Puheenaiheet
Eeva

Marjo Vilkko: "Avoin suhde vaatii lujuutta"

Marjo Vilkko: "Avoin suhde vaatii lujuutta"

Kirjailija Marjo Vilkon ystävyys nuorempaan mieheen syveni rakkaudeksi. Viisi vuotta sitten suhde sai uuden käänteen, kun siihen alettiin etsiä kolmatta aikuista.
Teksti Pirjo Houni
Kuvat Hannes Paananen

Mies oli yksitoista vuotta nuorempi, mutta sitä Marjo Vilkko ei vielä kolmikymppisenä ajatellut. Ikäerolla ei ollut merkitystä.

Parikymppinen mies oli hoitajana Marjon pojan päiväkodissa. Kun lapsella oli vaikeuksia sopeutua ryhmään, poikaa alettiin hoitaa kotona ja miehestä tuli tämän avustaja.

”Samalla kodistamme tuli hänen työpaikkansa”, Marjo sanoo.

Jokin miehen olemuksessa kiinnosti häntä alusta lähtien.

”Hänen käytöksessään oli jotain jännittävää ristiriitaisuutta. Se herätti huomioni. Hän rikkoi jollain lailla koko ajan odotuksiani”, Marjo kuvailee.

Mies muutti töihin ja opiskelemaan ulkomaille, mutta yhteydenpito jatkui. Sähköpostit liikkuivat tiheään tahtiin viikoittain Suomen ja Ison-Britannian välillä.

Marjo Vilkko on Helsingissä, mutta vain käymässä. Hän asuu puolisonsa työn vuoksi nykyisin vakituisesti Saksan Münchenissä. Päiväkodin nuoresta miehestä on ulkomailla suoritettujen opintojen jälkeen tullut taloustieteilijä.

Marjoa puolestaan työllistävät television ohjelmasarjat. Hän on ollut mukana käsikirjoittamassa useita televisiossa nähtyjä historiaan paneutuvia ohjelmia. Ensimmäinen, Suomi on ruotsalainen, toi tekijöilleen tiedonjulkistamisen palkinnon.

”Olin jo ohjelman otsikosta innoissani. Se oli sopivan provosoiva. Teemaa käsiteltiin vakavasti, mutta silti jännittävästi.”

Joulunaikaan nähtiin Jari Tervon johdattelemana Urho Kekkosesta kertova dokumenttisarja, jonka Marjo Vilkko käsikirjoitti. Samantyylisiä historiaan paneutuvia ohjelmia on luvassa lisää.

Suomen-viikkoinaan Marjo käy ohjelmapalavereissa ja istuu tiiviisti Helsingin yliopiston kirjastossa tutkimassa tapahtumien taustoja. Samalla hän tapaa myös kahta jo aikuistunutta poikaansa.

”Välillä kuukausittainen matkustaminen kahden maan välillä tietysti uuvuttaa. Olo on juureton, kun molemmissa paikoissa tuntee olevansa aina vähän vieraana.”

Huhtikuun loppupäivinä ilmestyy Marjo Vilkon ensimmäinen romaani Vilpitön sydän.

Kimmokkeen romaanin kirjoittamiseen antoi oma elämäntilanne. Romaani seurailee omia parisuhdekuvioita, vaikka joukossa on fiktiivisiäkin aineksia.

Kirjassa keski-ikäinen perheenäiti Franka rakastuu nuorempaan Alvariin, jonka olemus hurmaa ja kiihottaa. Kun Alvar haluaa biologista lasta, joudutaan pohtimaan, voiko sovinnaisuuden rajoja rikkova rakkaus kestää, jos sen joutuukin jakamaan.

”Oli helpompaa kirjoittaa parisuhdekuvioistamme romaani kuin tosipohjainen teos. Pystyin välillä vieraannuttamaan ja etäännyttämään tapahtumia todellisuudesta.”

Omaan elämäntilanteeseensa Marjo Vilkko yritti kuitenkin samalla saada jotain järjestystä.

Marjo Vilkko viehättyi aluksi miehen tavasta ilmaista itseään ja ajatuksiaan.

Viestit sitoivat yhteen

Ensimmäiset kymmenisen vuotta suhde perustui vahvaan ystävyyteen. Sähköpostiviestien kautta molemmat oppivat tuntemaan toisiaan paremmin ja paremmin. Kesäisin tapailtiin, kun mies oli käymässä Suomessa.

”Viehätyin siitä, miten hän ilmaisi itseään ja ajatuksiaan. Viestit sitoivat meitä yhteen. Kasvoimme samaan maailmaan ja kielenkäyttöön”, Marjo sanoo.

Viestien odotteluun liittyi latausta ja jännitystäkin.

”Olin ehkä pitkään ihastuneempi kuin halusin edes ajatella. Yritin kieltää omia tunteitani. Pidin mahdottomana, että välillemme syntyisi eroottinen suhde, vaikka samalla toivoinkin sitä. Siinä oli ristiriitaa.”

Mies kertoi viesteissään usein tytöistä, joita oli ulkomailla tavannut ja joiden kanssa oli aloitellut seurustelua.

Marjolla oli aviomies ja kaksi poikaa, mutta liitto oli väljähtymässä.

”Meille kävi silloisen aviomieheni kanssa klassisesti. Lasten syntymän jälkeen ’kasvoimme erillemme’. Välillämme oli hyvää ja syvää kumppanuutta, mutta odotuksemme tulevaisuuden suhteen olivat erilaiset. Toimimme perheenä, vaikka parisuhde ei toiminutkaan.”

Marjo olisi voinut jatkaa liittoa kumppanuusliittona, puoliso halusi muuta. Päädyttiin avioeroon.

Mustasukkaisuutta ja pelkoa

Ratkaiseva käänne suhteessa nuorempaan mieheen tapahtui, kun molemmat olivat samaan aikaan vapaina. Marjon avioliitto oli päättynyt, eikä miehelläkään ollut juuri silloin vakituisempaa kumppania.

Ystävyys syveni seurusteluksi.

”Tunsin häneen vetoa, ja se vetovoima syntyi osittain nuoruudesta. Hänessä oli jotain lapsenomaista ja herkästi innostuvaa. Impulsiivisuutta hyvässä mielessä.”

Ensimmäistä kertaa hän tuli ajatelleeksi uudesta näkökulmasta ikäänsä.

”Katsoin peiliin ja näin rypyt ja muut ikääntymisen merkit. Aiemmin olin pitänyt niitä hauskoina ja mukavinakin muutoksina, mutten enää.”

Samalla hän mietti, näyttäisikö uuden miesystävänsä rinnalla vanhemmalta. Ystävien mukaan pariskunnan ikäeroa ei huomannut.

Marjo uskoi, ettei seurustelu muuttaisi vahvan ystävyyden pohjalle rakennettua suhdetta.

”Mutta huomasinkin muuttuvani omistushaluiseksi ja mustasukkaiseksi. Se oli todella harmillista. Mustasukkaisuuteeni liittyi pelkoa siitä, että mies tapaisi jonkun, joka olisi minua kiinnostavampi. Ja ehkä nuorempi.”

Jännitystä raskaustestien ympärillä

Mies toivoi omaa biologista lasta. Marjo ymmärsi miehen toiveen hyvin, sillä hänellä oli ensimmäisestä liitosta kaksi poikaa.

”Olin jo itse saanut kokea vanhemmaksi tulemisen.”

Romaanissa jännitys raskaustestien ympärillä saa lähes dekkarimaisia piirteitä. Todellisuudessakin kuukaudet ja vuodet olivat täynnä latautuneita odotuksia, jotka purkautuivat joka kerta pettymykseen.

Kun todennäköisyys raskaaksi tulosta alkoi iän myötä laskea, Marjo alkoi käydä mielessään ajatusta luopumisesta.

”Pelkäsin hetkeä, jolloin joutuisimme mieheni kanssa käsittelemään asiaa. Toivoin viimeiseen asti, että hänen haaveensa omasta biologisesta lapsesta ei olisi niin suuri ja että hän voisi elää vain minun kanssani kahden.”

Mitkään merkit eivät tosin viitanneet siihen.

”Joku voisi sanoa niinkin, ettemme yrittäneet tarpeeksi. Emme käyneet hoidoissa emmekä klinikoilla hakemassa apua lapsenhankintaan.”

Lopulta Marjo luopui 47-vuotiaana toivosta saada vielä oma lapsi.

”En tiennyt siinä vaiheessa yhtään naista, joka olisi tullut sitä vanhempana raskaaksi.”

Mies kävi samaan aikaan omaa pohdiskeluaan. Marjo huomasi hänen vetäytyvän omiin oloihinsa.

”Hän kamppaili silloin sen ajatuksen kanssa, pitäisikö suhteemme lopettaa. Suhteeseemme tuli vierauden tuntua, mutten halunnut painostaakaan häntä.”

Marjo Vilkko päätyi aviopuolisonsa kanssa avoimeen suhteeseen, sillä mies haluaisi lapsen, jota Marjo ei voi enää saada. Pelisäännöistä sopiminen oli aluksi vaikeaa.

Järkyttävä ja kaoottinen ratkaisu

Marjo Vilkko ja hänen aviopuolisonsa päätyivät avoimeen suhteeseen. Mies saisi etsiä rinnalleen naisen, jonka kanssa hän tekisi biologisen lapsen.

”Se tavallisin tapa olisi ollut varmasti siinä vaiheessa erota. En harkinnut vakavissani suhteen päättämistä, vaikka mietinkin, lykkäsimmekö ratkaisulla vain eroa eteenpäin.”

Marjo kuvailee ratkaisua isoksi, järkyttäväksi ja kaoottiseksi.

”Jouduin selvittämään itselleni, mistä kaikesta oikein oli kysymys ja miksi.”

Miehelle ei kelvannut adoptio eikä mikään muukaan ratkaisu. Hän halusi biologisen lapsen syntyvän perinteisessä romanttisessa suhteessa. Mahdollisen lapsen äidin tulisi kuitenkin olla riittävän vapaamielinen, että hän ymmärtäisi miehen elämän olevan jo myös toisessa perheessä.

Marjo kuvailee ratkaisua seurannutta aikaa ihmissuhteiden sirkukseksi.

”Miehen ensimmäiset treffit ja ensimmäinen yö, jonka hän oli poissa, olivat vaikeita. Yritimme sopia pelisäännöistä, mutta ylilyöntejä oli molemmin puolin.”

Miten varhaisessa vaiheessa miehen pitäisi ilmoittaa syntymässä olevasta suhteesta? Pitäisikö hänen kysyä lupaa, kun hän on yötä pois?

”Luvan kysyminen tuntui hassulta. Mitä hyödyttäisi, jollen antaisikaan lupaa? Sovimme, että pelkkä ilmoittaminen riittäisi, mutta hän unohti kertoa, ettei tulekaan kotiin, koska pelkäsi reaktioitani.”

Marjo pelkäsi mustasukkaisuuksissaan menettävänsä miehensä.

”Olin epävarma, koska koin oloni riittämättömäksi, ja olinkin riittämätön. Rakastamansa ihmisen vuoksi haluaa tehdä kaikkensa, jotta hän olisi onnellinen. On surullista, ettei sitten pystykään antamaan hänelle sitä onnea.”

Jääminen voi olla rohkeuttakin

Kolmannen ihmisen arveltiin löytyvän ehkä vuodessa. Niin ei käynyt.

”Jotain lupaavalla tavalla vakavaakin on ollut, mutta sitten kolmen aikuisen perhekuvioon valmis ollut nainen ei halunnutkaan itse lapsia.”

Päätöksestä on kulunut jo viisi vuotta. Kesällä Marjo täyttää 53 vuotta, ja tätä kirjoitettaessa mies etsii yhä äitiä mahdolliselle lapselleen.

Marjo luonnehtii itseään realistiksi.

”Minussa on fatalistiakin. En yritä muuttaa asioita väkisin, vaan luotan siihen, että oikeat asiat tapahtuvat niin kuin niiden on tarkoitettu tapahtuvan. Suhteemme on mysteeri, enkä ymmärrä, miksi se on näin, mutta näin se on.”

Päätökset pohjautuvat kahteen asiaan, rakkauteen ja vankkaan luottamukseen.

”Vaatii lujuutta pysyä yhdessä”, Marjo sanoo, mutta epäröi pienen hetken jälkeen.

”Tai ehkä se osoittaakin joidenkin mielestä pelkuruutta. Ehkä en olekaan uskaltanut tehdä päätöstä ja erota, vaan sanonut mieluummin ’mene maailmalle ja hae sieltä, mitä eniten haluat – lapsia’ ”.

Marjolle on sanottu niinkin, että irti päästäminen olisi tosi rakkautta.

”En ole siitä aivan varma. Joskus jääminen ja kiinni pitäminen voivat olla rohkeutta. Pysyn suhteessa niin kauan kuin näen, että mieheni on kanssani onnellinen. Olen nähnyt hänet myös onnettomana ja tiedän, ettei hän osaa esittää onnellisuutta”, Marjo Vilkko sanoo.

Myös Marjolla olisi vapaus ulkopuolisiin suhteisiin, mutta hän ei tunne niihin tarvetta.

Luottamus on kaiken perusta

Liittoonsa Marjo luottaa kuin peruskallioon. Ilman luottamusta hän ei olisi pystynyt olemaan suhteessa.

”Alussa vaadin mieheltäni selityksiä. Miten hän voisi luvata, että kolmen aikuisen kuvio saataisiin sovitettua yhteen? Käyttäytymisellään hän on osoittanut, että haluaa pysyä suhteessamme eikä lähde pois.”

Marjo sanoo ystävyyden luoneen suhteelle vankan pohjan.

”Se on se maaperä, josta suhteemme on kasvanut. Siihen voi aina palata, kun tarvitsee voimaa.”

Rakkaus on mysteeri

Perheitä on nykyisin monenlaisia ja muodoiltaan epäsovinnaisiakin. Ulkopuolisille Marjon on ollut silti vaikea selittää avointa liittoaan.

”Minun on ollut hankala puhua siitä neutraalisti. Olen vitsaillut parisuhteemme olevan ’vähän vaikea kuvio’ ja miehen etsivän lapselleen äitiä. Ihmiset yleensä hämmentyvät kuullessaan sen.”

Avoimessa suhteessa myös Marjolla olisi vapaus ulkopuolisiin suhteisiin.

”En tunne niihin tarvetta. Pientä romanttista virettä ja ihastumista on saattanut olla, mutta ne ovat muuttuneet ystävyydeksi.”

”Olen itse sitä tyyppiä, jolle riittää yksi ihminen. Ehkä sellainen suhde on illuusio, kaunis ajatus, joka toteutuu silloin tällöin. Monet seikat illuusiota rikkovatkin.”

Marjo sanoo elämän muuttuneen nyt aiempaa rauhallisemmaksi.

”Pyrimme kertomaan toisillemme asiat avoimesti. Kaikkien tunteiden skaalassa olen onnellinen. Rakkaus on niin vahva, että se sallii kielteisetkin tunteet ja kestää ne.”

Kun elämäntilanteet ovat olleet muuten myllerryksessä, työ on auttanut.

”Nautin työstäni, mutta se ei ole rakastetun korvike”, Marjo sanoo naurahtaen.

Romaania kirjoittaessaan hän on miettinyt, tulisiko prosessi johtamaan parin eroon.

”Mies on lukenut kirjan ja itkenyt lukiessaan vaikeimmista hetkistämme, yrittämisistä ja pettymyksistä. Hän on eläytynyt niihin uudestaan.”

Kirjallaan Marjo Vilkko haluaa viestiä, että rakkaus on mysteeri.

”Olen yrittänyt avata sitä mysteeriä, mutta ehkä joidenkin asioiden on elämässä jäätävä arvoituksiksi.”

Haastattelu on julkaistu Eevan numerossa 4/2018.

Julkaistu: 1.5.2018