Valistus ja valaistus ovat kaksi eri asiaa. Siitä kertoo vaikkapa se, kuinka vaikeaa on ollut siirtyä pois vanhoista, jo 30-luvulta lähtien käytössä olleista hehkulampuista. Ne on kehitetty niin, että volframilangan tehtävä on palaa rikki, jotta kuluttaja ostaisi uuden lampun.

Siihen asti lanka toki on luovuttanut paljon valoa, mistä tähän vuodenaikaan varsinkin Pohjolan asukkaat ovat äärettömän kiitollisia. Mutta pitemmän päälle tulee kalliiksi ostaa aina vain uusia lamppuja.

Koska kuluttajat ovat vanhoillisia, Euroopan unioni päätti jokin aika sitten puolustaa kuluttajia näiltä itseltään pontevammin kuin mihin kuluttajat yksinään olisivat kyenneet. Hehkulamput kiellettiin. Koska kieltäminen taas on ikävää, päätös ei saanut suurta suosiota.

Sama juttu Kiinassa, Venäjällä ja suuressa osassa maailmaa. Poliitikot ovat viimeksi taipuneet kansan marmatuksen edessä Yhdysvalloissa, missä viime viikolla lykättiin hehkulamppukieltoa vuodenvaihteesta eteenpäin.

Se seuraus tästä on ollut, että lampunvalmistajat joutuivat pakon edessä sellaiseen tuotekehitysrumbaan, johon ne muuten tuskin ikinä olisivat lähteneet.

Ensin syntyivät erilaisiin vänkyrämuotoihin taivutetut loisteputket, joiden toiseen päähän oli kiinnitetty kierrekanta. Niiden ensisijainen tehtävä oli mahtua kaikkiin mahdottomiin ja mahdollisiin kupuihin ja varjostimiin, joita sadan hehkulamppuvuoden aikana oli saatu kehitettyä. Vähemmän tärkeää oli kaunis ja katkeamaton valaiseminen. Mutta ne tarvitsivat viidesosan hehkulampun sähköstä ja kestivät kymmenen kertaa pitempään.

Jos eivät lämmenneet uudet lamput, eivät kyllä kuluttajatkaan. Mutta unioni oli tiukkana, vaikka hehkulamppuja hamstrattiin Portugalista Posiolle.

Ja kas, vähitellen tulivat markkinoille ledit. Ensin vähin äänin polkupyöriin, otsalamppuihin ja joulukuusiin, sitten myös paraatipaikoille olohuoneisiin – myrkyttöminä, lasittomina ja lämmöttöminä tehopakkauksina. Niiden hinta on pudonnut puolella tämän vuoden aikana, kun valmistajat ovat päässeet tarpeeksi isoihin sarjoihin, joten ensi vuonna nähdään kotiledien läpimurto.

Kodit saavatkin Suomessa olla lampunvaihtamisen tienraivaajia, sillä kunnat ja valtio eivät ole kunnostautuneet energiapiheinä. Yksittäisiä katuvalojen uudistamisprojekteja on siellä täällä, mutta on myös kuntia, joiden talous on niin kuralla, että niillä ei ole varaa hankkia säästölamppuja. Energiansäästövalistaja Motivan tiedossa oli lokakuussa vain yksi kunta, joka oli arvioinut energiansäästöpotentiaaliaan. Se ei ole Tampere, joka on hamstrannut varastoon viideksi vuodeksi elohopealamppuja, jotka kielletään vuoden vaihteessa.

Leditkin ovat vain välivaihe. Seuraavaksi leviävät magneetti-induktiota käyttävät lamput. Ne ovat vielä tehokkaampia ja pitkäikäisempiä kuin loisteputket ja ledit. Käytännössä valaisuaika venyy yli kymmenen vuoden.

Mitä merkitystä yhden lampun vaihtamisella sitten on? No, Suomessa sähkönkulutuksesta 10 prosenttia menee valaisemiseen, toimistoissa jopa kolmannes. Se on suunnilleen saman verran kuin kaikki kivihiilellä tuotettu sähkö tai kolmasosa Suomen nykyisestä ydinsähköstä. Kaikkien lamppujen vaihtamisella alkaa siis olla hyvinkin yhden ydinvoimalan verran merkitystä.

Yksi asia kuitenkin pysyy. Tulevaisuuden lampuissakin on sama E27- tai pienempi E14-merkintä kertomassa kierrekannasta, jonka Thomas Alva Edison kehitti 1909. Pukinkontista löytyvään lediin pätee, että jaettu valo on kaksinkertainen valo – ainakin se valaisee puoleen hintaan.