Apu

Marion Rung sai lapsenlapsen: "Minusta tuli bobe – Se on jiddishiä ja tarkoittaa isoäitiä"


Ikisuosittu laulaja hellii ensimmäistä lapsenlastaan suukottelemalla.
Kuvat Petri Mulari

Laulaja Marion Rung, 73, sai keväällä ensimmäisen lapsenlapsensa.

– Minusta tuli mummi! Vauva ei ole vielä ollut hoidossa, mutta käy hyvin usein vierailemassa, Marion kertoi Tanssien tähtiin -show'ssa Helsingin Peacock-teatterissa.

Puolen vuoden ikäiselle Rafaelille Marion on mummin sijaan bobe.

– Se on jiddishiä ja tarkoittaa isoäitiä. Rafael on aivan ihana ja olen hänestä sekaisin, Marion nauroi.

Pieni poika saa Marionilta jakamatonta huomiota kylässä ollessaan.

– Pidän häntä sylissä ja suukottelen. Nautin siitä suunnattoman paljon.

Tällä hetkellä Marion nähdään estradeilla yhdessä Fredin kanssa.

– Rakennamme konserttikiertuetta, jonka ensimmäinen esitys oli isänpäivänä Hyvinkäällä. Kiertue jatkuu keväälle asti ja se on isoin työni tällä hetkellä. Emme ole tehneet aikaisemmin tällaista yhdessä.

– Rakastan edelleen esiintymistä, mutta valikoin nykyään keikkoja. Olen tehnyt tätä jo 58 vuotta, joten on ihana ottaa rauhallisemmin, Marion kertoi puoliso Kalle Munck rinnallaan.

Julkaistu: 21.11.2019