Apu

Marko Anttila: ”Huipulle on monta tietä”


Kultaleijonien kapteeni Marko Anttila ei ole parrasvaloissa viihtyvää tyyppiä, mutta hän hoiti median haastattelut lentokentän hulinassa tyylikkäästi. Pidemmän kaavan mukaan maajoukkuepelaajaksi noussut Anttila muistuttaa, että juniorit kehittyvät eri tahtia ja kaikille tulee antaa mahdollisuus.
Kuvat All Over Press

Näky on sekä huvittava että liikuttava. Yli kaksimetrinen mies laskostuu – kumartuminen ei ole riittävä ilmaus – vaimonsa ja lastensa puoleen punaisella matolla, maailmanmestaruuspokaali, kukkapuska ja shampanjalasi kourassaan.

- Pienempi eli Iita tuntui olevan vähän hämillään, kaksivuotias ei näistä kekkereistä paljon vielä ymmärrä. Mutta eiköhän se, mitä on saavutettu, aukea itse kullekin kunnolla vasta myöhemmin. Tämä on vain jääkiekkoa ja maailmassa on isompiakin asioita, mutta nyt nautitaan tästä. Enkä ole voittanut urallani hirveästi mitään aiemmin, 34-vuotispäiviään mestaruushumussa juhlinut Marko Anttila kommentoi.

- Jaa mitä mieltä olen Mörkö-juhlabiisistä? Jätkät ovat tosiaan soittaneet sitä ”muutaman” kerran. Vielä on ihan hauskaa, mutta saa nähdä, kestävätkö korvat juhannukseen asti.

Anttila on epätavallisen kultajoukkueen epätavallinen kapteeni – eikä vain kokonsa vuoksi. Juniori-ikäisenä hurjasti kasvanut ”heinäseiväs” ei mahtunut Ilveksen juniorijoukkueisiin, vaan palasi kasvattajaseuraansa Lempäälän Kisaan.

Jokainen jääkiekkoihminen tietää, että kakkosdivisioonan harjoitushalleista ja bussirumbasta ovat glamour, maajoukkuekutsut saati MM-mitalit kaukana.

Olisitko rehellisesti uskonut tuolloin ja pelipaikkaa eri liigaringeistä hakiessa, että ehdit urallasi poseerata maajoukkueen kapteenina MM-kulta kaulassa?

- No en, unelmia oli kyllä. Olen kiitollinen siitä, että LeKi antoi minulle mahdollisuuden. Pitäisi muistaa, että juniorit kehittyvät eri tahtia eikä lapsille kannata asettaa liian tiukkoja tavoitteita eikä pelillisiä raameja. Kilpailuvietti on lapsissa luonnostaan, sitä ei tarvitse aikuisten korostaa.

”Pääasia, että joku tekee maalit”

Anttila on pitkään ollut mainettaan kiekollisempi hyökkääjä, mutta profiili on yhä enemmän työhevosen, kahden suunnan raatajan ja alivoimatappajan kuin maalipyssyn.

Päävalmentaja Jukka Jalonen hankki muutamia vuosia sitten Anttilan KHL-Jokereihin epäilyistä huolimatta. Tempoon ja pelitapaan pääseminen vei aikansa, mutta Anttila on elävä todiste siitä, että pelaaja voi kehittyä vielä aikuisiälläkin.

Entä tulevaisuuden suunnitelmat? Puhelin alkaa taatusti soida sieltä ja täältä.

- NHL-juna meni jo, ei minulla ole edes agenttia. Jokereissa on tarkoitus jatkaa, Anttila hymähti.

- Ei minussa ole mitään taikaa, joukkueessa on. Suurin tekijä oli ehkä se, että heittäydyttiin pelille, ei mietitty turhia eikä epäonnistumisia jääty miettimään. Minulla oli joukkueessa muita rooleja kuin ratkaisijan, mutta pääasia, että joku tekee maalit.

Ruotsi-peliin ja siihen maalin kulminoituu oikeastaan kaikki turnauksesta: oltiin välillä sillassa, minuutti niin oltaisiin oltu ulkona, ja silti käännettiin matsi meille.

Hiljaisen ja rauhallisen ”Lempäälän jätin” muutos ”koko kansan Möröksi” tuskin muuttaa miehen persoonassa mitään. Siinä, miten Suomen juniorikiekossa suhtaudutaan niin sanottuihin myöhäisherännäisiin, muutosta on jo tapahtunut – mutta viimeistään nyt kaikkien luulisi ymmärtävän, että huipulle on monta tietä eikä niitä kannata tukkia liian aikaisin.

Julkaistu: 27.5.2019