Apu

Markus Leikola: Votka, kuri ja Venäjä



Markus Leikola: Votka, kuri ja Venäjä

"Tällä tavalla toimii nykyinen Venäjän valtionjohto, rosvojoukkoja hyysäävä, niitä varustava ja sumuverhonaan käyttävä valtio."
Teksti Apu-toimitus

Durak, durak, idiot, shto delals!

Näin meuhkasi torstai-iltapäivällä 17.7.2014 omatekoinen Donetskin kansantasavallan kapteeni K. alaiselleen Vanjalle. Hullu, idiootti, mitä menit tekemään. Pöhnäinen Ivan toljotti hoippuroivaa, huitovaa, punakkaa kapteenia hämmästyneenä.

– Mitä, enkö muka osunut? Häh?

Minkä jälkeen molemmat kulauttivat aimo huikat yhtä omatekoista pontikkaa pullosta, jossa pinta ja pohja jo kohtasivat pitkän, kuuman päivän päätteeksi. Toisin kuin alkuviikosta, puhelinlanka ei pirissyt BUK-ohjuslavetin juureen kiittävää palautetta spetskommandon neuvonantajilta. Nyt Äiti-Venäjä aloitti karjumalla langalla saatanan tunareista, karjunta siirretty eteenpäin. Kapteeni K. sulki kenttäpuhelimen ja veti töpselin irti. Jos vielä yhdet neuvoa-antavat. Olo oli nimenomaan neuvoton.

Näin se käy. Olen ollut humalaisten, aseistettujen rosvojoukkojen mukana tarpeeksi monesti Neuvostoliiton repeilevissä saumakohdissa.

Moskovan Kremlistä käsin on tavattoman näppärä ajatus käyttää likaisiin temppuihin franchising-sotajoukkoja, freelancereita ja ulkoistettuja jengejä, joilla ei ole tunnuksia, joita eivät koske säännöt ja joita ei tunnisteta. Ja koska pokka pitää, mitä siitä vaikka tunnistettaisiinkin.

Donbassin ykkössotajehu Igor Girkin oli vielä hetki sitten Venäjän sotilastiedustelu GRU:n leivissä virallisestikin. Girkin, jermujengit, propagandamedia ja erikoisjoukot ovat hyvinkin täyttäneet Vladimir Putinin kolme toivetta, joista tärkein on öljyn hinnan pysyminen korkealla.

Mutta kun pullon kerran avaa, henki ei suostu enää palaamaan sinne takaisin. Länsi jos mikä tietää tämän. Afganistanin sissit ajoivat kyllä neuvostojoukot pois, mutta synnyttivät myös talibanit ja Al-Qaidan.

Miten  tällaista  uhkakuvaa vastaan voi suojautua, Natolla sen enempää kuin ilmankaan Natoa? Tuskin asevoimin ylipäätään. Ongelmahan on pelisäännöt: länsimaiset arvot suosivat edes epämääräisellä tavalla herrasmiessodankäyntiä. Se johtuu siitä, että länsimaissa valtionjohto joutuu tasapainoilemaan markkinoiden ja kansan suosion takia käyttämällä kaasua ja jarrua yhtä aikaa, koko ajan. Pitäisi puolustaa etuja, mutta ei saisi ottaa riskejä. Ei ole sattumaa, että maailman mahtavin asemahti Yhdysvallat, 1 400 000 sotilasta, panostaa miehittämättömiin lennokeihin ja videopelimäisiin täsmäiskuihin. Mutta jos toisella puolella videopeliä pelataan hetken mielijohteesta matkustajakoneilla, minkälaista sotaa se on?

Järjestäytyneen, arvopohjaisen ja sääntöihin perustuvan yhteiskunnan vastapuoli on nimittäin se, joka sellaisen kimppuun hyökkää. Tällä tavalla toimii nykyinen Venäjän valtionjohto, rosvojoukkoja hyysäävä, niitä varustava ja sumuverhonaan käyttävä valtio.

Kurin ongelma ei ole Kremlille edes uusi. Miltei sata vuotta sitten Lev Trotski perusti puna-armeijan ja sen ytimeen järjestelmän, jossa puolueen komissaarit kontrolloivat armeijaa. Sotimisen osaavat tsaarin upseerit valjastettiin uuden sotavoiman palvelukseen, mutta näiden luotettavuutta vahdittiin politrukin pyssy ohimolla. Ihminen on mennyt kuuhun ja internetiin, mutta Venäjän armeijan kuriongelma pysyy.

Ongelma pysyy myös Suomen vieressä, vaikka Paasikivaa-seura ja Kekkosen veljenpojat selittäisivät yhdessä, että naapurin karhu on ihan samanlainen teddykarhu kuin Lastenklinikoiden Kummien logossa. Sen tähden Venäjän pakko muuttua on Suomen etu, vaikka se – taas kerran – meitä hetken kirpaisisikin.

Julkaistu: 23.7.2014