Apu

Markus Leikola: Maailma, pahus, muuttuu

Markus Leikola: Maailma, pahus, muuttuu

"Suomi on niin kolmen vanhan suuren puolueen yhdessä rakentama, että muuttipa mitä tahansa, siinä joutuu purkamaan myös omiensa aikaansaannoksia."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

HALLITUS ON SELVITTÄNYT on selvittänyt kevään ensimmäisen ongelmansa ennen kuin se ennätti syntyä. Niin moni talousviisas on suositellut nyt valtion velkaantumisen jaksottamista pitemmälle ajalle, että hallituksen ei tarvitse tarjoilla kansalle jättiveronkorotuksia ja hirmusäästöjä aivan vaalien alle eli ensi keväälle.

Tai sitten on kyse siitä, että hallitus on valinnut neuvonantajansa niin, että ne päästävät hallituksen pälkähästä. Sehän on vain viisasta. Ja tällaisilla talousviisailla on tietysti parhaat mahdollisuudet pysyä itsekin viisaina myös tulevaisuudessa.

HALLITUSTA ON MOITITTU siitä, että se ei pysy omassa hallitusohjelmassaan. Se on aivan totta, mutta onko vika ohjelmassa vai maailmassa? Jos maailma muuttuu – tai kuluneina kolmena vuonna: ei ole muuttunut tarpeeksi – pitäisikö jääräpäisesti pitää kiinni siitä, miltä maailma näytti hallitusta muodostettaessa?

Nyt jo kaikki puolueet oppositiota myöten ovat sitä mieltä, että seuraavasta hallitusohjelmasta ei tule yhtä yksityiskohtaista kuin Kataisen hallituksen ohjelmasta. Enää ei yksikään poliitikko halua hirttäytyä hallitusohjelmaan.

Tärkeämpää kuitenkin olisi yksimielisyys siitä, että hallitseminen on sekä reagointia ympäristön muutoksiin että omia, aktiivisia aloitteita. Ei vain jälkimmäisiä.

Vaalienaluskeskustelussa puhutaan kuitenkin pääasiassa omista avauksista. Silti on päivänselvää, että valtiolaivan luotsaamisen kannalta vähintään yhtä olennaista kuin uusien, kivojen määräsatamien löytäminen on viedä porukka turvallisesti karikoiden ohi.

Reagoinnin jalo taito ei taida olla oikein hohdokasta.

OPPOSITION PYRKYÄ kalifiksi kalifin paikalle voisi sitäkin arvioida sen mukaan, mikä on sen reagointiosaaminen. Oppositio on tässä suhteessa jopa kiitollisessa asemassa: reagoitavaa riittää.

Mitä korkeammaksi on kasvanut Keskustan kannatus, sitä varovaisemmin Juha Sipilä on reagoinut mihinkään. Ei ole ensimmäinen kerta, kun gallupsuosikki tuppisuistuu. Ja kun on reagoitu, ei sekään ole ollut helppoa.

KUNTAUUDISTUSTA ON haukuttu kestosta ja muotopuolisuudesta, kun hallitus on jäänyt pakottamisen sijasta keskustelemaan isoimpien vastaanharaajien eli keskustavetoisten maalaiskuntien kanssa. Sote-uudistuksessa keskusta on halunnut kaikkia rahoja yhteen paikkaan eli sairaanhoitopiireihin, vaikka Kela on nimenomaan ollut keskustalainen luomus.

Keskustan läänityksiin vielä tänäkin päivänä kuuluva Kela oli Kekkosen aikaan tärkeä instrumentti, jolla ohjata omistuksen voimalla muun muassa Outokummun ja nykyisen Stora Enson toimintaa aluepoliittisin perustein.

Ja nyt siis rahat pois Kelalta, sanoo kepu.

Suomi on niin kolmen vanhan suuren puolueen yhdessä rakentama, että muuttipa mitä tahansa, siinä joutuu purkamaan myös omiensa aikaansaannoksia.

TÄSSÄ MIELESSÄ perussuomalaisilla on helpompaa. Vai onko? Euroopan apupaketeista ei tullutkaan pysyvä vitsaus, kun Irlanti nousi jo kuopasta, Espanja ja Portugali peesaavat. Myös Timo Soinin maalitaulut ovat muuttuneet kolmessa vuodessa, kutistuneet aiempaa pienemmiksi.

Uusien laulujen laulajille olisikin nyt vahva tilaus. Eurovaalit ja uudet kasvot opposition eturivissä ainakin pitävät huolen, että puhetta on luvassa. Politiikassa ei silti riitä, että on puheenvuoro, ei edes hyvä puheenaihe.

Pitäisi olla vielä tuoretta sanottavaakin.

Julkaistu: 19.2.2014