Haullasi “” ei löytynyt yhtään osumaa

Tarkista hakusi ja poista mahdollisia rajausehtoja

Apu

Marraskuun ylistys

Marraskuun ylistys

Marraskuuta pidetään vuoden ankeimpana aikana, jolloin luonnossa kaikki on väritöntä ja kuollutta. Tarkemmin katsottuna asia ei ole näin synkkä, vaan parhaimmillaan marraskuu voi tarjota vuoden kauneimmat sävyt ja herkkyyttä, jollaista ei muulloin voi kokea.
Teksti Apu-toimitus
Kuvat Juho Rahkonen

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun, alkaa kertosäe Miljoonasade-yhtyeen ikimuistoisessa kappaleessa Marraskuu, ja jatkuu: yli taivaan, päivät niin kuin varisparvi raahautuu.  

Tämä laulu tavoittaa jotain siitä karheasta kauneudesta, jota marraskuuhun mielissämme liittyy. Marraskuu on suomalaisille kulttuurisesti merkittävä, koska sillä on vuodenkierrossa eräänlainen antisankarin rooli. 

Marraskuusta on tullut synonyymi kaikelle ankeudelle. Puhuttaessa hallituksen kaavailemista kulttuurimäärärahoihin kohdistuvista leikkauksista eräs professori älähti: ”Ilman taidetta ja kulttuuria koko vuosi olisi yhtä pitkää marraskuuta.”

Muistan kerran pitäneeni oikein päiväkirjaa siitä, kuinka monta kertaa aurinko paistoi marraskuun aikana. Se paistoi tasan yhtenä päivänä, kokonaiset kaksi tuntia. Tällainen äärimmäinen harmaus ei ole tavatonta, sillä marraskuussa taivas on useimmiten paksussa pilvessä. 

Kun keväällä, kesällä ja alkusyksyllä on ihasteltu nopeita sadekuuroja ja niiden jälkeen taivaalla loistavia sateenkaaria, marraskuussa sade tulee usein yhtenäisenä, loputtoman tuntuisena tihkuna. 

Ilmatieteen laitoksen mukaan marraskuun keskilämpötila on Etelä-Suomessa nollan tuntumassa, lumentulon kannalta usein ikävästi hiukan plussan puolella. Suunnilleen Jyväskylästä pohjoiseen ollaan yleensä jo pakkasella, ja pohjoisimmassa Lapissa marraskuun keskilämpötila on tukevasti –8 astetta.

Närhessä on marraskuun väritys kauneimmillaan: punaruskeaa ja ripaus sinistä. Komean varislinnun rääkäisy tuo eloa muuten niin hiljaiseen luontoon.

Ensilumi koristelee Vantaanjoen ran­toja Nurmijärvellä. Värikuvastakin tulee mustavalkoinen.

Suomen kielessä sana marras viittaa kuolemaan tai sen ennusmerkkeihin. Se on samaa perua kuin kuolemaa tarkoittava latinan mori. Myös esimerkiksi englannissa on sana mortal, joka tarkoittaa kuolevaista.

Luonnossa marraskuu onkin kuoleman kuukausi, sillä maa routaantuu ja monien kasvien varret kuolevat ja jäävät törröttämään ruskeina, elottomina runkoina.

Meille luontokuvaajille marraskuu on kaksijakoista aikaa. Kuvaajaystäväni totesi kerran viikkokausia jatkuneesta harmaan sumuisesta säästä, että onpa oikein suomalainen perusdepressiokeli! 

Siitä huolimatta me molemmat jollain oudolla tavalla odotamme marraskuuta joka vuosi ja kuvittelemme jo etukäteen sen mahdolliset hienoudet.

Jos ja kun Atlantilta tuleva matalapaine tihkusateineen hellittää ja antaa tilaa pohjoisille, kylmille ilmavirtauksille, maisema voi muuttua suorastaan taianomaiseksi. Yön aikana kuura saattaa peittää puut kuin sokerikuorrutukseen, ja vesistöjen rannoille kerääntyy hienoa, pitsimäistä jääreunusta. 

Värit ovat marraskuussa parhaimmillaan kuin impressionistisen taidemaalarin paletista, murtuneita ja vivahteikkaita – sellaisia, joita ei kesäaikaan näe. Etenkin ruskean ja violetin eri sävyt hehkuvat marrasmaisemassa upeasti.

Valo tulee matalalta ja on kuvaajan näkökulmasta äärimmäisen laadukasta, kohteita hienovaraisesti muotoilevaa. Marraskuussa lähes kaikki muuttolinnut ovat jo jättäneet Suomen, ja kukat ja hyönteiset ovat kuolleet tai vetäytyneet talvehtimaan. Kuvausaiheista ei kuitenkaan ole pulaa, varsinkaan jos valot ovat kohdallaan.

Yöpakkaset koristavat ja kurittavat kasveja.

Maisema voi olla marraskuussa jopa parhaimmillaan; myöhemmin talvella lumi peittää maan, ja järvet ja metsänpohja muuttuvat pelkiksi valkoisiksi laatoiksi, mikä ei ole kovin kuvauksellista. Mutta marraskuussa kaikki maiseman hienot muodot ovat yleensä vielä näkyvillä.

Ehkä parasta marraskuussa on kuitenkin sen tiheä tunnelma, luonnon pysähtyneisyys. Jotain ohilentelevän tiaisparven sirinää tai närhen rääkäisyä lukuun ottamatta luonto on vetäytynyt lepotilaan. 

Marraskuu on parasta aikaa filosofoivalle luonnossa liikkumiselle. Kävellessä hennon ensilumen reunustamalla, kengän alla rapisevalla neulaspolulla tuntuu siltä, että luonnon herkkä kauneus valuu suoraan sieluun, sellaisenaan ja puhtaimmillaan. ●

Teksti ja kuvat Juho Rahkonen

Julkaistu: 1.12.2015