Apu

Markus Leikola: Irtopisteiden metsästys alkoi



Markus Leikola: Irtopisteiden metsästys alkoi

"Poliittinen ruuti on nyt niin kuivaa, että leimahdus voi syntyä mistä hyvänsä ja joka palopaikalta johtaa jälkiä usealle sylttytehtaalle."
Teksti Apu-toimitus

Maa on lamassa – mutta mikä puolue onkaan huolestunut Paavo Pesusienestä? Ja mikä puolue elvyttäisi, mikä säästäisi? Kun yleensä kansa ei muista mielipidetiedusteluissa edes, mikä puolue on hallituksessa.

Vaikeaa se onkin, kun siellä olivat ensin kaikki paitsi keskusta ja perussuomalaiset, ja nyt siellä taas ei ole kokoomuksen ja demareiden lisäksi kuin Rkp ja kristillisdemokraatit. Rkp:tä ei oikein edes osaa puolueeksi laskea, ja kristikoiden puheenjohtaja Päivi Räsänen keskittyy olemaan huolestunut homoliitoista ja Isis-terroristien paluusta, vaikka perheiden turvallisuutta uhkaavat enemmän elatusmaksuja pakoilevat heteroisät tai nyrkkien kanssa heiluvat ydinperheen valkeat barbaarit.

Tosin sillä ei saa poliittisia irtopisteitä. Tällä hetkellä vaalien lähestyminen näkyykin siinä, että irtopisteiden metsästäminen on alkanut poikkeuksellisen varhain ja poikkeuksellisen kiivaana. Erään demarin paheksuma herra Pesusieni on vain jäävuoren huippu. Irtopisteitä saalistetaan nyt enemmän kuin hirviä kaatuu metsissä.

Tällä kertaa syy on oikeasti hallituksen. Pääministeri Alexander Stubb (kok) on ratkaissut vaikean yhtälön urotekojen tarpeesta tynkähallituskaudella antamalla toisaalta ymmärtää, että asiat saatiin Kataisen aikana jo tehtyä, mutta toisaalta kehuen käänteentekeväksi jokaista uutta aikaansaannosta, kuten eläkesopua. Ei ihme, jos vaikutelma on kaoottinen.

Tosiasiassa Suomen rakenneuudistus, jota Kataisen aikana sentään yritettiin tökkiä eteenpäin, on täysin halvaantunut – koska vaalit ovat tulossa. Vaikka olenkin vankka normaaliparlamentarismin kannattaja, alan vähitellen kääntyä sille kannalle, että helpommalla päästäisiin, kun pidettäisiin vaalit alta pois. Päästäisiin asiaan.

Poliittinen ruuti on nyt niin kuivaa, että leimahdus voi syntyä mistä hyvänsä ja joka palopaikalta johtaa jälkiä usealle sylttytehtaalle. Soidensuojeluohjelma on tästä hyvä esimerkki: pitkään ja huolella valmisteltu kokonaisuus, jossa erilaisia näkökantoja on soviteltu yhteen.

Vapaaehtoisuuden osuus ei ollut mikään ongelma, ennen kuin siitä tehtiin sellainen.

Poliittisen tappelun jäljiltä ilma on niin sakeana tunkkaista pölyä, että alkaa tuntua ihan samalta, keksikö Sanni Grahn-Laasonen vai Ville Niinistö ensin, miten suot suojellaan paremmin. Normaalioloissa vedottaisiin hallitusohjelmaan, nyt vallitsee vapaa tulitusoikeus.

Oppositiopuolueet eivät ole profiloitumishaluisia nekään. Sellainen gallupnykäys, jolla keskusta juuri otti kaulaa kokoomukseen, johtaa yleensä vain suureen varovaisuuteen johtoaseman menettämisen pelossa.

Toinen vanha oppositiopuolue, perussuomalaiset, on taas puleerannut itseään hallituskelpoiseksi jo pitkään. Sekä James Hirvisaaren erottaminen että eurovaalien jälkeinen avoliitto brittikonservatiivien kanssa ovat Timo Soinin askelmerkkejä kohti ulkoministeriyttä, jonka myötä puoluekin samankaltaistuu muiden kanssa.

Mutta jolleivät puolueet profiloidu, yksittäiset poliitikot kyllä kunnostautuvat. Irtopistekisa on vasta alussa.

Ikävää vain, että poliitikkojen pitäisi myös hoitaa maan asioita, mikä edellyttää yhteistyötä. On kuitenkin mahdotonta kuvitella, että Jan Vapaavuori tulkitsisi enää tällä tuotantokaudella Antti Rinteen kalastusmaksuvaatimuksia tai Carl Haglund laulaisi Pia Viitasen budjettivirsiä ja muut puhkeaisivat kyyneliin – suosikki-tv-ohjelmaa mukaillen. Odotettavissa on yhteislaulun sijaan sarja entistä kovaäänisempiä sooloja. Siitäkin huolimatta, että politiikka, jos mikä, on vain elämää.

Julkaistu: 22.10.2014