Image

Meillä on täällä nyt uusi oppilas

Meillä on täällä nyt uusi oppilas

Maan sisäistä muuttoa ohjaavat uudet syyt, kirjoittaa päätoimittaja Niklas Thesslund.
Teksti Niklas Thesslund
Kuvat Juha Törmälä
Mainos

Näyttelijä ja ohjaaja Kari Heiskanen sanoi vanhassa haastattelussa, että toistuvasta muuttamisesta lapsuudessa oli hyötyä television sketsiviihdesarjojen teossa myöhemmin. Kun edessä oli aina uusi luokka, naapurusto tai potentiaalisten kavereiden ryhmä, siihen päästääkseen oli ensin ymmärrettävä, kuinka se toimii ja mitkä ovat sen roolit. Oli katsottava ulkopuolelta.

Heiskasen haastattelu on Jukka Annalan tietokirjasta Toopelivisio kymmenen vuoden takaa, mutta muistan sen hyvin. Ne asiat, joihin samastuu, jäävät mieleen. Toistuva muuttaminen alakouluikäisenä ei tehnyt minusta näyttelijää, mutta toimittajan teki. Tarkkailu, havainnointi ja ulkopuolella oleminen yhdistää molempia ammatteja.
 

Ennen kuin muutimme Kuopioon 1980-luvun lopussa, olin ehtinyt käydä ala-astetta jo Tampereella ja Vaasassa. Muutimme isäni työn perässä, ja niin teki myös moni muu. Läheisimmistä Kuopion aikaisista ystävistäni vain yksi oli sieltä kotoisin, muut olivat muuttaneet muualta, muutamat niin ikään äskettäin. Espoosta, Oulusta, Jyväskylän kupeesta, Turustakin.

Muuttopäätöksiä tehdessään vanhempamme olivat nelikymppisiä kuten minä nyt. Pientaloalueiden keskiluokkaa, joka ei lähtenyt Savoon etsimään työtä vaan tekemään uraa. Se oli sen ajan malli: monella yrityksellä oli vielä hallinnollisia toimihenkilötöitä maakuntien tehtaissa ja tuotantolaitoksissa, ja kilpailevilla pankeilla jokaisella omat konttorit pienemmissäkin kunnissa.

Kaikki tämä ohjasi muuttoa silloin, mutta nyt vetovuoro on yrityksillä. Keskittäminen ja kaupungistuminen ovat saaneet aikaan sen, että työt menevät ihmisten luo. Jos toisin päin koitetaan, käy kuten Lääkelaitokselle. Työntekijöitä ei tahdo saada muuttamaan.

En tiedäkään ketään, jolla olisi nyt muuttoaikeita maakuntiin. Kun kysyin mahdollisesta paluumuutosta vanhoilta kavereiltani, kukaan ei uskonut löytävänsä nykyisen kaltaisia töitä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Moni heistä sitä vastoin oli käynyt muutaman vuoden työkeikalla ulkomailla uraa tekemässä.

Muuttoliiketutkija Timo Aro sanoo tämän numeron Avaaja-palstan haastattelussa, että sanassa työelämä paino oli ennen sanalla työ, nykyisin yhä enemmän sanalla elämä. Elämä vaatii useimmiten työtä, mutta työn ulkopuolisten pehmeiden vetovoima- tai pitotekijöiden merkitys on jatkuvasti suurempi. Suomalaisen muuttoliikkeen tekijät ovat valtaosin alle 35-vuotiaita, ja tarjolla on oltava kulttuuria ruokarekoista kuvataiteeseen ja lapsille muitakin harrastuksia kuin paini tai marjastus.

Tällaisella tarjonnalla on aina tuplamerkitys. Kulttuurin harrastaminen parantaa elämänlaatua, mutta samaan aikaan sitä tekee jo tieto siitä, että se on mahdollista, jos aikaa sattuisi joskus olemaan.

Maakuntien yliopistokaupungeista kaikkea tätä löytyy, mutta ne ovatkin muuton voittajia. Tämän vuosikymmenen suurimpia häviäjiä ovat Aron mukaan olleet maakuntien kakkoskaupungit. Moni niistä on kasvanut yhden teollisuudenalan ympärille, ja rakennemuutos on ravistellut kaupunkeja pitkään. Yliopistoja ei ole koskaan ollut, ja ammattikorkeakoulupaikkojen karsimisen jälkeen on seuraavaksi leikattu ammatillisesta koulutuksesta.
 

Ajatus siitä, että sanan työelämä paino on siirtynyt sen loppuosalle, on luultavasti pelkkää kaupunkipöhinää laajempi. Mitä enemmän vanhemmuus on muuttunut lasten parhaaksi tehtäväksi valinnoiksi ja mitä enemmän isät ovat siihen alkaneet osallistua, sitä hankalampaa muuttolaatikoiden pakkaamisesta saattaa tulla. Kyse ei ole vain aikuisten elämästä vaan sen ymmärtämisestä, että on lastenkin elämä.

Haluaisinko sitten, että lapseni joutuisivat vaihtamaan koulua useampaan kertaan? En osaa sanoa. En tiedä, mitä siitä olisi elämääni jäänyt, jos olisin viettänyt koko kouluikäni samassa porukassa. Kun niin ei ole ollut, siitä on jäänyt ainakin yksi oppi. Vaikka eri puolilla Suomea puhutaan vähän eri tavoin ja Savossa merkittävästi enemmän kuin Pohjanmaalla, koulujen ja kotien pihoilla puhutaan varmuudella aina jalkapalloa tai jääkiekkoa.

Julkaistu: 22.2.2018