Ollaan Turun kauppatorilla. Toria reunustavan Hansakorttelin katolla näkyy liikettä. Kirjailijan katse tarkentuu katolla seisovaan hahmoon. Miehellä on kiikarikivääri, joka osoittaa väkijoukkoon. Kyseessä on tarkka-ampuja.

Näyn aikaan, vuonna 2006, dekkareistaan nykyään tunnettu Max Manner asui Luxemburgissa eikä ollut julkaissut vielä ainoatakaan romaania. Hän oli kirjoitellut koko ikänsä ja lähettänyt jo neljä käsikirjoitusta kustantamoihin, mutta saanut joka kerta kielteisen vastauksen.

Tarkka-ampujaa ei oikeasti ollut olemassa, näky oli Mannerin mielikuvituksessa. Silti kuva ei jättänyt miestä rauhaan. Syntyi viides käsikirjoitus, joka lähti liikkeelle juuri tästä kohtauksesta.

– Muutaman kuukauden päästä minulla oli jo neljä tarjousta kustannussopimuksesta. Urani kirjailijana ei ole edennyt räjähdysmäisesti, kaikki on kasvanut hitaasti. Se on jossain määrin hyväkin. Ei ole myöskään tullut nopeaa pudotusta. Olen pysynyt jatkuvasti yritteliäänä ja motivoituneena. Nykyään jengi löytää kirjani jo ihan hyvin, Manner kiittelee.

Turku on monen Mannerin rikosromaanin tapahtumapaikka, sillä kirjailija on syntynyt Turussa. Syksyllä häneltä ilmestyy jo seitsemästoista romaani. Päähenkilöistä monet ovat toistuneet kirjasta toiseen ja ovat keksijälleen kuin vanhoja kavereita.

– Yksi kirjojeni sankareista on norjalainen etsivä Stein Storesen, jonka olen kirjoittanut asumaan Turkuun Puutorin laidalle. Hän elää minulle niin voimakkaasti, että aina kun ajan Puutorin ohi, katson tietyn kerrostalon ikkunaan, onko Stein kotona, kirjailija nauraa.

Manner itse asui kuusitoista vuotta Luxemburgissa ja muutti takaisin Turkuun vuonna 2019. Luxemburgiin hän lähti eronneena miehenä, joka oli kiinnostunut maassa asuvasta naisesta. Hän päätti viettää vuoden vuorotteluvapaan koeluontoisesti.

Suomessa hänellä oli takanaan parinkymmenen vuoden ura siivous- ja kiinteistönhuoltoalalla.

– Näin jälkikäteen huomaan, että olin polttanut itseni loppuun. Olin elänyt kiireistä arkea työn, harrastusten ja perhe-elämän parissa. Oli palkkatyö, perhe ja kaksi lasta, omakotitalo, koira, vene ja savusauna.

Luxemburgin kansainvälisyys ja keskeinen sijainti ihastuttivat. Junalla pääsi muutamassa tunnissa Pariisiin tai Nizzaan. Maa on lähes kaikkien maailman kansallisuuksien sulatusuuni.

– Siellä ei ollut väliä, oletko tumma, vaalea, sininen vai punainen. Ketään ei katsottu pitkään, kaikki hyväksyttiin.

Vanhana moottoriurheilijana ja automiehenä Manner nautti myös paikallisista autoista.

– Alkuaikoina istuin eräässä puistossa, josta näki kolmen kadun risteykseen. Samalla kertaa valoihin oli pysähtynyt Lamborghini, Ferrari ja Aston Martin. Mietin, että tämä on kuin taivas.

Vuosi oli tarkoitus viettää lomaillen. Manner kuitenkin tutustui suomalaiseen saunayrittäjään ja huomasi pian kysyvänsä, pääsisikö vaikka vähän lautoja kantelemaan, jottei aika kävisi pitkäksi. Pian hän oli jo timpurin opissa, rakensi Luxemburgissa suomalaisia saunoja ja muutti maahan pysyvästi. Siinä sivussa syntyivät ensimmäiset rikosromaanit.

Muutaman vuoden päästä kirjailijan­uran jatkuminen näytti jo sen verran varmalta, että hän päätti ryhtyä kirjoittamaan päätoimisesti.

Dramatiikkaakin riitti. Joulukuussa 2011 Mannerilla oli Vapauttaja-niminen käsikirjoitus lähes valmis, siitä puuttui vain parikymmentä sivua. Aamu sujui normaalisti, mutta yllättäen paperille ei syntynyt ainuttakaan sanaa. Parin tunnin päästä nousi korkea kuume. Seuraavana aamuna ambulanssi vei sairaalaan.

Tutkimukset kestivät puolitoista viikkoa. Lopulta häneltä löytyi borrelioosi sekä sen heikentämään kehoon iskenyt Staphylococcus aureus -bakteeri, joka oli pesiytynyt sydänläppään. Seurasi kahdeksan tunnin avosydänleikkaus, jonka aikana potilaan aivojen läpi kulki kolme vaarallista verihyytymää.

– Olin kolme kuukautta sairaalassa ja välillä jopa lepositeissä, sillä tilani oli niin sekava. Oli epävarmaa, voinko kirjoittaa enää koskaan. Jouduin opettelemaan kävelyn uudelleen. Laihduin kolmekymmentä kiloa, hiukseni harmaantuivat ja kävelin kepin kanssa kuin vanha ukko.

Helmikuun lopulla 2012 Manner pääsi vihdoin sairaalasta kotiin.

– Kirjoitin käsikirjoituksen nopeasti loppuun, ja kirjalle pidettiin kivat julkistamisbileet Turussa. Vuoden päästä aloin jo käydä kuntosalilla ja ostin pitkästä aikaa prätkän.

Oma terveydentila ei saanut miestä haikailemaan takaisin kotikaupunkiinsa Turkuun. Siihen tarvittiin perhepiirissä tapahtuneita raskaita menetyksiä. Vuonna 2019 takana oli toinen avioero, ja edessä tulevaisuus joko eteläisessä Espanjassa tai Suomen Turussa. Turku veti voiton, koska kaupungissa asuivat Mannerin tyttäret ja joukko vanhoja kavereita.

– Nyt olen aivan onneni kukkuloilla. Asun ylimmässä kerroksessa Aurajoen rannalla. Kun katselen jokea ja sen varrella käveleviä ihmisiä, tuntuu kuin omistaisin koko kaupungin. Tosin homma taitaa mennä toisin päin. Ehkä tämä kaupunki omistaa minut.

Nyt Manner odottelee kesää Aurajoen varren ravintoloissa, moottoripyörällä kotimaassa reissaten ja purjevenettä vuokraten. Hän on rytmittänyt työnsä niin, että kirjoittaa uutta romaania säntillisesti joka vuosi syyskuun alusta tammikuun loppuun ja käyttää keväät editointiin. Kesäisin on aikaa vetää henkeä ja kerätä inspiraatiota.

Tuleva kirja sijoittuu seksuaalisen sadomasokismin maailmaan, jossa muun muassa hallitusta kiduttamisesta saadaan seksuaalista nautintoa. Dekkarin roistolla kivun tuottaminen ei kuitenkaan ole hallinnassa. Taustatyöksi Manner kävi kirjeenvaihtoa alan harrastajan kanssa, jotta pääsi seksuaaliseen alakulttuuriin uskottavasti kiinni.

Joskus kirjojen aiheet saavat vaikutteita omista elämänkokemuksista. Yhden Mannerin romaanin aihe syntyi Espanjassa, jossa hyvä ystävä vei kirjailijan tutustumaan härkätaisteluun.

– Sehän oli eläinrakkaalle ihmiselle aikamoinen paikka. Jos ystäväni ei olisi ollut mukana, olisin lähtenyt pois. Hän kuitenkin selitti minulle koko tradition. Näin, kuinka täydellä sydämellä yleisö oli vuoroin matadorin ja härän puolella.

Yleisöllä oli kunnioitus eläintä kohtaan, mutta lopputulos on, että eläin tapetaan.

– Asiaa voidaan selitellä, että taisteluhärkiä on pidetty parhailla laitumilla koko ikänsä. Siinä kulttuurissa sitä pidetään kunniakkaana kuolemana. Asian toinen puoli kuitenkin on, että kyse on eläinrääkkäyksestä ja kidutuksesta. Se oli ristiriitainen ja huumaava kokemus. Tiesin, että tästä minun pitää kirjoittaa.

Jos ensimmäinen rikosromaani syntyi näystä, Mannerille on ehtinyt osua kohdalle muitakin mystisiä kokemuksia.

Erään dekkarin julkaisun soveliaisuutta piti harkita syksyllä 2017, sillä kirjan aiheena oli Turussa tapahtuva kuvitteellinen terrori-isku. Tosielämässä Turun keskustassa tehtiin samana kesänä Suomen ensimmäinen jihadistisessa tarkoituksessa tehty terrori-isku, jossa puukon­iskuihin kuoli kaksi ja haavoittui kymmenen.

Kerran Manner sai merkillisen yhteyden­oton.

– Lukija halusi tietää, mistä olin saanut tietää hänen isoisänsä nimen ja sen, mitä tämä oli nuorena tehnyt. Erään kirjani sivutarina vastasi kuulemma täysin hänen sukunsa vaiettua salaisuutta. Enhän minä sellaisesta ollut tiennyt mitään.