Apu

Matti Vanhanen – Vallan yksinäinen



Matti Vanhanen – Vallan yksinäinen

Miltä tuntuu elämä vallankahvassa ja sen ulkopuolella? Millaisen jäljen valta jättää ihmiseen? Ex-pääministeri Matti Vanhaselta löytyy näkökulmaa aiheeseen.
Teksti Apu-toimitus

Vallan riemu. Sitä kokee Matti Vanhasen mukaan pääministerinä vain ohikiitävän hetken – kun tekee ensimmäiset päätökset, joihin voi itse vaikuttaa. Sitten tunne jo katoaa. Tilalle astuu ennennäkemätön vastuu.

Kun Matti Vanhanen istui ensimmäisen kerran pääministerin virka-auton takapenkille, hän ymmärsi, millaiseen tehtävään oli sitoutunut. Pääministerillä ei ole viime kädessä ketään, jolta kysyä neuvoa. Taustakeskustelujen jälkeen päätökset on tehtävä itse. Ei ole olemassa ylempää auktoriteettia.

– Siinä mielessä pääministerin työ on yksinäistä. Elät lopulta päätösten ja vastuun kanssa yksin, Matti Vanhanen sanoo vakavana.

Vakavuus on voimistunut Matti Vanhasessa vallan huipulla vietettyjen vuosien  takia.

– Kai se on jäänyt jollain tapaa päälle, Vanhanen miettii työhuoneessaan Perheyritysten liitossa.

– Kun on saanut tapahtumiin etäisyyttä, näkee asiat eri tavoin. Näkökulmani politiikkaan on muuttunut. Nyt ymmärrän myös, miten kokonaisvaltaisesti pääministeriys on vaikuttanut elämääni.

Valta kihahtaa kaikilla päähän. Tätä mieltä on nykyinen Perheyritysten liiton toimitusjohtaja ja seitsemän vuotta maamme johdossa vaikuttanut mies.

– Valta nousi hattuun minullakin. Itsehän sitä ei tietenkään huomaa. Jossain vaiheessa oma eduskuntaryhmä tai media tarttuu siihen, Vanhanen toteaa.

Vallan huuma loppuu Vanhasen mukaan ulkopuoliseen kritiikkiin. Hän sai itse medialta palautetta minä-muodon käytöstä, oman persoonan korostamisesta.

– Korostus meni väärälle puolelle. Käytöksessäni näkyi tiettyä ylimielisyyttä ja joidenkin asioiden vähättelyä, vaikka ne olivat toisille tärkeitä. Samojen asioiden pohtiminen uudestaan ja uudestaan myös tuskastutti, Vanhanen myöntää.

Pääministerin asema on maassamme tarkoin organisoitu ja porrastettu. Pääministeri elää jollain tapaa eristyksissä muusta yhteiskunnasta. Kaikki viestit ja yhteydenotot kulkevat avustajien kautta. Uutisista seulotaan olennaisimmat ja tapaamiset järjestetään tarkalla kaavalla.

– Pääministerinä on tehtävä töitä, jotta säilyttää kosketuspinnan kansalaisten elämään. Aistit heikkenevät väkisinkin.

– Olen samaa mieltä nykyisen pääministerin Jyrki Kataisen kanssa, että herkkyydellä joko ansaitaan tai menetetään luottamus politiikassa. Pääministerin on osattava nähdä, mitkä asiat ovat ihmisille ainutkertaisen tärkeitä, Vanhanen miettii.

Pääministeri käy rajanvetoa siinä, minkä verran hän elää mukana kansalaisten ilmapiirissä ja suurissa, pitkäjänteisissä visioissa.

– Kansalaiset elävät ajan hengessä. Asiat, jotka ovat pääministerille tärkeitä, eivät ole yleensä suuren yleisön silmissä mitään.

– Pääministerin työstä jäävät lopulta jäljelle suurissa linjoissa tehdyt ratkaisut. Tulokset nähdään vasta vuosikymmenten päästä, Matti Vanhanen arvioi.

Hype. Virta. Imu. Siinä sanoja, jotka kuvaavat elämää maan johdossa. Pääministerin on oltava aina avustajien tavoitettavissa. Tekstiviestinauha katkeaa ainoastaan yöksi, jolloin vain hälytyksiin reagoidaan.

Aamuisin virka-auto hakee kotipihasta, ja takapenkillä odottaa päiväkansio, joka sisältää tiedot tulevista tapahtumista. Päivät täyttyvät aamusta iltaan, eikä työstä voi irrottautua täysin koskaan. Valta ja vastuu seuraavat aina mukana.

– En osannut irrottautua työstä tarpeeksi. Itseään ei kannata yliarvioida tässä suhteessa, Vanhanen miettii.

Pääministerillä kesälomakin jää usein muutamaan päivään. Maailmalla tai kotimaassa tapahtuu aina jotain.

– Jos pääministeri yrittää pitää lomaa, toimittajat keksivät kyllä aiheen, johon haluavat hänen kommenttinsa. Jos kommenttia ei tule, irvaillaan pääministerin lomailusta. Se ei ole helppoa, mutta se on osa sitä työtä.

Pääministerivuosien lomakulttuuri näkyy yhä Vanhasen lomailussa. Kesäloma vietetään päivä kerrallaan, suunnittelematta.

Pääministeri elää työssään kahden tulen välissä. Oma puolue odottaa menestystä hallituksen sisäisissä kiistoissa, mutta pääministerin on johdettava koko Suomea. Tarvitaan sovittelutaitoa ja harkintakykyä, jotta vastakkaiset näkökulmat yhdistyvät järjelliseksi lopputulokseksi ja maali säilyy kirkkaana.

– Pääministerin on tingittävä omista ajatuksistaan ja puolueensa edun ensisijaisesta ajamisesta. Isompi painoarvo on koko tehtävän vastuussa. Hallituskumppaneiden on koettava yhteistyö tasapuoliseksi ja mielekkääksi, Vanhanen sanoo.

Joskus päätöksiä tehdään selkäytimellä, kun asiantuntijoillakaan ei ole tietoa tulevasta. EU-alueen taloudellinen epävarmuus on tästä hyvä esimerkki.

– Hallitusta syytetään siitä, miksi asioihin reagoidaan niin myöhään ja liian vähän. Todellisuudessa riittävä tietopohja puuttuu virallisten tilastojen laahatessa perässä. Silti päätöksentekijöiden pitää osata reagoida muutoksiin nopeasti. Luovia vaistonsa varassa ja ennustaa tulevaa.

Joskus valtaa joutuu käyttämään myös vastoin omia arvojaan, kun tavoitteena on yhteinen hyvä.

Näin kävi Vanhaselle, kun hän teki raittiusmiehenä ehdotuksen alkoholiveron 30 prosentin alennuksesta. Ilman sitä alkoholia olisi alettu tuoda puoliharmaana EU:n jäseneksi tulleesta Virosta.

Vaikeimpia vallankäyttötilanteita ovat Matti Vanhasen uralla olleet niin sanotut ”tuntemattomat tekijät”. Kauniina valjennut päivä saattoi yhtäkkiä muuttua koko kansaa koskettavaksi katastrofiksi. Tällaisia tapahtumia olivat kouluampumiset, Konginkankaan bussiturma ja tsunami.

– Lähes aina tilanne näyttää alkuun pienemmältä kuin onkaan, ja tietoa tulee tipoittain. Tsunamin uhreiksi arvioitiin joitakin satoja. Lopulta heitä oli yli 300 000.

– Pääministerinä on oltava valpas, milloin onnettomuus ei kuulu enää vain virkamiehille, vaan siitä tulee kansallinen kriisi, joka edellyttää valtiovallan puuttumista asiaan, Vanhanen sanoo.

Kriiseissä Vanhanen on ottanut mieluummin varmuuden vuoksi vastuullisen roolin ajoissa kuin odottanut tumput suorina liian pitkään. Ylireagoinnista ei ole vahinkoa, mutta välinpitämättömyys kansalaisten silmissä on kohtalokasta.

Vanhasen uran vaativimmat ratkaisut liittyivät tsunamiin. Pääministerin antamilla valtuuksilla matkustajakone oli mahdollista muuttaa tehohoitoa tarvitsevien uhrien kuljetuskoneeksi Suomeen.

– Ei ollut takeita, pelastaako se ihmishenkiä vai ei. Arvioin, että jos operaation takia joku kuolee, sen sijaan että hänet olisi jätetty Thaimaahan hoitoon, joudun luultavasti valtakunnanoikeuteen.

Ratkaisu piti tehdä yllättäen ja nopeasti.

– Kun päätös lankesi harteilleni, sitä vain kasvoi tehtävän edellyttämään vastuuseen. Ei siinä mieti, miten omalle asemalle käy. Se häipyy sivuun. On asioita, jotka ovat tärkeydessään ihan omassa mittaluokassaan.

Vanhanen kävi lentokentällä vastaanottamassa ruumisarkkuja ja tapaamassa omaisia.

– Keskustelin ihmisten kanssa, jotka olivat menettäneet hyökyaallossa perheensä. Ne hetket eivät unohdu mielestäni koskaan.

”Minähän voin lopettaa tämän.” Ajatus tuli ensimmäistä kertaa Vanhasen mieleen kesän lopulla 2010.

Lapset olivat muuttaneet ex-puolison kanssa Rovaniemelle ja aloittivat siellä opinnot. Pääministeri katsoi aikataulujaan, tulevia vaaleja ja työtehtäviä, ja totesi, että hänen oli saatava kalenteriin vapaita viikonloppuja. Muuten hän ei näkisi lapsiaan. Ratkaisu oli sillä selvä.

Luopumispäätös toi pääministeriuran loppusuoralle uudenlaisen motivaation ja vapautumisen. Vanhanen laittoi itsensä täysillä likoon. Mediakohujen ja jälkipyykkien siivittämänä Vanhanen jätti vallankahvan ja aloitti ensimmäisen kunnon kesälomansa seitsemään vuoteen.

– Luopuminen tapahtui viime hetkellä. Huomasin vasta jälkikäteen, miten kovilla olin ollut.

Pääministerin tehtävässä ei kukaan jaksa loputtomiin. Tehtävälle uhraa elämänsä ja itsensä. Sappikivi- ja jalkavaivat antoivat Vanhaselle viitteitä stressin kuormittumisesta. Fyysinen kunto parani selvästi stressin lauettua.

Sopeutuminen uuteen elämään vei kuitenkin vuoden päivät. Alkuun entinen pääministeri valpastui aamu-uutisia kuunnellessaan, jos maailmalla tapahtui jotain. Sitten mielen valtasi tyyneys: tämä ei koske enää minua. Voin mennä rauhassa aamupalalle.

Nykyisin Vanhanen seuraa politiikkaa ja uutisia puolikorvalla. Häntä harmittaa, että eduskunnan sisällä käydään keskusteluja vakavasti, mutta ulospäin niistä näytetään vain parhaat heitot ja kärjekkäimmät vastakkainasettelut.

– Ymmärrän kansalaisten turhautumisen politiikkaan tästä näkökulmasta. Kyseessä on kaksi eri maailmaa.

Pöydällä on avattu paketti suklaakonvehteja, joita toimitusjohtaja nappaa pari suuhunsa. Vanhanen on pohtinut paljon vallan ja median välistä suhdetta. Hän ei ikävöi pääministeriaikojen kissa-hiirileikkiä median kanssa. Rauha kuvaajilta tuntuu hyvältä. Kohujen keskellä ovat nyt uudet ihmiset.

– Lähes aina poliitikot myöhästyvät tajuamasta, että jokin pieni asia on medialle iso juttu. Alkuvaiheessa saattaa napostella karkkeja auton takapenkillä, kunnes tajuaa, että tämä on tärkeää ja siihen pitää reagoida, Vanhanen naurahtaa.

– Poliitikkojen pitäisi olla mediaa edellä. Tietää mahdollisimman paljon aiheesta etukäteen. Usein tilanne on se, että faktoja löytyy enemmän toimittajalta ja asia on ministerille vain pikkujuttu.

Kohun kaava on Vanhaselle tuttu: luodaan epäilys, ahdistetaan nurkkaan ja langetetaan tuomio, ennen kuin asiaa on edes selvitetty.

– Näin kävi esimerkiksi pääministeri Kataisen Himas-asiassa. Kohussa uhri on lähes aina tuomittu häviämään. Ei auta kuin nostaa kädet pystyyn, Vanhanen toteaa.

Median tehtävä on valvoa vallankäyttäjiä, ja lainsäätäjiltä pitääkin vaatia tiettyä nuhteettomuutta. Sen Vanhanen ymmärtää. Ikävää on, jos mitätön asia peittää alleen hyvän ja oikeasti tärkeän työn.

Entinen pääministeri on tyytyväinen, että pystyi elämään omaa elämäänsä asemansa rinnalla. Suojellessaan yksityisyyttään hän kokee toimineensa oikein.

– Mediapeliin turtui, ja sitä seurasi vähän kuin ulkopuolisena. Se ei kuitenkaan tarkoita, että sitä olisi sietänyt.

– Lopulta kaikki kohuotsikot päätyvät kuitenkin paperinkeräykseen, Vanhanen sanoo.

Neljän viikon kesäloma. Sitä Matti Vanhanen ei tule koskaan pitämään itsestäänselvyytenä. Vanhanen odottaa jo lämpimiä kesä­aamuja, jolloin voi kattaa rauhassa terassille aamiaisen: munakasta ja leipää omenahillolla. Illalla saa vilvoitella leppeässä tuulessa saunan terassilla ja antaa ajatusten virrata. Olla vallasta vapaa mies.

– En kaipaa vallan ytimeen. En ole edes aidosti ajatellut sitä.

– Ainoa asia, mitä pääministeriajoilta kaipaan, on Kesärannan sauna. Se oli suojapaikkani, jossa tavoitin kiireettömyyden. Siellä sain olla yksin.

Viimeisestä päivästä pääministerinä on lähes kolme vuotta. Mitä vuosista vallankahvassa jäi lopulta käteen?

– Sain etuoikeuden tehdä vuoroni maamme johdossa. Puoli vuotta Euroopan johdossa antoi ylivoimaisesti eniten. Vaikka luovuin niinä aikoina käytännössä kaikesta omasta ajastani, en antaisi päivääkään pois, Vanhanen sanoo.

Elämä vallan ytimessä on tuonut Vanhaselle lisää harkintakykyä ja opettanut hyväksymään ihmisten erilaisuuden.

– Ei ole olemassa yhtä oikeaa näkökulmaa. Lopputulos muodostuu moninaisuudesta, joka on aina rikkaus. Vastakkaiset seikat tasapainottavat toisiaan ja siitä syntyy elämän kirjo, Vanhanen pohtii.

Seitsemään vuoteen maan johdossa mahtuu lukuisten poliittisten päätösten lisäksi isoja muutoksia yksityiselämässä: avioero, uudet naisystävät ja muutto itse rakennetusta Lepsämän kodista.

Työn ohessa käytiin oikeutta yksityisyyden puolesta ja selvitettiin lautakasa- ja jääviyskohuja. Pitkät päivät kuluivat tapaamassa eri maiden tärkeitä johtajia ja lyhyet yksinäiset hetket lentokoneessa tai metsäpolulla.

Valta antaa ja ottaa, näyttää elämässä hyvät ja huonot puolensa. Se jättää jäljen, jonka vaikutukset elämäänsä ymmärtää joskus vasta vuosien päästä.

– Pääministerin työ on niin kokonaisvaltaista, että se jättää aina jälkensä. Myös se ratkaisee, onko työssä pari vai seitsemän vuotta.

– Minulla pääministeriys sattui sellaiseen saumaan, että se on ohjannut ja vaikuttanut loppuelämäni muotoutumiseen hyvin paljon, Matti Vanhanen sanoo vakavana.

– Mutta se, joka jälkiä jättää, ei ole niinkään valta, vaan vastuu.

Teksti Tellervo Uljas

Kuvat Meeri Utti

Juttu on julkaistu Avun numerossa 24/2013.

Julkaistu: 14.6.2013