“Jo lukioikäisenä mietin tapaa yhdistää taiteellinen luovuus poliittiseen aktivismiin. Kiinnostuin valokuvan voimasta ja mahdollisuuksista maailman esittäjänä ja argumentoijana, ja 19-vuotiaana lähdinkin Intiaan tekemään kuvajournalistin työtä.
Ammatin oppii ainoastaan tekemällä, ja se vaatii perinpohjaista taustoittamista, tutkimista, mielikuvituksellisuutta sekä rakkautta itse työtä kohtaan. Kuvani ovat pieni osa suurempaa kokonaisuutta maailman muutoksessa. Tämä pätee hyvin ihmisoikeustyössä. Työskentelen sellaisten aiheiden kanssa, jotka muuten jäisivät medialta varjoon tai julkisesti keskustelematta.
Niin rankin kuin antoisinkin työkokemukseni on ollut viiden vuoden aikana tekemäni pitkäaikaishanke tyttöjen sukuelinten silpomisesta. Teema koskettaa minua naisena, ja koen yhdeksi kutsumukseni, että yhteistyöllä ja tiedon levittämisellä perinteestä voitaisiin luopua vielä tällä vuosisadalla.
Saan paljon kannustavia yhteydenottoja, joissa ihmiset kiittävät vaikeiden teemojen tuomisesta päivänvaloon sekä toiminnallisuuteen kannustamisesta. Jokainen voi tehdä pienen osansa, ja toivon voivani kannustaa työlläni siihen.
Tavallisena työpäivänäni kentällä teen muistiinpanoja, haastatteluja ja otan kuvia. Suomessa tai Mallorcalla ollessani teen töitä sähköpostitse ja käsittelen kuvia. Kohtaan viikoittain eri maissa asioita, jotka saavat ennakkoluuloni karisemaan ja asenteeni avartumaan.
Parasta työssäni on jatkuva uuden oppiminen ja itseni lyöminen naamaan. Kymmenen vuoden aikana olen saanut rauhaa ja pitkäjänteisyyttä tekemiseen. Syvemmälle pääsee aina tekemällä hitaasti. Esimerkiksi kirjahankkeet voivat venyä vuosia kestäviksi. Ympärileikkauksesta kertova kirja tulee olemaan varmasti elämänmittainen työ.
Nuorille tekijöille sanoisin neuvoksi: uskaltakaa, pyytäkää apua, ideoikaa, kokeilkaa ja epäonnistukaa. Jos Kuusamosta pääsee maailman kaukaisimpaan kolkkaan, voi mistä vaan päästä minne vaan!”
Teksti: Mia Uimonen ja Vilma Hirvonen, Kallion lukio
