Tuulilasi

Mercedes haastamassa Teslan - neljä sähköautoa tulossa!



Mercedes haastamassa Teslan - neljä sähköautoa tulossa!

Mercedes Benz on kertonut, että se aikoo lanseerata neljä uutta täyssähköautoa vuoteen 2020 mennessä.
Teksti Max Lange

Tähtikeulan ilmoitus uusista sähköautoista tulee pian Saksan sähköautopäätöksen jälkeen. Saksassa päätettiin viime viikolla myöntää uuden sähköauton hankkijalle peräti 4000 euroa avustusta. Avustuspaketin taustalla oli myös Saksan autoteollisuus.

Autocarin tietojen mukaan uusista sähköautoista kaksi olisi sedaneita ja kaksi katumaastureita. Sähköversiot jakavat useita peruselementtejä polttomoottorisien sisarmallien kanssa. Näitä ovat esimerkiksi tuulilasin ja katon kovat kiinnityspisteet.

Isojen suunnittelu- ja komponenttikustannuksien takia sähköautot tulevat pääosin perustumaan rinnakkaisiin polttomoottorimalleihin. Alle 50 000 auton vuosimyynnillä oman sähköautorakenteen kehittäminen ei ole Mercedeksen mukaan vielä tällä hetkellä kannattavaa, kertoo Autocar.

Mercedeksen sähköautoihin käyttämä pohjarakenne MEA (Modular Electric Architecture) perustuu nykyisin C-sarjan ja GLC:n alla olevaan MRA-rakenteeseen. MEA mahdollistaa takavedon ja nelivedon hyödyntämisen sekä kolmen sähkömoottorin käyttämisen.

Uudet sähköautot asetetaan suoraksi kilpailijoiksi Teslan sähköautomalleille. Audin täyssähköauto on tulossa jo 2018, joten Mercedes haluaa vastata kasvavaan kilpailuun sähköautomarkkinoilla.

Tilaa Tuulilasin viikkokirje, joka pitää sisällään automaailman ajankohtaisimmat ja tärkeimmät asiat. Viikkokirje ilmestyy perjantaisin.

Lue uusin Tuulilasi diginä hintaan 4,90. 

Julkaistu: 23.5.2016