
Autonäyttelyistä onkin tullut tavallaan uhanalainen laji. Autoja esitellään nykyisin digitaalisesti tai brändien omissa pienissä tapahtumissa. Silloin ajankohta on täysin itse valittavissa ja fokus pysyy ainoastaan oman brändin tuotteissa.
New Yorkin huhtikuista näyttelyä on pidetty yhtenä suurimmista ja tärkeimmistä autonäyttelyistä valmistajille.
Mercedes on jo aiemmin päättänyt pysyä pois myös Detroitin ja Chicagon näyttelyistä. Myös BMW loistaa poissaolollaan New Yorkista, Ford ja Volvo puuttuivat puolestaan Genevestä aiemmin tänä vuonna.
Kyse on hyvin pitkälle rahasta, omat esittelytilaisuudet ovat autonvalmistajille halvempia kuin autonäyttelyt, joiden hyöty ei ole suhteessa yhtä iso. Roadshow-sivusto yritti tiedustella Mercedekseltä tarkempia tietoja poisjäännistä, muttei saanut vastausta.
Loppuvuoden Los Angelesin autonäyttelystä Mercedes ei ole vielä tehnyt päätöstä. Se on yksi tärkeimmistä nimenomaan Premium-autojen valmistajille, koska markkinat ovat siellä suuret.