Parinkymmenen viime vuoden aikana Euroopassa on kuollut väkivaltaisesti uskonnon varjolla yli 100 000 ihmistä. Pariisin 17 uhria on tästä hieman yli prosentin sadasosa. Suurin osa Euroopan uhreista, yli 60 000, on ollut muslimeja ja suurin osa tappajista, kiduttajista ja raiskaajista kristittyjä, tapahtumapaikkana entisen Jugoslavian alue.

Sinne on noussut myös uusi valtio Kosovo, joka on muslimienemmistöinen eurooppalainen demokratia. Muita muslimienemmistöisiä demokratioita Euroopassa ovat Albania ja Bosnia. Itse asiassa Euroopassa ei ole yhtään muslimimaata, joka ei olisi demokratia. Sen sijaan Valko-Venäjä on eurooppalainen diktatuuri, jossa kristinusko on vallitseva uskonto.

Kosovon itsenäisyyden sorron alta mahdollisti lännen sotilaallinen operaatio, jossa Nato pommitti kristittyjen Belgradia.

Ehkä olisikin aika lopettaa mielikuvien palvominen ja avata silmät todellisuudelle. Wienin porteilla ei tänä päivänä vaani kiiluvasilmäinen Turkin sulttaani, vaan eurooppalaisista arvoista irtisanoutuva kristityn Unkarin johtaja Viktor Orbán.

Mutta jos on Eurooppa erinäköinen kuin ennen, on sitä myös terrorismi. Nimensä mukaisesti se pyrkii herättämään kauhua ja pelkoa eli terroria. Mahdollisimman suuri uhriluku ei ole ainoa pelkoa lisäävä tekijä, vaan myös kohteen valinnalla on väliä. Kun al-Qaida iski New Yorkin World Trade Centeriin, kohde oli paitsi globaalin kapitalismin napa myös Yhdysvaltain suursotien aikaisilta hyökkäyksiltä säästynyt manneralue – ennenkuulumatonta!

Ajan oloon ihmiset kuitenkin turtuvat, ja niinpä terrorismin pitää kehittyä istuttaakseen kauhun aivoihimme yhä uudelleen. Tänä vuonna olemme nähneet ensimmäiset aidot nettiajan iskut: YouTubeen laitetut Isisin mestausvideot ja satiirilehti Charlie Hebdon toimituksen lahtaus ja lamaannutus. Mistään ei media revitä niin isoja otsikoita kuin mediaan kohdistuneesta iskusta, ja tässä terroristit onnistuivat tavoitteensa mukaisesti.

Terroristeja ei tulisi ajatella vähä-älyisinä hormoniohjuksina, jotka listivät selkäytimellä. Päinvastoin: heidän tavoitteensa ovat yhtä pirullisia kuin keinonsakin.

Terroristit haluavat luoda sekasortoa, kärjistää yhteiskuntia aina jakautumiseen asti sekä edesauttaa yleistyksiin perustuvien viholliskuvien syntyä. Sellaiseen härnäämiseen ja provosoimiseen ei voi vastata muuten kuin pitämällä yhteiskunnat kokonaisina, alistumatta vääristelyjen ja virheellisyyksien diktatuuriin.

Terroristit haluavat nuorten radikalisoitumista kasvattaakseen omia rivejään, ja siihen he tarvitsevat myös demokratioissa vaalivoittoja vastapuolen radikaaleille, kuten Ranskassa Kansallisen rintaman Marine Le Penille ja tiukimman linjan islaminvastustajille muualla. Ihmisiä, jotka puhuvat sodanjulistuksesta ja sotaan vastaamisesta sodalla eli jotka hyväksyvät terroristien kysymyksenasettelun sellaisenaan. Terroristien ensisijainen kiinnostus ei kohdistu pilapiirroksiin, vaan heidän omaan valtaansa.

Jos annamme heidän onnistua, Euroopan pariiseissa ei ole enää sellaisia ihmisiä kuin Lassana Bathily, 24, malilainen siirtolainen, kosher-kaupan myyjä, joka pelasti useita panttivankeja. Muslimi.

Tai Ahmed Merabet, 42, poliisi, jonka terroristit teloittivat. Muslimi.

Pariisin sankarit olivat muslimeja, jotka suojelivat meidän kaikkien yhteiskuntaa. On meistä kiinni, onnistuvatko terroristit tavoitteessaan jakaa meidät leireihin.