esimerkiksi hyötyajoneuvojen puolella voimme tarjota CharterWay Rent -konseptimme puitteissa joustavasti hyvin monenlaista kalustoa. Veho Go -liikkuvuuspalvelumme kautta kuluttaja puolestaan saa sopivanlaisen auton käyttöönsä juuri tarvitsemakseen ajaksi”, sanoo Strömsholm.

Fakta: Vehon vuosi 2017:

Liikevaihto oli 1 218 miljoonaa euroa (1 213)

Liikevoitto oli 35,5 miljoonaa euroa (26,3), liikevoitto 2,9 % (2,2 %)

Tilikauden voitto 28,2 miljoonaa euroa (18,7 miljoonaa euroa)

Omavaraisuusaste oli 44,8 % (35,2 %)

Työntekijöitä oli keskimäärin 1 860 henkilöä (1 890)

Liikevaihdon jakauma: Veho Henkilöautot (49 %), Veho Hyötyajoneuvot (29 %), Ruotsi ja Baltia (19 %) ja Assistor (3 %)

Julkaistu: 19.3.2018