Synnytyssairaaloita koskeva keskustelu on ehkä poliittisin keskustelu, mitä olla voi. Siinä on kaikki roolit, joita keskusteluun voi tuoda: veronmaksajien, yleisön, kuluttajien, asiantuntijoiden ja poliitikkojen näkökulmat.

Veronmaksajalle synnytyssairaala on kuin palokunta: tarvitaan ympärivuorokautinen valmius seitsemänä päivänä viikossa. Riittää, että kukaan ei kuole tai kärsi ja hinta pysyy aisoissa.

Yleisön näkökulma on yksinkertaisin. Arvo Ylppö perusti Suomeen neuvolajärjestelmän, jonka ansiosta meillä on maailman pienin lapsikuolleisuus. Ylpön perintöä älköön tärvättäkö! Ja lisäksi lastensairaalalle pitää löytyä rahaa, koska lapset ovat... söpöjä. Veronmaksaja lisäisi tähän terveystaloudellisen näkökulman: vauvan pelastaminen tulevaisuuden veronmaksajaksi on tuottavimpia mahdollisia yhteiskunnallisia investointeja.

Mutta jos ihminen pamahtaa paksuksi ja alkaa miettiä konkreettisesti omaa synnytystään, astuvat kuvaan pelot ja toiveet, yhtä aikaa ja vaihdellen. Näkökulma on kuluttajan, joka alkaa perätä oikeuksiaan ja vaatimuksiaan.

Asiantuntijoiden eli sairaalan näkökulmasta shoppauslista kourassa kulkeva synnyttäjä on potilas. Ja potilas on henkilö, joka alistuu auktoriteettien käsitykseen siitä, mikä on hyvästä ja mikä ei, koska potilas haluaa parantua.

Paitsi että synnyttäjä on sairaalajärjestelmän ainoa potilas, joka ei ole sairas eikä siis mahdu hänelle varattuun nöyryyteen. Omasta mielestään hän ei ole vajaavaltainen ja komenneltavissa. Ei aina silloinkaan, kun asiantuntijat puhuvat turvallisuudesta. Netin keskustelupalstojen joukkoviisaus tietää paremmin.

Viis siitä, että Haikaranpesien, Tammisaarien ja muiden edelläkävijöiden tarjoamat vaihtoehdot erilaisiksi pehmeiksi synnytystavoiksi on otettu käyttöön jo kauan sitten melkein kaikkialla muuallakin. Halu päästä sinne minne itse haluaa muuttuu kuluttajan päässä oikeudeksi.

Todellisuudessa pienissä ja söpöissä sairaaloissa, joissa on alle tuhat synnytystä vuodessa, on kauniit tilastot, mutta siihen on syynsä. Suomen hyvin seulova ja ennakoiva neuvolajärjestelmä ohjaa riskisynnytykset keskitetysti hyvissä ajoin isoihin yliopistosairaaloihin, joissa on  vastasyntyneiden tehohoitoon erikoistuneet osastot. Suomessa turvallisuus tulee järjestelmästä, ei yksittäisestä synnytysosastosta – joiden sulkeminen ei tutkitusti ole heikentänyt turvallisuutta, mutta jättänyt enemmän rahaa sairauksien hoitoon.

Sulkemista joutuvat miettimään poliitikot, jotka yrittävät tasapainottaa kaikki näkemykset keskenään. Lisäksi poliitikko keskittyy vakuuttamaan, että Ylpön perintö on tallella, kuten yleisö haluaa kuulla, koska yleisöllä on enemmän ääniä kuin muilla ryhmillä yhteensä.

Entä matkasynnytykset? Eikö niiden määrä lisäänny, jos synnytysosastoja suljetaan? Ei. Itse asiassa sairaalamatkat ovat pidentyneet pohjoisessa, mutta sairaalan ulkopuolisten synnytysten osuus on kasvanut eniten etelässä. Iso se ei ole missään Suomessa, sillä valtaosa näistä synnyttäjistä on kahdenlaisia: ainakin kolme lasta aiemmin synnyttäneitä, joilla homma käynnistyy yllättäen muutamasta supistuksesta, sekä päihteidenkäyttäjät.

Sellaistakin voisi tapahtua, että nykyihminen haluaa pitkittää kiireistä normaalielämäänsä mahdollisimman pitkään ja lähtee sairaalaan liian myöhään, jolloin kyse on vähän omastakin vastuusta. Mutta tästä ei löydy tutkimusdataa, koska silloin ollaan jo politiikan puolella.