
Kaksikymmentä vuotta sitten iskelmälaulaja Marita Taavitsainen kruunattiin tangokuningattareksi, ja tänä vuonna hän oli itse valitsemassa uusia kuninkaallisia Seinäjoen Tangomarkkinoilla. Marita myöntää olleensa yllättynyt tehtävän koettelevuudesta.
– Tangotuomarin pesti oli kovaa tasapainottelua tunteiden ja vastuun kanssa. Se oli todella rankka, mutta mielenkiintoinen tehtävä! Musiikinkuuntelussa ei saa mielestäni olla sitä tuntumaa, että on töissä. Siksi en ehkä haluaisikaan tehdä tuomarin töitä jatkuvasti.
Kuningasfinaalissa Marita äänesti muiden tuomareiden tapaan voittoon tangolavojen Cheekiksikin luonnehdittua Aki Samulia, joka vei tangokuninkuuden yksimielisesti nimiinsä.
– Finaali oli todella tasainen, mutta kokonaisuus ratkaisi pelin. Aki Samulin kuuloista kuningasta ei ole koskaan ollut, enkä usko, että heitä tulee vastaisuudessakaan vastaan, Marita summasi.
Parisuhdeloma peruuntui
Tangomarkkinoiden lisäksi Maritan kesä kuluu pitkälti keikkalavoilla. Kiireinen nainen myöntääkin, että perhe- ja parisuhdeaika jää tänä aikana vähemmälle. Marita ja hänen miehensä Tomi Natri ovat pitäneet yhtä seitsemän vuoden ajan ja heillä on kaksi yhteistä tytärtä.
– Olemme nähneet kesällä vain hyvin vähän. Mieheni on ihan hullu golffari, ja omakin työni on liikkuvaista. Meillä on ollut tapana käydä joka vuosi yhdessä Skotlannissa ikään kuin häämatkalla, mutta tänä vuonna sekin peruuntui kiireiden vuoksi.
– Meillä on kuitenkin kaikki hyvin, eikä meidän tarvitse todistella toisillemme mitään. Kyllä me sitten ehdimme viettää tarpeeksi perhe- ja parisuhdeaikaa talven pitkinä ja pimeinä iltoina. Silloin istumme jo neljän jälkeen yhdessä kotisohvalla, lämmitämme takkaa ja laitamme ruokaa, Marita naureskeli.
Syksyllä Maritan aikeissa on suunnata kymmenkunta keikkaa käsittävälle keikkakiertueelle juhlavuotensa kunniaksi. Lavalle noussee myös Maritan silloinen kuningaspari Jari Sillanpää ja mahdollisesti myös tuore tangokunigas Aki Samuli.
– Katsotaan, mitä kaikkea siellä nähdään. Mielessäni on isoja kujeita. Ainakin Aki Samulin saan mukaan, kun olen hänet valinnutkin, Marita nauroi.
Teksti: Johanna Yrjölä