Apu

Markus Leikola: Kaksi kenkää, oikea ja vasen

Markus Leikola: Kaksi kenkää, oikea ja vasen

"Hyvä yhteiskunta on kuin isä tai äiti, joka rakastaa lapsiaan yhtä paljon, mutta tietää, että samoista geeneistäkin nämä ovat eritahtisia ja eritarpeisia."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Oikeisto on oikeassa: yksilöllisyys on ratkaisu. Jotta julkinen sektori voisi toimia tehokkaasti, kaikille ei voi tarjota samoja palveluja samalla lailla, vaan palvelujen on oltava yksilöllisiä. Se, jonka osaaminen riittää hoitamaan itse itseään netin avulla, saakoon tehdä niin, ja se, joka tarvitsee paljon kahdenkeskistä hoiva-aikaa, saakoon sitä. Rahat loppuvat kesken, jos sovellamme samaa sabluunaa kaikille.

Lisäksi lääketiede on kehittynyt hoitamaan potilaita kunkin perimä, tautihistoria ja muut ominaisuudet huomioonottaen. Yksilöllisyys on yksi niistä avaimista, joilla Suomessa on saavutettu esimerkiksi maailman paras rintasyövän hoito.

Vasemmisto on oikeassa:  Vasemmisto oikeassa;yhdenvertaisuus on ratkaisu. Tasa-arvo on sitä, että ketään ei sorsita, yhdenvertaisuus sitä, että kaikkia kohdellaan samalla tavoin. Joku pärjää 20 minuutin hoitaja-ajalla, toinen tarvitseee vuosikausia erikoislääkäri- ja yliopistosairaalahoitoa. Kun koko ikäluokan koulutusmahdollisuuksista pidetään huolta, parhaat kyvyt saadaan työmarkkinoille riippumatta lasten, opiskelijoiden ja neropattien kotitaustasta. Kansantalous romahtaa, ellemme pidä yhdenvertaisutta kunniassa.

Miksi ihmeessä siis oikeiston ja vasemmiston yhteishallituksen toiminta näyttää siltä kuin koettaisi uittaa kissaa viemäriputken läpi? Millä perusteella näiden korvaaminen korpikairan, rypsintuottajien ja tuuleenhuutajien edustajilla nostaisi valtion- ja kansantalouden parempaan kukoistukseen?

Hyvä yhteiskunta on kuin isä tai äiti, joka rakastaa lapsiaan yhtä paljon, mutta tietää, että samoista geeneistäkin nämä ovat eritahtisia ja eritarpeisia. Kansalaislasten pitää ottaa vastuuta omasta toiminnastaan ja menestyksestään, kokea riman ylityksen onnistumisen riemua.

Mutta heitä ei saa jättää myöskään rämpimään yksin metrisessä hangessa. Ketään ei tule pakottaa väärään putkeen: tarpeettoman raskaaseen tai tarpeettoman kevyeeseen. Yhteishenkeä rakennetaan yhteisellä tekemisellä, ei yhteishenkeä hönkivillä hokemilla.

Järjestelmää, joka toimii näin, voisi nimittää sosiaaliseksi valintataloudeksi. Siinä sekä ihmiset tekevät valintoja että järjestelmä tekee valintoja, mutta valintoja ohjaa sosiaalinen omatunto.

Sellainen järjestelmä ei tarvitse yletöntä määrää kontrollia, kuten nykyinen, jonka lähtökohta on pettymys uskossa ihmiseen. Jos hakee Kelalta korvausta sairaudesta, siihen ei riitä yhden lääkärin lausunto, vaan sairaan pitää lisäperustella, miksi käsi paketissa kättä ei voi käyttää, ja Kelan lääkäri sitten miettii, mahtaakohan tuo lasketella luikuria. Miksi me entistä valistuneemmat ihmiset uskoisimme järjestelmään, jos se ei usko meihin? Ei kontrolli voi olla uskonto.

Eikä kilpailu. Tällä hetkellä Suomen virallinen uskon­-to on kilpailu. EU:n myötä syntynyt läpinäkyvyys pyrkii kauniiseen ajatukseen: yhdenvertaiset mahdollisuudet ihmisille ja yrityksille kilpailla keskenään. Ja kilpailu itsessään johtaa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Kavahdan kaikkia virkkeitä, joissa on sana ”itsessään”, koska sen sanan kohdalla perustelut loppuvat ja uskonto alkaa. Kuulkaa, vasemmisto: mikään kontrolli – tai kuulkaa, oikeisto: mikään kilpailu – jolla kontrolloidaan tai kilpaillaan itsemme henkihieveriin, ei voi olla onneksi.

Kävelyynkin tarvitaan sekä oikean että vasemman jalan kenkä. Hallituslaiset, nähkää toistenne vahvuudet. Se riittää.

Julkaistu: 5.2.2014