Tuulilasi

Mercedes vahvisti hylkäävänsä Detroitin autonäyttelyn



Mercedes vahvisti hylkäävänsä Detroitin autonäyttelyn

Mercedes-Benz on vahvistanut, ettei se tule olemaan virallisesti mukana vuoden 2019 Detroitin autonäyttelyssä. Isku on kova autonäyttelyn järjestäjille.
Kuvat All Over Press

Kustannusten karsimiseksi yhä useammat autonvalmistajat esittelevät uusia autojaan omissa tilaisuuksissaan, autonäyttelyihin lähtö logistisine kustannuksineen on iso satsaus.

“Jatkossa tulemme arvioimaan tapauskohtaisesti kaikki autonäyttelyt ja niihin mukaan lähtemisen kannattavuuden”, Mercedes tiedotti.

Detroitin autonäyttelyn puhemies Max Muncey vahvisti myös, ettei Mercedes ole ensi vuonna mukana.

”Käymme kuitenkin heidän kanssaan edelleen keskusteluja tulevaisuudesta, ei ole mitään periaatteellista estettä, etteikö Mercedes voisi palata Detroitiin.”

Tämän vuoden Detroitissa Mercedes oli mukana ja esitteli siellä oman uuden G-sarjan autonsa.

Viime vuosien aikana myös Mazda, Mini, Volvo, Porsche, Mitsubishi, Jaguar ja Land Rover ovat jättäneet Detroitin autonäyttelyn väliin korkeisiin kustannuksiin vedoten.

Julkaistu: 13.2.2018