
KATAISEN SIXPACKIN taival alkoi juhannuksena 2011, ja nyt kun se on lähes kolmessa vuodessa kutistunut viisikoksi, meno alkaa viimeiseen vuoteen startatessa näyttää entistä enemmän viihdesarjalta. Sellaiselta, jossa uran kirkkaimmat hitit on purkitettu ja fanitettu matkan varrella ja nyt enää lauletaan sovituksia toinen toistensa menestyslauluista ja loppuaika fiilistellään yhdessä.
TÄTÄ HYVÄNTUULISUUTTA eivät sotke edes hallitusohjelman tarkistusneuvottelut pääministerin vaihtuessakaan. Tarkistuksen muodollinen syy on pääministerin vaihtuminen, painavampi toimintaympäristön vaihtuminen: eurokriisi on voiton puolella, mutta meillä ei enää ole entistä Nokiaa. Olisi Suomen ja uusien lääkkeiden vuoro.
Mutta viimeistään viime viikonlopun vihreiden puoluekokous osoitti, että minihallitusneuvotteluissa on vain miniongelmia.
– Me puolustetaan hallitusohjelmaa tarvittaessa vaikka muulta hallitukselta, sanoi puheenjohtaja Ville Niinistö, joka jatkaa puolueen ainoana puheenjohtajana, kun puolue päätti olla ottamatta kahden puheenjohtajan mallia käyttöön.
Ydinvoimaloita vihreiden mallissa sen sijaan on neljästä viiteen, koska puolue päätyi myös olemaan vaatimatta ydinvoiman alasajoa. Maassahan on tällä hetkellä neljä toimivaa ydinvoimalaa ja viides, jota ranskalaiset yrittävät rakentaa valmiiksi, kuudes, jolle ei tahdo löytyä omistajia muualta kuin Venäjältä ja jonka ydinjätehuollosta ei ole vielä mitään tietoa, sekä seitsemäs, jonka rakennuslupa ehtii umpeutua ennen töiden käynnistymistä. Olisikin siis vaikea määritellä, mistä luovuttaisiin, jos ydinvoimaloista luovuttaisiin.
DEMARIENKIN AINOA puheenjohtaja Antti Rinne on esiintynyt maltillisesti tultuaan nimitetyksi valtiovarainministeriksi porukan ja toisen Niinistön päätöksellä.
– Tärkeintä on työpaikkojen luominen, koska meiltä on lähtenyt jumalaton määrä työpaikkoja 2000-luvulla, Rinne sanoo.
Kataisen lopettaessa työllisten määrä on kuta kuinkin sama kuin kolme vuotta sitten ja niin on työttömienkin määrä. Sen sijaan eläkeläisiä on tullut 100 000 lisää – joten työssäkävijöitä tarvitaan maksamaan eläkkeitä. Yksikään työnantaja ei sen takia vielä palkkaa ketään. Uusien eläkeläisten tulvaa sen sijaan saataisiin hillittyä nostamalla eläkeikää, mutta tässä Rinne on sitä mieltä, että asia tulee ratkaista työmarkkinajärjestöjen kesken.
Hei Sdp! Jos hallitus ja eduskunta antavat näin keskeisessä kestävyysvajeen umpeenkuromista koskevassa asiassa vapaaehtoisesti vallan pois tälle Suomen omatekoiselle Etelärannan ja Hakaniemen ylähuoneelle, ei tule ihmetellä puolueen kannatuksen laskua!
KATSEET SUOMEN ongelmien ratkaisemiseksi kohdistuvat viimein kykypuolue kokoomukseen. Saatiinhan sieltä sote-ratkaisukin, jonka teki ensin Paula Risikko, sitten Petteri Orpo, sitten Jan Vapaavuori ja lopulta Katainen itse. Alexander Stubb ei ole tehnyt sote-ratkaisua, koska hän on keskittynyt keräämään puolueelle kannatusta.
Tähän asti on puhuttu siitä, kenestä tulee Suomen pääministeri. Tai kuka vie kokoomuksen vaalivoittoon. Ehkä pitäisi vähän puhua siitäkin, mitä Suomelle tulisi tehdä.
Kausi on nimittäin kaikkea muuta kuin ohi. Yhdeksässä kuukaudessa ehtii tehdä paljon muutakin kuin vain pitää kivaa kaikkien kanssa, vaikka kokonaisen uuden ihmisen. Siihen riittää yksi napakymppi yhdessä asiassa yhden kanssa. Pääministeriltä tulee odottaa enemmän.