Markku Toikka ei enää esittäisi monia Lapinlahden lintujen vanhoja sketsejä: ”Se oli äijähuumoria äijälähtökohdasta, vähän misogyniaa mukana – mitään rasisteja emme koskaan olleet”
Huumori
Markku Toikka ei enää esittäisi monia Lapinlahden lintujen vanhoja sketsejä: ”Se oli äijähuumoria äijälähtökohdasta, vähän misogyniaa mukana – mitään rasisteja emme koskaan olleet”
Markku Toikka on kiertänyt tänä syksynä Lapinlahden lintujen kanssa Suomea. Laulu on kiirinyt ja nauru raikanut. Takana ovat vaikeat ajat, jolloin huumoriryhmän jäsenet olivat toistensa kimpussa. Eläkkeellä olevan näyttelijän arki koostuu nykyisin lähinnä halonhakkuusta, metsänhoidosta ja jalkapallosta.
20.11.2023
 |
Apu

Lapinlahden linnut on aktivoitunut tänä syksynä yhtyeestä julkaistun Tino Rossin kirjoittaman kirjan kunniaksi kiertueelle, vaikka yhtyeen ydinhenkilöistä Timo Eränkö ja Heikki ”Hiski” Salomaa ovat kuolleet ja Mikko Kivinen kuntoutuu menetettyään kävelykykynsä. Näyttelijä Markku Toikka on eläkkeellä.

Olet löytänyt aikaa Lapinlahden linnut -yhtyeen 40-vuotisjuhlakonsertteihin. Bändihän jätti jo jäähyväiset kymmenen vuotta sitten ”No niin, viimeisetkin!” -kiertueella. Mitenkäs te nyt olette innostuneet tekemään keikkoja?

Ei siinä ole uutta. On ensimmäinen jäähyväiskiertue ja toinen. Oliko 2013 jäähyväiskiertue? Saattoi olla, sillä silloin oli vielä eri meininki.

Mitä se tarkoittaa?

Nyt mukana on niin paljon hyviä soittajia, että kyse ei ole enää huonouden estetiikasta. Tai ainahan soittajat ovat olleet hyviä, mutta nyt olemme myös hyväksyneet sen, että teemme viihdettä. Ei tässä kapinaa ole. Miten voisi olla? Mehän olemme hyvin ­toimeentulevia äijiä.

Eikö Suomi ja maailma sitten nyt kaipaa ravistelua?

Kaipaa toki. Ja kyllähän me teemme omia juttujamme. Mutta tietyllä tavalla toivottomuus leviää. Nyt on maailmalla niin isot voimat liikkeellä, että hauskanpitäminen ajankohtaisten aiheiden kustannuksella on tosi vaikeaa. Lapinlahden linnut on aina ollut pienen ihmisen puolella, mutta on ihan törkeää, miten kyykkyyn köyhät nyt laitetaan. Ja sitten on tämä militarismi. Kaikki ne teemat, jotka meillä ovat olleet esillä, ovat kääntyneet painajaisiksi. Vaikea on repiä huumoria myöskään autoritääristen johtamismallien, diktaattorien läpilyönneistä. Tarjoamme eskapismia ja Lapinlahden lintujen nostalgiaa.

Huomasitteko nyt konsertteja rakentaessanne, että aika on ajanut joistakin sketseistänne ohi?

Ilman muuta. Sehän oli äijähuumoria äijälähtökohdasta, mielestäni siinä on vähän misogyniaa mukana… kaikkea sitä, mitä silloin ajateltiin. Mitään rasisteja emme kuitenkaan koskaan olleet.

1980-luku oli Lapinlahden lintujen menestyskautta: vuosikymmenen puolivälissä läpimurto, isoimmat hitit ja suositut tv-ohjelmatkin alkoivat 1987. Sinä olit näyttelijätähti, olithan jo 1983 pääosassa Aki Kaurismäen elokuvassa Rikos ja rangaistus. Mitä ajattelet tuosta ajasta nykyisin?

En ole koskaan osannut rakentaa uraa, ajatella sitä jatkumona. Eikä Rikos ja rangaistus ollut kansallisesti silloin mikään iso juttu, sillä oli joku 48 000 katsojaa. Näyttelin kyllä 1980-luvulla paljon elokuvissa, joista osa on ihan paskoja, mutta on siellä joukossa ihan hyviäkin. Teatteriakin tein… olihan siinä paljon kaikkea. Ei itse oikein huomannutkaan, mitä kaikkea. Tähti en kuitenkaan ollut, vaikka kusi ­varmaan nousi hattuun niin kuin kaikilla.

Todellisuus on muotoutunut vuosikymmenten mittaan niin, että eri tapahtumista kerrotut versiot ovat muuttuneet totuuksiksi.

Entä kun Lapinlahden linnuissa neste kohosi useilla ihmisillä samaan aikaan?

Vanhoista ajoista on monta tulkintaa bändin sisälläkin. Mielestäni muut ihmiset muistavat väärin monta asiaa, ja minä taas muistan väärin muiden mielestä. Todellisuus on muotoutunut vuosikymmenten mittaan niin, että eri tapahtumista kerrotut versiot ovat muuttuneet totuuksiksi.

Vaikuttiko esikoisesi syntymä siihen, että jäit yhtyeestä pois 1990?

Se 1990-luvun alku oli kiivasta aikaa. Piti päättää, asunko 150 vuorokautta Lapinlahden lintujen keikkareissuilla Salomaan kanssa samassa hotellihuoneessa vai saman ajan kotona perheen kanssa. Olin myös koulutettu näyttelijä. Seitsemän vuotta bändissä oli mennyt nopeasti. Piti päättää, haluanko jatkaa vai tehdä myös näyttelijäntöitä. Näin vaaran, että seuraavat vuodet tulisivat menemään nopeasti enkä ehtisi tehdä mitään muuta.

Lähtösi tulehdutti sitten välit muihin lintuihin pitkäksi aikaa.

Minua haukuttiin julkisestikin petturiksi ja vaikka miksi. Tuollainen bändi muistuttaa uskonlahkoa. Kun yksi päättää ­lähteä, se ei tuo hyvää fiilistä kenellekään.

Näyttelit paljon tv-sarjoissa ja elokuvissa lähdettyäsi Lapinlahden linnuista.

1990-luvulla alettiin tehdä enemmän tv-sarjoja. Minullakin oli Puhtaat valkeat lakanat ja muuta. Ne olivat freelance-näyttelijälle hyviä duuneja, oli säännöllinen työ, josta sai liksaa.

Onko uudessa Lapinlahden linnut ­-kirjassa yllätyksiä, joita et tiennyt?

Olimme maaseudun poikia Liinojan Tapsa, Jaarasen Matti ja minä. Meitä vitutti espoolaisten Kivisen ja Hiski Salomaan sekä helsinkiläisen Timo Erängön kaupunkilaisuus. Uhosimme näyttävämme kaupunkilaispojille. Tapsa sanoitti kappaleen Ojasta noustaan, joka päätyi laulettavakseni. Kirjasta näin, että Tapsa olisi halunnut laulaa sen itse!

Mitä eläkeläisen arkeen kuuluu?

Hoidan 20 hehtaarin perintömetsäaluetta. Viime talvena hakkasin halkoja 23 mottia Karkkilassa ja Somerniemellä. Kalastan verkoilla. Lisäksi olen aloittanut uuden projektin: omistan poikani kanssa puoliksi purjeveneen ja hänen omittuaan sen ostin sammaloituneen Star-luokan purjeveneen, jonka kunnostamiseen kuluu vaikka koko alkava talvi. Lisäksi pelaan jalkapalloa Puotinkylän valtin 65-vuotiaiden ikämiesten kakkosjoukkueessa. Talokin pitäisi maalata.

Kerro jokin salaisuutesi.

Kävin 2000-luvun alussa klassisilla laulutunneilla. Kuvittelin, että minussa saattaisi olla tenoriainesta. Sitä ei kuitenkaan ollut.

Markku Toikka

  • Syntyi: 5.4.1955 ­Somerolla.
  • Ura: näyttelijä, stand up -koomikko, käsi­kirjoittaja.
  • Perhe: naimisissa, ­kaksi lasta ex-liitosta.
  • Ajankohtaista: 40-vuotiskiertueen konsertit, Lapinlahden linnut: Miksei asioista puhuta -kirja (Docendo) julkaistu.
Kommentoi »