Apu

Markus Leikola: Idänpolitiikan Valiojoukko

Markus Leikola: Idänpolitiikan Valiojoukko

"Sushiin, pizzerioihin, iPadeihin ja ulkomaisia juustoja notkuviin hyllyihin tottunut keskiluokka tuskin jaksaa fiilistellä toisen maailmansodan pulatunnelmia."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

Jos jokin teollisuudenala elää kylkimyyryä politiikan kanssa, se on elintarvikebisnes. Hirveä on lobbaus Brysselin käytävillä siitä, minkä kansan makutottumusten mukaan määritellään rasvaprosentit ja mitä lisäaineita sopii käyttää. Kansa elää ruuasta – leipurit, teurastamot, meijerit ja panimot politiikasta.

Eikä  tässä  ole  mitään uutta: erityisesti Suomen, Venäjän ja Valion historiat ovat olleet saumattomasti yhteen kietoutuneita jo 1860-luvun nälkävuosista lähtien – jo ennen koko Valiota. Silloin saatiin Venäjältä siemenviljaa viemällä voita juuri valmistunutta Helsingin ja Pietarin välistä rautatietä pitkin. Eikä aikaakaan, niin kasvava Pietari veti kaiken maidon, voin ja juuston, mitä Suomesta irti lähti.

Kun Venäjällä rytisi vuoden 1905 yleislakon levottomuuksissa, niin Suomi käytti liikkumavaraansa: syntyi yksikamarinen eduskunta naisten äänioikeuksineen sekä Voinvienti-osuusliike Valio r.l. Vienti alkoi sekä länteen että itään. Puoli vuosisataa myöhemmin Stalin kuoli, Suomi sai Porkkalan takaisin ja livahti YK:n jäseneksi. Valio aloitti Violan viennin Neuvostoliittoon.

Näin ollen Valio on varmasti Suomen Venäjä-poliittisin yritys. Idänsuhteiden ilmapuntari on kiinnitetty jokaisen juustolan seinälle ja kirnun kylkeen. Ja jollei ole, niin pitäisi olla.

Venäjän  tapahtumat ja niiden tueksi jo aiemmin rakennettu Putin-myytti ovat tähän asti olleet sekoitus kurki-auralla lentävää Harry Potteria ja Kiova-Mordoriin sijoittuvaa Tarua sormusten herrasta. Mutta vastapakotteet tuovat nyt konfliktin ensimmäistä kertaa tavallisten moskovalaisten ja pietarilaisten Oltermannin, Violan ja suomalaisen voin ystävien arkeen. Ne kun ovat kaikissa ruokakaupoissa sangen suosittuja eivätkä helposti korvattavissa.

Toisaalta kenellekään ei pitäisi tulla yllätyksenä Venäjän tempoilu maatalouspolitiikassa. Tsaarin aikaan Venäjä ruokki vielä koko Euroopan. Bolsevikit halusivat välttää Kerenskin virheen: jäädessään empimään viljan pakko-ottoja hän hävisi niin talonpoikien kuin kaupunkien nälkäisten työläisten kannatuksen. Niinpä Lenin kirjoitti vain hieman yli puoli vuotta vallankumouksen jälkeen kuuluisan käskynsä hirttää joka kymmenes kulakki lyhtypylvääseen, jolleivat viljakätköt avaudu. Toistuvat kuivuuskaudet ja heikko tuottavuus pitivät huolen siitä, että Neuvostoliiton viljasato oli kommunismin ikeen alla vain varjo entisestään ja nälkää nähtiin joka viides vuosi.

Maailmansodan jälkeen tilannetta eivät yhtään parantaneet suunnitelmat maissimerestä arojen poikki tai Siperian jokien suunnan kääntämisestä. Fantasiat haudattiin vähin äänin ja kansalaiset totutettiin sekä kaupassa että ravintoloissa tyhjiin hyllyihin, jonoihin ja paikkansapitämättömiin ruokalistoihin.

Putinin  suosio  on  perustunut keskiluokan vaurastuttamiseen ja lännen elintasoeron umpeenkuromiseen. Sushiin, pizzerioihin, iPadeihin ja ulkomaisia juustoja notkuviin hyllyihin tottunut keskiluokka tuskin jaksaa fiilistellä toisen maailmansodan pulatunnelmia. Valio taas on laktoosittomien tuotteiden markkinajohtaja Euroopassa, se kyllä pärjää Aasian jättimäisellä intolerantikkomarkkinalla. Suomi ja Valio tarttuvat tilaisuuteen ilmapuntarin heilahtaessa, kuten aina ennenkin.

Mutta Ivan ja Tatjana, heitä voi ensin harmittaa ja sitten suututtaa. Sillä sadan vuoden jälkeen Venäjän maatalous ei vieläkään ole valmis ruokkimaan omaa kansaansa, vaikka isännät ovat vaihtuneet monesti.

Julkaistu: 13.8.2014