ENSIMMÄISIÄ REAKTIOITA Antti Rinteen valintaan oli yllättävän paljon: voi ei, minkä tekivät.
Nimittäin etelän urbaaneissa akateemisissa piireissä. Ihmisillä, jotka kaipaavat Sdp:stä sellaista, jota se oli heidän lapsuudessaan. Ihmisillä, jotka eivät ole äänestäneet Sdp:tä pitkään aikaan, jos koskaan.
Ihmisillä, joilla ei ollut äänioikeutta Sdp:n puoluekokouksessa, jotka eivät ole laittaneet tikkuakaan ristiin sen eteen, että puolueen kannatus ei laskisi. Ihmisillä, jotka eivät jaa puoluekokousväen huolta kannatuksen laskusta, mutta joiden mielestä olis kiva, että olis Sdp.
OLIS KIVA, että lähikauppa säilyisi. Olis kiva, että joku jäisi jatkamaan tilaa. Olis kiva, että tehdas jatkaisi.
Olis kiva, että olis lähiruokaa, luomujuustoa, ympärivuorokautinen terveyskeskuspäivystys, rukki tuvan nurkassa, tupa rukin ympärillä, rahaa, turvaa ja terveyttä.
Mutta kun nämä kaikki ovat valintoja, ihan tavallisten ihmisten arkisia valintoja. Ja jos joku vieressä valitsee toisin, jäljelle jäävillä on vähemmän valintoja. Ja vain jäljelle jäävät ovat valitsemassa siellä missä ennenkin.
ENNEN SOPIVAT herrat keskenään, nykyään määrää kansa, yksilö kerrallaan. Vaan siitäpä on seurannut aivan uusi ongelma, näistä valinnoista. Ilman asiakkaita ei tule rahaa telakan tai tehtaan pyörittämiseen. Jokainen halvemman hinnan perässä juokseva nettishoppailija lyö naulan lähikaupan arkkuun. Jokainen yksityisellä lääkärillä käyvä heikentää terveyskeskuksen kannattavuutta.
Markkinavoimat olemme me, mutta olis kiva, että se olisi olis joku muu. Joku kasvoton eikä peilistä näkyvä me.
SDP:N PUOLUEKOKOUSPUHEISSA ei kuulunut unelmahöttöä, mutta vähän myöskään konkreettista tulevaisuuspuhetta.
Sen sijaan useissa puheenvuoroissa oli kaikuna kaipuu kauppaloiden kauteen: kauppalassa oli koski ja kosken partaalla sellutehdas. Oli patruuna, oli työläiset, oli kauppias, oli puotipuksut, siinä välissä konttoristi tai kaksi. Kaikki tiesivät kuka oli kukin, sellu lähti kauppalasta pistoraidetta pitkin jonnekin maailmalle.
Maailmaa edusti se raiteenpisto meidän kauppalaan, meidän porukkaan. Kun maailma oli kerran käynyt pistämässä raiteen, maailma palasi takaisin sinne muualle.
Kauppalat lakkautettiin vuonna 1977.
TÄMÄN PÄIVÄN PORUKKA, joka päättää, on verkkokauppa Amazonin asiakaskunta. Porukka päättää joka hetki Googlessa, mitkä linkit nousevat suosituimpien kärkeen. Porukka päättää, nouseeko iPhone ja laskeeko Nokia äänestämällä jaloillaan. Porukan koko on mitä tahansa kymmenestä miljoonasta miljardiin.
Edes Venäjällä ei yksi mies päätä, sillä porukka se on Putinillakin, hänen takanaan, tai ettei peräti olisi edessä, vaatimassa ja vetämässä häntä öljy- ja kaasumiehille suotuisaan politiikkaan.
Kun porukka päättää äänestämällä jaloillaan, siinä ei auta, vaikka Rinne seisoisi päällään.
ONNEKSI OLEN VARMA, että Antti Rinne tietää tämän. Että koko nostalgiahaihatus on ollut vain suuren luokan sumutusta, jolla hän varmisti voittonsa. Että kokenut neuvottelukettu rakensi taktiikan, jolla saadaan porukka mukaan. Että Rinne oikeasti ymmärtää, miten maailma toimii.
Toinen vaihtoehto on liian pelottava. Minustakin olis kiva, että jossakin olisi Äiti-Sdp vanhuudenturvana.
Ja isänmaalla tulevaisuus, työn ja tasa-arvon tulevaisuus, joko Sdp:n kanssa tai sitten Sdp:ttömässä maailmassa. Sillä vaaleissa ei päätä porukka, vaan kansa.
