Tammikuussa 1999 Meiju Suvas täytti 40 vuotta. Hän järjesti isot syntymäpäiväjuhlat, kutsui paikalle kaikki läheisensä ja ystävänsä sekä monet julkisuudesta tutut laulajakollegansa Markku Arosta Frederikiin ja Kari Vepsään. Illan tunnelma oli hilpeä. Pinnan alla kuitenkin kuohui.

Meiju oli aina ajatellut, että 40 oli naisen elämässä ikä, johon mennessä lapsia oli pakko alkaa yrittää hankkia, mikäli niitä halusi. Nyt kun tuo rajapyykki oli saavutettu, oli unelma perheestä ja lapsien hankkimisesta alkanut näyttää yhä epätodennäköisemmiltä. Tavallaan hän oli jo hyväksynytkin sen, ettei koskaan tulisi äidiksi.

Sitten kohtalo puuttui peliin.

Keväällä 1999 Meiju lähti lomamatkalle Floridan suomalaiskaupunkiin Lake Worthiin. Siellä hän tapasi mukavanoloisen suomalaismiehen. Pian vietettiin jo romanttista iltaa West Palm Beachin rantaravintolassa jättikatkarapuja syöden, ja Suomeen paluun jälkeen mies siirsi osoitteensa Meijun luokse. Muutamaa kuukautta myöhemmin Meiju huomasi olevansa raskaana.

Milena-tytär syntyi maaliskuussa 2000. Meiju ajatteli, että Milena oli maailman ihanin tyttö, hänen kaikkien toiveidensa täyttymys. Aivan täydellinen.

– Milena oli niin huoleton ja hyväntuulinen. Ajattelin, että tämmöistä juhlaa tämä on tulee olemaan aina, Meiju, 64, sanoo ja naurahtaa.

Istumme Suvasten omakotitalon takapihalla Vantaalla, ja muistelemme reilun parinkymmenen vuoden takaisia tunnelmia.

Milena, 23, kuuntelee vierestä äitinsä kertomusta ja hymyilee. Hän sanoo saaneensa elää hyvän ja turvallisen lapsuuden. Loppujen lopuksi aika tavallisenkin. Vaikka äiti oli maan suosituimpia iskelmälaulajia, hän oli silti aina vahvasti läsnä tyttärensä arjessa. Ehkä jopa enemmän kuin hänen kavereidensa vanhemmat.

Viikot Milena vietti tiiviisti äidin kanssa kotona, ja päiväkotiin mentiin monesti vasta puolenpäivän aikoihin. Kun äiti sitten lähti viikonloppuisin keikkareissulle, tuli Milenalle herkästi itku. Silloin hän meni pikkuveljensä Joakimin kanssa monesti parvekkeelle perään vilkuttamaan.

Kotona tunnelma oli rento. Ovet olivat aina auki kavereille, eikä nukkumaanmenon kanssa oltu koskaan kovin tarkkoja. Milena sanoo perineensä äitinsä unirytmin, ja muistelee valvoneensa jo ala-asteikäisenä aamuyön tunneille Disney-piirrettyjä kat­sellen.

Meiju myöntää ollessaan tässä suhteessa melko lepsu kasvattaja.

– Me ollaan kumpikin aikamoisia yövalvojia. Kyllä mä yritin pitää asiassa aikaisemmin kuria, mutta se oli ihan toivotonta, kun itsekin hääräsin mukana. Isäntä nukkui, mutta lapset ja äiti kukkui!

Yläasteikäisenä Milenaa alettiin kiusata koulussa. Kotona paha olo purkautui huonona käytöksenä ja kapinointina sovittuja sääntöjä vastaan. Välillä Milena oli lopettamassa koko koulun. Hän muistelee ottaneensa asiasta muutaman kerran yhteen äitinsä kanssa.

– Yhdessä kohtaa mua kiusattiin niin paljon. Jouduin jonkinlaiseksi silmätikuksi, ja muut oppilaat dissasivat mua. Mut jätettiin ulkopuolelle ja sellaista. Kyllä mä olen sulle varmaan silloin huutanut. Mutta en mä sua koskaan haukkunut. Paiskon vain ovia ja olin silleen, että jättäkää mut rauhaan, Milena kertoo.

Meiju sanoo kyllä ymmärtävänsä tytärtään. Kehen muuhun teini-ikäinen turhautumistaan purkaisi kuin vanhempiinsa?

– Eikä me varsinaisesti edes riidelty, mutta välillä oltiin sun kanssa helisemässä. Isännänkin piti lyödä välillä nyrkkiä pöytään, että nyt tämän touhun pitää loppua. Se oli välillä niin helskutin raskasta.

Koulukiusaamisen lisäksi muutkin asiat tuottivat huolta. Milena oli aloittanut seurustelusuhteen, joka osoittautui myrkylliseksi ja väkivaltaiseksi. Poikaystävä saattoi esimerkiksi ajaa Milenan autolla vieraaseen paikkaan ja jättää tienvarteen seisomaan. Ja sattui kaikenlaista muutakin ikävää. Mutta niistä asioista he eivät halua sen enempää puhua.

– Se on ollutta ja mennyttä, Meiju sanoo.

Myös Meijulla riittää kokemusta epäonnisista miessuhteista. Toimittaja Mari Koppisen kirjoittamassa tuoreessa elämäkerrassa Meiju – En tyydy vähempään (Tammi) perataan läpi Meijun seurusteluhistoriaa, joka varsinkin 1990-luvulla osoittautui värikkääksi. Kaiken kaikkiaan Meiju meni vuosikymmenen aikana kihloihin kolmesti, ja vakavia miessuhteita oli vielä muutama lisääkin.

Hän seurusteli muun muassa varakkaan liikemiehen kanssa. Mies hurmasi Meijun urheiluautolla, timanttisormuksella ja luksuselämällä, mutta pyrki samalla hallitsemaan Meijun elämää ja käyttäytyi kuin olisi omistanut tämän. Suhde kaatui lopulta omaan mahdottomuuteensa.

Toisen vakavamman suhteen Meiju löysi egyptiläissyntyisestä matkaopasmiehestä. Lupaavan alun jälkeen seurustelu muuttui ahdistavaksi, ja elämään ilmaantui kuohuntaa, draamaa ja aggressiota. Meiju sai lopulta tarpeekseen, kun arkeen alkoi kuulua poliisin kutsumista kotiin ja lääkärintodistuksen hankkimista ruhjeiden vuoksi.

Myös yhteisolo Milenan biologisen isän kanssa kävi mahdottomaksi pian tyttären syntymän jälkeen. Mies alkoi saada raivokohtauksia, ja elämä muuttui lapsiperheen kodissa pelottavaksi ja ahdistavaksi. Poliisia tarvittiin jälleen paikalle.

Äiti ja tytär ovat ajautuneet molemmat huonoihin suhteisiin. Meiju jopa useaan otteeseen. Onko kyse ollut pelkästään huonosta tuurista?

– Ehkä me ollaan liian kilttejä. Vedetään sellaisia ihmisiä puoleemme, Milena arvelee.

– Niin, ehkä meistä vaistoaa, että ollaan otollisia uhreja. Ja varmaan mun tapauksessani julkisuus vetää tietynlaisia ihmisiä puoleensa, Meiju myöntää.

Meiju ja Milena sanovat olevansa melko epävarmoja tapauksia. He eivät esimerkiksi mielellään arvostele muita ihmisiä, sillä pelkäävät tulevansa sanoneeksi jotain loukkaavaa. Vaikka tietysti kritiikille olisi välillä paikkansa, Meiju pohtii. Sitä pitäisi vain oppia antamaan.

Oman ulkonäkönsä suhteen he ovat sen sijaan varsin arvosteluherkkiä. Milenalle pelkkä peiliin vilkaiseminen tuntuu välillä ahdistavalta. Meiju taas sanoo, ettei pysty lähtemään edes ruokakauppaan ilman että huulipuna on kunnossa. Ja omien televisioesiintymisten katseleminen – se vasta kamalalta tuntuukin!

– Se on kumma juttu. Mulla on ollut se aina.

Mikä häiritsee eniten?

– Siis ihan kaikki. Se koko tyyppi!

Onneksi heillä on toisensa. Meiju ja Milena sanovat, että kaikista maailman ihmisistä he ymmärtävät toisiaan kaikkein parhaiten. He jakavat keskenään salaisuutensa ja käyvät yhdessä läpi murheensa. Sellaista läheisyyttä heidän suhteessaan on riittänyt aina paljon. Vaikeat asiat on puhuttu aina läpi, eikä mitään ole jätetty hautumaan.

Viime vuosina äidin ja tyttären suhde on muuttunut kaverillisemmaksi. He tykkäävät esimerkiksi viettää yhteisiä viikonloppuja Lohjan-mökillä ja puuhailla kaikenlaista mukavaa. Vaikkapa tehdä puutarhatöitä, laittaa ruokaa, saunoa ja istuskella paljussa.

Milena sanoo, että äidin syliin on silti edelleen hyvä käpertyä pahan paikan tullen. Tai miksei muutenkin. Sen verran hyvä tyyppi äiti Milenan mielestä on.

– Kyllä ensimmäinen ihminen, kenelle menen puhumaan, on äiti. Se on niin luotettava. Kyllä me kaikki ärsytykset ja huolet puhutaan aina läpi. Kun toinen ärsyttää. Eivät he silti toisiaan aina kestä. Meiju kuvailee Milenaa suurpiirteiseksi ihmiseksi, jolle ei ole niin väliksi, vaikka asiat olisivat hiukan hujan hajan. Hän itse kun on viimeisen päälle siisteysihminen, joka ahdistuu, jos paikat ovat sekaisin.

– Välillä imuroin öisinkin. Se on ihanaa. Mutta en mä enää Milenan huonetta siivoa. Ja siihen mulla meinaa hermot välillä mennäkin. Kun se huone on välillä niin toivottoman sotkuinen. Varmaan Milena tottui pienempänä, että laitan sen huoneen aina kondikseen ja ajattelee edelleen niin.

– No, enkä enää niin ajattele. Mulla on vaan niin paljon asioita tehtävänä, ja se huone vaan aina jotenkin räjähtää, Milena puolustautuu.

Hän antaa myös äidilleen toruja. Milena kertoo, että Meijulla on tapana vaipua omiin ajatuksiinsa. Silloin äitiin on vaikea saada kontaktia. Sen hän sanoo oppineensa, että ennen keikkaa äidiltä ei kannata kysyä yhtään mitään.

– Äiti menee ihmeelliseen kuplaan. Ja kun sä yrität puhua sille, niin ei se kuule yhtään mitään.

– No, kun mulla on niin paljon asioita mietittävänä! Mutta voisi sanoa, että tämä on aika perinnöllinen juttu, Meiju sanoo ja vinkkaa Milenalle silmää.

Milena naurahtaa.

– No, siksi se varmaan niin ärsyttääkin!

Nykyisin he ovat myös kollegoja. Milena on toiminut kesällä muutamalla keikalla äitinsä taustalaulajana.

Meiju huomauttaa, että olisi ottanut Milenan mieluusti keikoille mukaan jo paljon aiemmin. Hän ei halunnut kuitenkaan painostaa, ja lopulta Milena kävi ilmoittamassa itse, että nyt hän voisi tulla.

Ensimmäinen yhteinen keikka oli elokuun alussa Puumalassa. Milenaa lavalle nouseminen jännitti kamalasti. Mutta niin jännitti äitiäkin. Meiju seurasi sivusta, kun Milena marssi muun yhtyeen kanssa lavalle. Liikutuksen kyyneleitä oli mahdotonta estää.

Kyyneleet kohoavat silmiin edelleen.

– Onneksi ollaan otettu jo kuvat, Meiju nauraa.

Milenaa äidin tunteilu huvittaa. Kysyn, miksi juuri nyt oli hyvä hetki nousta äidin kanssa lavalle.

– No, tunsin että olin itse siihen oikeasti valmis. Olen kuitenkin aiemmin vähän aristellut laulamista, ja tuntenut paineitakin. Nyt on saanut itsevarmuutta. Ja tietysti siksi, että viihdyn äidin kanssa niin hyvin.

Meiju halaa tytärtään.

– Niin, sulla on niin kiva äiti!