Apu

Markus Leikola: Ohjausaatetta etsimässä

Markus Leikola: Ohjausaatetta etsimässä

"En aivan ymmärrä, mikä ideologia on se, että jos maassa on monttu, niin sitä pitää kaivaa maailman tappiin saakka."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Valtionyhtiöiden omistajaohjaus on vähän kuin peruuttavan ajoneuvoyhdistelmän ohjaus: katse tiukasti kaikissa peräpeileissä, ja jos haluaa moniosaisen kokonaisuuden kääntyvän vasemmalle, pitää rattia kääntää oikealle. Ja päinvastoin. Ihmekös on vaikeaa.

Jyrki Kataisen hallituksen 36-sivuisen valtion omistajapolitiikan periaatepäätöksen keskeisiä periaatteita ovat johdonmukaisuus sekä yhteiskunnallisesti ja liiketaloudellisesti kestävän tuloksen tavoittelu.

Tähän mennessä tapahtunut ohjausrintamalla: Kataisen hallituksen ensimmäinen omistajaohjausministeri Heidi Hautala kaarsi radalta ulos ilmoitettuaan valtion olevan sitä mieltä, että valtion jäänmurtajayhtiö voisi suhtautua suosiollisesti Greenpeaceen. Koska toiminta liittyy pohjoisen maamme huoltovarmuuteen, sitä pidetään yllä, toki kannattavuutta tavoitellen.

Hautalan seuraaja Pekka Haavisto tasapainoili kieli keskellä suuta Finnairin kanssa. Kansainvälinen lentoliikenne on maailman kilpailluimpia toimialoja ja myös vaikeimpia: ensin väännetään vuosikausia, mihin rakoon saadaan oman koneen laskut ja nousut tuikattua kilpailluille lentokentille, sen jälkeen päästetään miljoonapäinen sonnilauma kilpailuttamaan yhtiöitä halvimmalla hinnalla. Kilpailijoita syntyy ja kuolee yliääninopeudella kaikkien tapellessa löpön hinnasta ja henkilöstökuluista.

Molemmat yritysesimerkit kertovat siitä, että ohjaus on melkoista tasapainottelua, jossa ”yhteiskunnallisesti ja liiketaloudellisesti kestävän tuloksen” käsite on joko ylivoimainen yhdistelmä tai sitten ei ole takuuta sisällön johdonmukaisuudesta.

Viime kädessä kyse on kuitenkin arvojen tasapainosta – kuten muussa talouselämässä. Omistaja päättää tuottotavoitteensa ja arvonsa, henkilöstö panee toimeksi ja asiakkaat ratkaisevat lompakollaan lopputuloksen. Arvotasapainolla on hienompi, epämuodikas nimi: ideologia.

Mikä siis onkaan Stubbin hallituksen ideologia, se kun ei omistajapolitiikan periaatepäätöstä ole ehtinyt tehdä?

Ylimpänä omistajaohjaajana aloitti Sirpa Paatero (sd), joka ensi töikseen haluaa säilyttää Talvivaaran toiminnassa. Työpaikkojen ja malmin tähden, kun on kerrankin saatu teollisia työpaikkoja Kainuuseen.

Ongelma vain on siinä, ettei touhu kannata millään ilveellä – ei välttämättä vaikka maailmanmarkkinahinnat nousisivat, koska koko Talvivaaran kaivosmenetelmä on niin kokeellinen, ettei missään maailmassa ole saatu mitään tuloksia bioliuotuksella arktisissa oloissa. Innovaation puutteesta ei voi ainakaan syyttää.

En aivan ymmärrä, mikä ideologia on se, että jos maassa on monttu, niin sitä pitää kaivaa maailman tappiin saakka. Varmaan sieltä tappi löytyy, mutta löytyykö enää yhteiskunnan kokonaisetu. Haiseekin siltä, että ideologia – jossa Paatero ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori löytävät vaivatta toisensa – on ”teollinen valmistus”. Aatteessa on vain yksi ongelma: jos maksajat ovat kamalan kaukana meiltä, niin rahtaaminen meiltä heille maksaa ihan jumalattomasti. Kuitenkin menestystarinat kuten Kone on rakennettu sillä, että kasvatetaan palvelujen osuutta.

Jostakin syystä ruotsalaiset vievätkin kauppaketjuja ja britit pankkipalveluja. Ranskalaiset sentään valmistavat hajuvetensä ja samppanjansa itse, mutta ei viinitilojen tarpeellisuuttakaan perustella sillä, että kun nuo köynnökset nyt ovat tuohon tilkkuun kasvaneet. Vaan sillä, että joku haluaa maksaa kuohusta ja kuplista maltaita.

Jos päätuote on kuolleita kainuulaiskaloja, sille kuplalle ei taida maksajaa löytyä.

Julkaistu: 8.10.2014