Kasvaimesta kärsinyt Maria Veitola: "Vaikka olin käynyt vuosia lääkäreissä ja minua tutkittiin, tilanne tulkittiin aina stressiksi tai ahdistukseksi"
Puheenaiheet
Kasvaimesta kärsinyt Maria Veitola: "Vaikka olin käynyt vuosia lääkäreissä ja minua tutkittiin, tilanne tulkittiin aina stressiksi tai ahdistukseksi"
Maria Veitola kärsi pitkään ahdistuksesta, mutta mitään ei löytynyt tutkimuksista huolimatta. Lopulta syy selvisi: iso kasvain rintaontelossa.

Maria Veitola kuvasi kevään aikana jälleen suosittua Yökylässä-sarjaansa. Korona-aikaa toimittaja ja juontaja kuvasi itselleen henkisesti vaikeaksi, sillä hän joutui viettämään 10 kuukautta leikkausjonossa.

– Minulla oli rintaontelossa iso kasvain, joka onneksi saatiin poistettua kokonaan. Voin paljon paremmin kuin ennen ja olen siksi tosi onnellinen, Veitola kertoi Masked Singer -ohjelman pressissä.

Veitola ei tiedä kuinka kauan kasvain oli ollut olemassa.

– Olen esimerkiksi vuosia kärsinyt pahasta ahdistuksesta, vaikka kaikki on hyvin. Olen työstänyt mieltäni terapiassa, mutta silti on ollut olo, että joku istuu rintakehän päällä. Nyt sitä ei ole enää ja pystyn hengittämään.

Kasvain oli vienyt hiljalleen enemmän tilaa ja painanut esimerkiksi sisäelimiä. Kun Veitola oli leikkausjonossa, häntä pyydettiin ottamaan yhteyttä päivystykseen mikäli ilmenisi vaikka nielemisvaikeuksia.

– Vaikka olin käynyt vuosia lääkäreissä ja minua tutkittiin, tilanne tulkittiin aina stressiksi tai ahdistukseksi.

Hyvälaatuinen kasvain ei vaadi myöhemminkään kontrollikäyntejä.

– Olen hirveän onnekas, mutta samalla on ihana voida parantua jostain ihan kokonaan.

Masked Singer Suomi MTV3-kanavalla 28. elokuuta alkaen

1 kommentti