Apu

Markus Leikola: Valinta kahdesta pahasta



Markus Leikola: Valinta kahdesta pahasta

"
Teksti Apu-toimitus

Kun toinen maailmansota päättyi, ihmiset vannoivat: ”Ei koskaan enää!”

Ja kuitenkaan paha ei ole pysynyt pullossa. Kambodžassa on nähty kuoleman kentät, Ruandassa kansanmurha ja Euroopan sydämessä raaka propagandalla ja kidutuksilla höystetty Jugoslavian veljessota. Kylmä sota loppui WTC-iskuihin, ja maailman ylivoimainen huippumahti, Yhdysvallat, on siitä lähtien sekaantunut jo sukupolven ajan sissisotiin, joita käyvät pyhän sodan nimeen vannovat islamilaiset uskonsoturit.

Tähän asti Yhdysvallat on käynyt sotaa kenttäarmeijalla Irakissa ja Afganistanissa, ennennäkemättömän laajoilla varotoimilla kaikilla maailman lentokentillä, kauko-ohjattavilla lennokeilla sekä jokamiehen tietoturvan luvatta murtavan vakoiluverkoston avulla. Mutta mikään teknologinen etumatka ei pidättele joukkoa, joka rakentaa Syyrian ja Irakin sekasorrosta omaa keskiaikaista unelmaansa, islamilaista kalifaattia. Pelon lietsominen on heidän välitavoitteensa, lopullinen on valloittaa maailma.

Tähänastisen perusteella ottaisin tämän porukan sanomiset vakavasti. Näyttää siltä, että Yhdysvalloissa on jopa ajatollah Khomeinia ikävä, sillä Iran ja Yhdysvallatkin ovat löytäneet toisensa Isisin edessä. Mutta ovatpa monet antiamerikkalaiset irakilaispoliitikotkin iloinneet Yhdysvaltojen ilmaiskuista.

Jos Yhdysvallat on maailmanpoliisi, Isis on valmis ottamaan maailmankonnan manttelin kantaakseen. Julmat joukkoteloitukset, ryöstelyt ja raiskaukset eivät hidasta, vaan pikemminkin kiihdyttävät nuorten miesten ryntäystä sen riveihin maailman kaikista kolkista. Aseiden valtaus, pankkien ryöstö ja öljyn trokaus toimivat vetovoiman yllykkeinä. Samalla yhä useammat islamistiterroristit Lähi-idän ulkopuolella heittäytyvät isisläisiksi oltuaan tähän asti omatoimisia tai väljästi al-Qaidan kavereita.

On tietysti väärin, että maailman mahtavat heräävät Isisin edessä lopullisesti vasta, kun länsimainen toimittaja menettää henkensä ja Isisin uhka leviää lännen maaperälle. Kunniakasta oli jesidien kansanmurhan ehkäisy tai ainakin aisoihin pano viikkoa aiemmin. Sehän se on hyvisten ikuinen ongelma pahiksia vastaan, oli jo 1930-luvun lopun Euroopassakin: milloin puuttumiskynnys on ylitetty, milloin riesa muuttuu pahaksi ja saa absoluuttiset mittasuhteet?

Silloinkin läntistä maailmaa hämmensi kaksi kilpailevaa pahaa: bolševismi ja natsismi, molempi pahempi. Tiedämme miten kävi. Länsi liittoutui ensin yhden kanssa ja puoli vuosisataa myöhemmin kylmässä sodassa kukistui toinenkin. Niinpä kun Britannian puolustusvoimien ex-komentaja lordi Dannatt heitti ehdotuksen, että maan pitäisi liittoutua Syyrian diktaattorin Bashar al-Assadin kanssa – joka vielä hetki sitten istui syytettyjen penkillä kemiallisten aseiden käytöstä – tässä on jotain kovin tuttua. Ja hetki sitten al-Assadkin oli tyytyväinen, kun Isis sitoi muiden kapinallisten voimia. Nyttemmin hymy on kuitenkin hyytynyt.

Aiemmin tarvitsi vain ratkaista Syyrian sisällissota, nyt sekä Syyrian että Irakin. Mielellään omin voimin, vaikka luottopoliitikoista onkin alueella pulaa. Ja mielellään ennen kuin ulkomaalaiset pahikset ovat saaneet vieläkin vankemman jalansijan, vaikka siihen sitten tarvittaisiin ulkomaisia hyviksiäkin. Se puolestaan todistaisi islamisteille, kuinka länsi on oikeutettu vihollinen.

Kouluissa opetetaan, että sivistyksemme alkoi Kaksoisvirtain maasta, Eufratin ja Tigrisin varrelta. Toivottavasti sivistys ei myös pääty sinne.

Julkaistu: 27.8.2014