Apu

Markus Leikola: Epäselvien asetakkien aika

Markus Leikola: Epäselvien asetakkien aika

"Proxy-armeijat ovat sen asialla, joka antaa rahat ja rensselit. Riittää, että paikalliset pelkäävät."
Teksti Apu-toimitus
Mainos

JOLLEI MAASSA ole omaa armeijaa, siellä on jonkun muun maan armeija.

Näinhän sitä sanotaan, mutta Ukrainan tapaus osoittaa, ettei asia ole aivan näin yksinkertainen. Nyt jo pari kuukautta Itä-Ukrainassa on ollut erilaisia pyssymiehiä, jotka pitävät joitakin hallintorakennuksia hallussaan, joitakin tiesulkuja hallussaan, mutta eivät näytä pyrkivän valloittamaan laajempaa aluetta, eivät nauti väestön valtaosan kannatusta ja ylipäätään eivät toimi niin kuin normiarmeijat, mutta eivät kuten sissit tai terroristitkaan. Mitä nämä porukat ovat?

KUN LISÄÄ tietoa virtaa ja tunnistus täsmentyy, alkaa näyttää yhä ilmeisemmältä, että kyseessä on proxy-armeija. Tällä tarkoitetaan armeijaa, jota jokin valtio käyttää oman armeijansa sijasta silloin, kun se ei halua heittää omia joukkojaan tuleen – kirjaimellisesti.

Suomalaiset muistavat etelälibanonilaisen SLA:n, joka oli Israelin varustama ja pitkälti ajoi Israelin asiaa muun muassa vyöryessään rauhanturvaajiemme ylitse. Tyypillinen proxy sekin.

Ne eivät ole paikallisesta väestöstä suojaa saavia, päiviksi vuorille vetäytyviä ja öisin kodeissaan vierailevia perinteisiä sissijoukkoja, jotka taistelevat oman asiansa puolesta omalla maallaan. Proxy-armeijat ovat sen asialla, joka antaa rahat ja rensselit. Riittää, että paikalliset pelkäävät. Toki parempi, jos lisäksi kannattavat.

PROXY-ARMEIJOJEN JOHDOSSA on sotalordeja, jotka ovat koonneet kansainvälistä kokemusta palkka-, uskon- tai aatesotureina maailman kovimmilta taistelukentiltä. Samaan aikaan he ovat hyvää pataa todellisten valtionarmeijoiden kanssa – niin kuin esimerkiksi Itä-Ukrainassa ”Donbassin kansanmiliisin” komentaja Igor Girkin.

Girkin työskenteli Venäjän turvallisuuspalvelussa FSB:ssä vuodesta 1996 (jolloin hänen esimiehensä oli vakoilupomo Vladimir Putin) maaliskuuhun 2014 asti. Girkin on ollut Venäjän nyrkkinä likaisten temppujen osastolla Tshetsheniassa ja Transnistriassa. Ukrainassa hän on toiminut salanimellä Strelkov ja näyttäisi olevan vastuussa esimerkiksi ETYJ-tarkkailijoiden sieppauksista.

Valehenkilöllisyyskin sopii hyvin kuvaan: proxy-armeijat eivät käytä yhtenäisiä uniformuja, eivät allekirjoita Geneven sodankäyntisopimuksia, voivat syyllistyä sotarikoksiin normaaliarmeijoita pienemmillä riskeillä ja ennen kaikkea eivät ole edustettuna YK:ssa tai solmimassa valtiosopimuksia. Eivät ole vastuussa mistään siis.

Mutta ne ovat talutusnuoran päässä kremleistä ja washingtoneista.

YHDYSVALLAT PERUSTI kylmän sodan aikana omia vastaavia palkka-armeijoitaan ja vastavallankumouksellisia liikkeitään. Nykyään USA:n armeija käyttää monia siviiliyrityksiä ”aliurakoitsijoina” sota-alueella. On epäselvää, milloin nämä ovat sotilaita, milloin siviilejä – ja millä tosiasiallisilla valtuuksilla ne toimivat.

Sotaa käydään yhä enemmän etäpäätteiden kautta, ovat nämä sitten lennokkeja, alihankkijoita tai proxy-armeijoija. Valtionjohtajat voivat istua neuvottelupöydissä ja levitellä käsiään muille maille.

Kotiyleisöltä voi kerätä pisteitä: sinkkiarkuissa tulee takaisin vähemmän valtiolippuun käärittyjä nuorukaisia.

SODAN JA RAUHAN ERO vanhenee oppikirjoissa nopeasti eikä diplomatia pysy perässä. Ku hää tullee närree kohal, näkkyy vaa epäselvää. Näissä oloissa Suomen pitäisi arvioida, ovatko meidän turvallisuusratkaisumme uudessa maailmassa kestäviä vai pitäisikö oppeja muuttaa maailman muuttuessa. Ei ole helppoa.

Julkaistu: 4.6.2014