Apu

Markus Leikola: Kreikka astuu uuteen aikaan



Markus Leikola: Kreikka astuu uuteen aikaan

"Kreikkalaiset ovat äänestäneet itselleen halun aloittaa uusi aikakausi, ja heillä on siihen oikeus."
Teksti Apu-toimitus

Syriza voitti Kreikan vaalit, mutta kuka hävisi? Eurooppa? Suomen Pankki? Vaiko kansantalous? Ainakin demokratia voitti, niin kuin aina silloin kun kansa on tyytymätön ja sen annetaan ilmaista se reiluissa ja vapaissa vaaleissa.

Kreikassa siirtyy sivuun myös sodanjälkeinen aikakausi. Maassa käytiin sisällissota toisen maailmansodan jälkimainingeissa 1946–49 kommunistisissien ja länsivaltojen tukemien porvarien välillä. Kaikkialla muualla Itä-Euroopassa kommunistit ottivat vallan jokseenkin verettömästi. Länsi halusi padota Neuvostoliiton pääsyn Mustaltamereltä Välimerelle, ja hinnaksi tuli karmaisevat 158 000 kuollutta toisen maailmansodan verisimmässä jälkipelissä Euroopassa.

Kuten Suomessakin sisällisodan jälkeen, Kreikassa oli laitonta olla kommunisti vuosikymmenten ajan. Vielä 1950-luvulla kiinni saatuja kommunistijohtajia teloitettiin. Toisen maailmansodan jälkeisen kommunistipuolueen jälkeläiseksi syntyi se vasemmistoryhmien liitto, joka tänään on Syriza. Mutta toisin kuin Suomessa, jähmettyneiden rakenteiden purkamista ei aloitettu, koska Neuvostoliiton uhka ei Berliinin muurin murtumisen takia ollutkaan enää kaiken politiikan puolustus.

Viime vuosikymmenet valta Ateenassa on ollut kahdessa taskussa: oikeistojohtajien Karamanlisin klaanilla ja demarisuku Papandreoulla, joko vuorotellen tai yhdessä. Puolueiden nimet ovat vaihtuneet, valta ja pöytätavat eivät. Eroava pääministeri, oikeiston Antonis Samaras, on samoista pienistä piireistä: hän oli Amerikassa Amherstin yliopistossa George Papandreoun huonetoveri.

Tämä kaveri-toveripiiri rakensi sen Kreikan, jota leimaavat korruptio, pöhöttynyt julkinen sektori, tilastojen vääristely ja jopa neljä eri raideleveyttä rautateillä, jotka tahkoavat kolme miljoonaa euroa tappiota joka ikinen päivä.

Vasemmisto on viime vuosikymmeninä ollut mukana hallituksessa, mutta Syrizan voitto on huikea. Puolue nousi suurimmaksi vasta viime vuoden eurovaaleissa 27 prosentin kannatuksella, ja nyt se ylti 36 prosenttiin, karvan päähän parlamenttienemmistöstä.

Syritzan johtaja Alexis Tsipras edustaa uutta sukupolvea myös symbolisesti. Hän on syntynyt kolme päivää sotilasjuntan kaatumisen jälkeen vuonna 1974. Hänellä ei ole mitään tekemistä korruption, pöhöttyneen julkisen sektorin, tilastojen vääristelyn ja koko sodanjälkeisen asennon kanssa. Hän oli viidentoista vanha, kun Kreikan hallitus myönsi koko sisällissodan olleen sisällissota.

Voi hyvin sanoa, että vasta nyt Kreikka äänesti itsensä ulos kylmästä sodasta. Paradoksi on siinä, että tämä tapahtuu samaan aikaan, kun kylmän sodan aave on palannut leijailemaan Euroopan ylle hyytävine henkäyksineen – eikä edes kovin kauas Kreikasta.

Aika näyttää, kumpi kahdesta vanhasta kreikkalaisesta draamasta eurokriisin seuraava näytös on: komedia vai tragedia. Tosin antiikin Kreikassa draama esitettiin naamiot päässä; naamioteatterin näyttelijä oli eri henkilö kuin rooli, jota hän esitti. Sekin on hyvä muistaa, kun arvioidaan Tsiprasin puheenvuoroja tästä eteenpäin.

Kansakuntien väliset suhteet eivät ole pelkkää taloutta eikä elämä euron nitkumista. Kreikkalaiset ovat äänestäneet itselleen halun aloittaa uusi aikakausi, ja heillä on siihen oikeus. Meidän suomalaisten ei tarvitse ymmärtää velaksi elämistä, mutta meillä tulisi olla ymmärrystä siihen, kuinka iso juttu on päästä vihdoinkin parantamaan ammottavan sisällissodan haavaa, kun häviäjien perilliset pääsevät valtaan.

Julkaistu: 27.1.2015