Image

Meidän työ


Yksilökeskeinen puhe työstä tekee kuin varkain työstä yksilölajia, kirjoittaa Niklas Thesslund pääkirjoituksessaan.

Olin vuosia sitten kaksi kesää töissä paperitehtaassa. Työ oli eräänlaista viimeistelyä tai laadunvalvontaa eikä siksi vaatinut prosessitekniikan opintoja, vaan soveltui yksinkertaisuudessaan myös ylioppilaalle. Tehtaan isot arkkileikkurit leikkasivat kartonkia pinoiksi lastauslavojen päälle. Sitten kartongit muovitettiin ja lastattiin rekkoihin. Me olimme työpisteillämme käytännössä koko ajan vain varalla: töitä oli vain, jos koneella oli sattunut jotain ja arkkeja oli pinoissa sekaisin tai taittuneina tai liian vähän. Silloin pinot piti viimeistellä tilausten mukaisiksi. Leikkurit pyörivät tietenkin lähtökohtaisen tarkasti ja ennustettavasti, joten etupäässä odottelimme, josko jotain sattuisi ja tulisi hommia. En tiedä tehtaan nykytilasta, mutta vaikea uskoa, että tätä etupäässä odottelua sisältävää työtehtävää on enää erikseen olemassa.

Tehtaan vakituisilla työntekijöillä oli neljä miehitystä. Yksi oli aina aamuvuorossa, toinen iltavuorossa, kolmas yövuorossa ja neljäs vapaalla. Kesätyöläisten työvuorot ja vapaat pyörivät eri rytmissä, ja siksi kesien aikana pääsi tutustumaan neljään erilaiseen työkulttuuriin tai tapaan suhtautua samaan työtehtävään.

Se, että työtä oli vähän, ei automaattisesti tarkoittanut mitään. Kunkin porukan oma työkulttuuri ja itse kunkin oma tapa suhtautua töihin määritti työntekoa enemmän kuin se, paljonko töitä oli. Toisille porukoille arkkipaalien nakuttelu mahdollisimman siisteiksi oli kunnia-asia, jokaisen paalin kimppuun käytiin kuin se olisi ollut työvuosien ensimmäinen ja viimeinen. Työvälineet pidettiin järjestyksessä ja piste siistinä. Toisille jokainen paali taas oli kuin työpäivän sadas, vaikka saattoikin olla ainoa.

Mietin tehdaskesiä oikeastaan aina, kun luen juttuja työelämästä. Ne käsittelevät tietenkin etupäässä tieto- ja asiantuntijatyötä tehdastyön sijaan, mutta näiden töiden pohtimisen pohjaksi tehdas oli kiinnostava laboratorio. Ennen muuta sen tarkkailuun, miten eri tavoin eri porukat voivat saman homman yhdessä hoitaa ja siihen suhtautua. Tämä on näkökulma, joka työelämäartikkeleissa usein unohtuu.

Perfektionisti uupuu, millenniaali palaa loppuun, liian kiltti kuormittuu, liian tunnollinen väsyy. Näkökulma on yksilössä, vaikka harva työ on pelkkä yksilösuoritus. Puhetapa kiinnittää kuitenkin aina huomion yksilön hyviin tai haitallisiin piirteisiin sen sijaan, että näkökulma olisi erilaisten piirteiden tai työntekijätyyppien mahdollisimman toimivassa yhteen sovittamisessa.

Kuin varkain työelämä alkaa näyttäytyä enemmän ja enemmän yksilölajina. Virheistä ja onnistumisista ei voi syyttää kuin itseään, kuuluu yksilöurheilijoiden perustelu laji­valinnalleen. Virheitä ja onnistumisia voi sattua töissäkin, mutta yli yhden hengen yrityksissä niiden ei pitäisi jäädä yksille harteille.

Työelämäpuheen yksilökeskeisyys on tietenkin ajan kuva, samaan aikaan seuraus ja syy. Oireita on muitakin. Isommissa firmoissa, joissa ei ole startuppien ketteryyttä ja kulttuuria, on alettu tähdentää yrittäjämäistä suhdetta työntekoon. Ymmärrän puhetavan pyrkimyksen, mutta en sitä, miten määritelmällisesti se tuntuu kieltävän joukkovoiman ja osiaan suuremmaksi kasvamisen mahdollisuudet onnistumisessa.

Siksi halusin tähän numeroon haastattelun jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaksi palanneesta Jukka Jalosesta (s. 56). Jalonen valmensi miesten maajoukkueen maailmanmestariksi kahdeksan vuotta sitten ja alle kaksikymppisten maajoukkueen vuonna 2016. Olennaista on Jalosen tausta: hän ei tullut maajoukkueeseen kalliista huippujoukkueesta, jossa olisi aina voinut toimia parhaiden pelaajien kanssa, vaan pienemmästä hämeenlinnalaisseurasta HPK:sta, jonka niin ikään valmensi aikoinaan mestariksi. Siksi Jalonen puhuu kilpailuedusta: X-faktorista, jonka joukkue yhdessä muodostaa ja jolla se voi voittaa nimekkäämmät joukkueet. Kilpailuetu kuulostaa sanana kovalta, mutta sen pohja on yksilöiden sijaan heidän välissään. Samassa kohdassa kuin työtyytyväisyys.

Julkaistu: 25.4.2019