
Totta
Ärtyvän suolen oireyhtymästä käytetään usein englanninkielistä lyhennettä IBS. Oireyhtymään liittyy monenlaisia vatsavaivoja. Joillakin pääoire on ummetus, toisilla vatsakipu, joka johtuu yleensä ilmavaivoista. Osalla häiritsevintä on vatsan pömpötys ja turvotus. Uloste voi olla myös löysää, mutta isompaa ripulia on harvemmin. Tutkimuksissa suolesta ei löydy selkeää vikaa. Kyse voi olla osin suoliston normaalista möyrinnästä, jonka osa ihmisistä kokee herkemmin epämiellyttäväksi. Osa taas ei kiinnitä siihen huomiota. Stressi usein pahentaa oireita.
Joskus ärtyvä suoli liittyy psyykkisiin tekijöihin, kuten masennukseen ja ahdistukseen. Tällöin siihen voidaan käyttää samoja lääkkeitä, joilla hoidetaan masennusta. Parhaiten toimivat trisykliset depressiolääkkeet. Ne vaikuttavat sekä mielialaan että kivun tuntemiseen. Pienikin annos voi riittää. Vaikutus ei kuitenkaan ala saman tien, vaan vasta päivien kuluttua. Siksi lääkkeitä on käytettävä pitkäkestoisesti.
Yleensä ärtyvän suolen oireilu alkaa nuorena aikuisena ja jatkuu ajoittaisena läpi elämän. Samantapaista oireilua liittyy kuitenkin myös laktoosi-intoleranssiin ja keliakiaan sekä tulehduksellisiin suolistosairauksiin. Ilman lääkärikäyntiä ei voi olla varma, että kyse on juuri ärtyvästä suolesta. Oireiden syy kannattaakin selvittää lääkärissä heti alussa, jotta niitä osataan hoitaa oikein.
Tarua
Psyykenlääkkeiden käyttö pelkkien suolisto-oireiden vuoksi ei ole yleensä perusteltua. Muitakaan lääkkeitä ei välttämättä tarvita, sillä ärtyvän suolen ensisijainen hoito on sopivan ruokavalion etsiminen. Noin joka kolmas ärtyvästä suolesta kärsivä saa oireita gluteeniviljoista, vaikka keliakiaa ei ole. Syynä ovat viljojen sisältämät huonosti imeytyvät fermentoituvat hiilihydraatit eli fodmap-yhdisteet, joita paksusuolen bakteerit käyttävät ravinnokseen. Samalla ne muodostavat kaasua.
Fodmap-hiilihydraatteja on runsaasti myös laktoosia sisältävissä maitotuotteissa, sokerialkoholeissa, kuten ksylitolissa, palko-, kaali- ja sipulikasveissa sekä fruktoosissa, jota on esimerkiksi omenissa ja vesimelonissa. Niiden karsimisesta on saatu hyvää näyttöä ärtyvän suolen hoidossa. Ummetuspainotteisessa vaivassa voi kokeilla myös suolen massaa lisääviä kuituvalmisteita.
Tarvittaessa lääkäri voi määrätä vatsakipuun spasmolyytteja. Ne vähentävät ilmavaivoja, joista kipu yleensä johtuu. Jos pääoire on ummetus, laksatiiveista voi olla apua. Ne edistävät suolen toimintaa. Ripuliin on omat lääkkeensä. Oireilu saattaa rauhoittua myös, kun tiedostaa, ettei ärtyvä suoli ole vakava vaiva eikä voi sellaiseksi muuttua. Diagnoosi tehdään, kun oirekriteerit täyttyvät ja on varmistettu, ettei taustalla ole muita sairauksia.
Asiantuntija: sisätautien erikoislääkäri Jari Forsström, Terveystalo.