Karjalaisuus näkyy luonteessani. Ehdin syntyä Viipurissa ennen sotia. Sodanjälkeinen aika Suomessa ja uudella kotipaikkakunnalla Vantaalla oli niukkaa, ja siksi opettavaista. 

Kotimme oli vantaalaisittain hieno, mutta isä menetti omaisuutensa. Se kasvatti joustavaksi. En liiemmälti säikähdä mitään enkä pelkää muutoksia.

Elämäni tärkeä käännekohta oli vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa Minnesotassa 1955–56. Se oli hurja kulttuurishokki, vaativa ja antoisa, maailmankuvaa avartava kokemus. Elämäntyyli oli melkein kuin amerikkalaisesta elokuvasta. Kirjoitin kotiin, että sikäläisillä on sellainenkin ihme kuin jääkaappi, jossa ruoat pidetään jäädettyinä! Kun tulin takaisin Suomeen, ­solahdin nopeasti takaisin. Kotimme oli myyty ja totuin siihen, ettei mikään ole ­pysyvää.

Toinen käännekohta oli vuonna 1979 aloittamani yhteistyö kiinalaisten kanssa. Yritykseni oli kolmevuotias, ja sain sattumalta kontaktin Shanghai Silk Corporationiin. Kulttuurivallankumous oli jo ohitse, mutta alku oli uskomattoman raskasta, koska sikäläistä yrityskulttuuria ei ollut. Ilman tuolloin tekemääni päätöstä firma ei olisi valloittanut maailmaa. 

Opiskelin ekonomiksi, ja siitä oli suuri apu bisneksessä. 

Maailma oli kahden öljykriisin jälkeen lamassa vuonna 1976, kun perustin yritykseni. En tiennyt valinneeni yhden vaikeimmista bisnesalueista, mutta se oli hyvä päätös. Sitä seurasi ihania, onnellisia ja vaikeita vuosia. Ammattini opin työtä tehden ja suunnittelin itse tuotteet.

Kannattaa luottaa vaistoonsa ja olla oma itsensä. Trendit tulevat ja menevät eivätkä liike-elämän gurut tiedä kaikkea. 

Uuden oppiminen on innostavinta elämässä, koko työelämäni on ollut tuntemattomaan hyppäämistä.

Poikani Tapani on johtanut yritystä jo parikymmentä vuotta. 40-vuotiaan yrityksen menestys on vaatinut sitkeyttä, mutta myös rahaa. Kaikki on ollut jossain vaiheessa kotitaloa myöten kiinnitettynä, mutta vaikeuksistakin on selvitty.

Luopuminen johdosta vuonna 2005 on viisaimpia tekemiäni päätöksiä. Pitelin melkein ovenpielistä kiinni, mutta ­perhesuhteita ei pidä laittaa yrityksen ­alttarille. 

Esimiehenä olin ystävä alaisilleni, tunsin heidän perheensä, ilonaiheensa ja murheensa. 1980-luvun lopussa meitä oli viisitoista henkeä, ja teimme yhdessä töitä intohimoisesti. Annoin paljon vastuuta, ja kaikkien motivaatio oli korkealla. Jos et anna ihmisille sydäntäsi, et anna mitään. 

Avioliittoni mieheni Jaakon kanssa on kestänyt viisikymmentäkuusi vuotta. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Rakkaus on elämässä kantava voima. Työni on vaatinut mieheltäni paljon.

Äitiyden ja työn yhteensovittaminen oli raskasta. Onneksi poikamme olivat jo yli 10-vuotiaita, kun yritys lähti Kiinaan. 

Meillä on kuusi lastenlasta, joiden kanssa ei joudu samaan vastuuseen kuin lasten kanssa. Se on ihanaa!

Teksti Liisa Talvitie, kuva Marja Kurjen albumi