Marja Hintikka vauva-arjesta: En uskonut, että äitiyteen voi näin hurahtaa
Puheenaiheet
Marja Hintikka vauva-arjesta: En uskonut, että äitiyteen voi näin hurahtaa
Juontaja Marja Hintikka paljasti tänään huhtikuussa syntyneen lapsensa sukupuolen.
Julkaistu 5.6.2013
Apu

Juontaja Marja Hintikka palasi tänään äitiyslomalta. Marja juontaa syksyllä alkavaa Nelosen suursatsausta Dancing on Ice, jonka kuvaukset alkavat varsinaisesti syksyllä. Marjan ja radiojuontaja Ile Uusivuoren esikoinen syntyi huhtikuun alussa.

- Poika tuli ja kaikki on hyvin. Jotenkin tuntui, että piti rauhoittaa tilanne lapsen syntymän jälkeen, enkä vastaillut edes puhelimeen, lapsen sukupuolen ensi kertaa julkisuudessa tänään kertonut Marja kertoi.

Marja kertoi synnytyksen olleen nopea ja helppo. Poika syntyi vähän ennen laskettua aikaa.

- Poika on vienyt sydämeni kokonaan. En uskonut, että äitiyteen voi hurahtaa näin täysin. Minua varoiteltiin, että voi mennä aikaa ennen kuin tunneside lapseen syntyy, mutta rakastuin lapseen heti, kun sain hänet syliini. 

Äitiys on muutenkin yllättänyt positiivisesti.

- Tottakai valvomista on, mutta olin tottunut siihen jo aamuradio-aikoinani. Ehkä keväällä vauvan kanssa on helpompaa, kun on valoisaa, eikä tarvitse pelätä, että lapsi jäätyy pakkaseen. 

Dancing on ice -juontajapestiään Marja mietti kauan.

- Konsultoin kaikkia kolmen lapsen äiti-tuttavia, että onko työhönpaluu liian aikaista. Sain hurjasti kannustusta muilta äideiltä. Päätökseen vaikutti myös selkeä tuotanto, joka työllistää minua varsinaisesti vain suoran lähetyksen kuvauspäivän verran. 

Marja on juontanut YLE:n Puoli seitsemän -ohjelmaa vuodesta 2009 saakka. Nyt paluu mietityttää.

- Paluustani ohjelmaan on puhuttu, mutta minun täytyy miettiä sitä tarkasti. Ohjelma vie neljä arki-iltaa viikossa, joten en suoraan sanottuna tiedä, miten se sopii yhteen pienen lapsen kanssa. Sen tajuaa jo nyt, miten vähän aikaa lapsi on pieni.

Marjan juontajaparina Dancing on ice -ohjelmassa toimii Lorenz Backman. Luistelu-uransa päättänyt Laura Lepistö toimii ohjelmassa parien päävalmentajana. Ohjelmaan osallistuvat julkkis-kilpailijat esitellään syksyllä.

Kommentoi »