Apu

Maria Veitola muutti Imatralle ja sai "suurkaupungista" fyysisiä oireita: "Häpesin syytä"

Maria Veitola muutti Imatralle ja sai "suurkaupungista" fyysisiä oireita: "Häpesin syytä"
Maria Veitola oli pikkutyttö Pohjois-Karjalasta, kun hän muutti Imatralle. Ujosta ja kiltistä tytöstä kasvoi omintakeinen teini, joka luki paljon, kuunteli vielä enemmän musiikkia ja pukeutui persoonallisesti.
Julkaistu: 9.11.2019

Muutto oli hirveä. Sitä sanaa Maria Veitola käyttää muistellessaan hetkeä, jolloin ala-asteen kakkosluokkalainen tempaistiin irti tutusta miljööstä Pohjois-Karjalasta.

– Varhaisin lapsuudenkotini oli Honkavaarassa. Isäni työpaikka oli Enso-Gutzeitin Uimaharjun sellu- ja kartonkitehtaalla, äiti teki pitkää työpäivää terveyskeskuksen hammaslääkärinä. Isän työ toi meidät sitten Imatralle.

Marian paras ystävä Titta oli muuttanut myös Imatralle. Syykin oli sama, hänen isänsä oli henkilöstöpäällikkönä Enso-Gutzeitilla. Tehdas liikutti perheitä paikkakunnalta toiselle, tehdas antoi leivän ja työn, ja työtä sellu- ja kartonkitehtailla vielä takavuosikymmeninä riitti.

– Pohjois-Karjalassa olimme aina olleet yhdessä. Se, että rakas Titta asui nyt myös Imatralla, lohdutti, mutta traagista oli se, että hän oli eri koulussa kuin minä. Kotimme sijaitsivat viidentoista kilometrin päässä toisistaan, sillä Imatra on laajalle levinnyt kaupunki. Hän oli jo päässyt ineen kaupungin skeneen, minulle se oli suurkaupunki Honkavaaran jälkeen.

Maria stressasi muuttoa niin, että hänellä oli kovia vatsakipuja. Tyttö vietiin sairaalaan tutkittavaksi. Korventavien kipujen syy oli muuttostressi, ja lääkäri totesi, että herkkä tyttö.

– Häpesin syytä, koska ei sellaisista asioista puhuttu silloin. Varsinkaan lapsen maailmassa ei ollut tilannetta, että jokin jännitys tai ahdistus voisi aiheuttaa fyysistä kipua.

Siksi Maria keksi syyksi, että hänellä oli ollut liian kireä vyö. Se tuntui oikealta, hyväksyttävältä syyltä.

Kammottavaa oli sekin, että muut osasivat koulussa kertotaulun, Maria ei ollut sitä vielä opetellut.

– Istuin vaatekomerossa tankkaamassa sitä ja itkin. Opettaja ihmetteli, että tuleeko minusta mitään, ujosta ja arasta pikkutytöstä.

Sekin Mariaa hävetti, että hänellä oli kouluun mennessä jalassa toppahousut ja huopatossut. Niihin hän oli Pohjois-Karjalan lumisissa pakkastalvissa tottunut pukeutumaan.

– Noloa, noloa. Muistan vieläkin sen tunteen. Äiti jotenkin hätäili vaatteistamme, mutta kolme vuotta vanhempi isoveljeni sanoi reippaasti, että näillä mennään!

Isoveli oli samalla Vuoksenniskan ala-asteella.

Soittamistaustasta hyötyä radiossa

Tilanne muuttui kolmannella luokalla, kun Maria pääsi musiikkiluokalle. Sinne tultiin eri kouluista, joten jokainen oli lähtökuopissa samassa asemassa. Musiikkiluokan ala- ja yläasteen Maria muistaa Imatran parhaana aikana.

– Soitin poikkihuilua ja pianoa, joka kotiin hankittiin. En nauttinut pianonsoitosta, mutta soittoharrastus kuulemma ehkäisee muistisairauksia. Ehkä soittaminen myös opetti minulle sellaisen rytmitajun, että olen hyvä tekemään radio-ohjelmia.

Huilunsoitto loppui siihen, että soittamiseen olisi lapsuudesta lähtien pitänyt suhtautua kuin siitä tulisi ammatti. Marialla ei ollut sitä asennetta.

– Minulla ei ollut intohimoa soittotunteihin, eikä varmaan poikkeuksellista lahjakkuuttakaan. Opettaja turhautui minuun, ja minä mitä ilmeisimmin en pitänyt huilusta.

Teini-iän kokeilujen myötä välit vanhempiin huononivat

Koitti murrosikä. Maria sanoo, ettei hän ollut kapinoiva nuori, hän totteli vanhempiaan, eikä puhunut heistä rumasti kuten moni kaveri – ”meiän ukko, v:ttu mä vihaan meiän akkaa”.

Ujo tyttö osoitti itsenäistymistään pukeutumalla kokeellisesti. Aika tuttua Maria Veitolaa, sitä, joka nyt on kohonnut muoti-ikoniksi.

Kun muut koreilivat Leviksen 501-farkuissa, Lacosten pikeepaidoissa ja purkkareissa eli purjehduskengissä, Maria veti päälleen perheensä ja sukulaistensa vanhoja vaatteita ja ompeli niitä itse.

– 1990-luvun alun lama näkyi rajuna Imatralla, ja kivijalkakaupat hävisivät. Tilalle tulivat kirpparit, ja kolusin niitä.

Opettajat reagoivat Marian vaatteisiin sanomalla, ettei sellaisissa saa tulla kouluun. Hän oli järkyttynyt, vaarin vanha puku oli hänestä hieno.

– Äidin työkaverit kuittailivat hänelle pukeutumisestani ja sanoivat, että kyllähän vanhemmillani pitäisi olla varaa muunkinlaisiin vaatteisiin.

Ehkä pukeutuminen oli osasyy siihen, että Marian ja hänen isänsä välit menivät huonoiksi. Äidille oli liikaa vasta nenärengas, jonka Maria laitatti 16-vuotiaana. Sen poisti sitten yhden tutun kaverin lääkäriäiti.

Nyt Maria miettii, miten hän osaa kasvattaa omaa poikaansa, ekaluokkalaista Taistoa niin, että hyväksyy tämän valinnat. Ne, jotka saattavat olla ihan erilaisia kuin omat valinnat tai toiveet, miten lapsen pitäisi toimia.

Videovuokraamon pervo jäi mieleen

Kirjasto oli henkireikä, kun oikein alkoi ahdistaa. Maria lainasi sieltä kirjojen ohella vinyyli- ja cd-levyjä tai istui kuuntelemassa musiikkia.

– Tästä ikkunasta avautuvaa Vuoksen länsirantaa olen katsellut kymmeniä kertoja. Ja tuolta hyllystä lainasin Sielun Veljien, Velvet Undergroundin ja Madonnan levyjä. Duran Duranin levyt minulla oli kotona.

Muotiin tulivat videovuokraamot, joista lainattiin VHS-kasettien lisäksi myös video­laite. Marian mieleen on jäänyt pervo videovuokraaja, joka tahallaan laittoi tyttöjen lainaamiin videokansiin pornoelokuvia.

– Äijä kysyi meiltä, että tykkäsittekö tytöt niistä. Ällöttävää.

Kirjasto ei ollut ainoa teini-ikäisen Marian paikka. Ennen somea ”oltiin kulmilla”. Se tarkoitti Imatran ydinkeskustan paria korttelia, joita kierrettiin, kun tytöt kyttäsivät poikia ja pojat tyttöjä. Ensimmäiset arat seurustelusuhteet alkoivat sieltä, ja ensimmäiset kielarit vaihdettiin.

Rajoja kokeillakseen Maria joi muiden mukana unkarilaista Magyar Fehér Bor -valkoviiniä. Kokeilut jäivät pariin oksennuskertaan, ne riittivät tunnistamaan omat rajat.

– Kaikkea piti kokeilla, tupakanpolttoakin, mutta ei huumeita.

Huumeita ei Imatralla vielä silloin liikkunut, mutta nuorisojengi dokaili Koskipuistossa. Sinne sytytettiin nuotioita ja siellä hengailtiin iltaisin.

Välillä kerrottiin karmivia tarinoita nuorista naisista, jotka olivat aikojen saatossa tehneet itsemurhan hyppäämällä koskeen.

Partioon Maria meni kymmenvuotiaana ja viihtyi siellä täysi-ikäiseksi asti. Hän ei ollut alkuunkaan leiri- ja retkeilyihminen, ja ensimmäisillä partioleireillä hän poti kovaa koti-ikävää.

Sitten alkoi tapahtua.

– Aloin viihtyä, partiossa oppi monenlaisia taitoja ja sai vastuuta yllättävän paljon. Olimme ystäväni Mari Tontin kanssa nukkumassa, kun sauna kärähti. Kaikki herätettiin, ja sitten kauhottiin koko porukka letkassa vettä kaivosta ja järvestä. Palo saatiin sammutettua.

Partiossa oppi pärjäämään kotioloista poikkeavissa olosuhteissa ja siellä oppi ryhmätyön merkityksen. Sitä ja vastuunkantoa television tiimeissä tarvitaan.

– Teininä tuli muita kotkotuksia, mutta partio oli vahva lanka, joka pysyi mukanani 18-vuotiaaksi asti. Se piti kiinni hyvissä porukoissa, ja ala-asteikäisestä alkanut ystävyys Marin kanssa oli tärkeää partiossakin. Tunsin oloni aina turvalliseksi hänen kanssaan.

Metsäkin tuli läheiseksi, olihan metsä Mariassa jo Pohjois-Karjalan juurissa.

– Metsässä on hyvä olla.

Sinne hän lähtee välillä kotoaan Helsingistä Kuusamoon. Sieltä hänen miehensä on kotoisin.

Äiti on yhä tärkeä

Äidin eteisessä roikkuu Marian äidinäidin, mummin vanha turkki.

Maria haistaa turkin hihaa ja toteaa, että se tuoksuu edelleen mummin lempihajuvedeltä Chanel vitoselta, jota mummi ikääntyessään holvasi ylleen entistä enemmän.

Tekstiilialan yrittäjänä työskenneeltä mummiltaan ja äidiltään Maria on oppinut tyylin merkityksen.

– Äidiltä olen oppinut myös itsestäni huolehtimisen ja taideharrastuksen. Kun äiti on nyt eläkkeellä, hänelle jää aikaa myös maalaamiseen.

Äiti on tärkeässä asemassa mummina. Maria ei käy Imatralla kuin pari kertaa vuodessa, mutta äiti tulee usein Helsinkiin, ja Taisto oli paljon Imatralla ennen kuin aloitti koulunkäynnin.

Ruokapöydän vieressä lipaston päällä on kuvia Taistosta ja Marian veljen lapsista.

– Äidillä on läheinen suhde lapsenlapsiinsa.

Kun lähdemme ajamaan takaisin Helsinkiin, Maria halaa lujasti äitiään. Halaus kertoo paljon.

Kommentoi »