Eeva

Maria Sid erostaan: "Pelkäsin, etten näe maailmassa enää kauneutta"

Maria Sid erostaan: "Pelkäsin, etten näe maailmassa enää kauneutta"

Tukholmassa asuvan näyttelijä-ohjaaja Maria Sidin rajuin pettymys on ollut nuoruuden avioliiton päättyminen. Ero musersi itsetunnon.
Teksti Sanna Wallenius
Mainos

Ruotsalaiset ovat rakastuneet välittömään ja energiseen Maria Sidiin.

Näytänpä minä hyvältä, hyvä kuva! ohjaaja-näyttelijä Maria Sid, 49, huudahtaa ja osoittaa valokuvaansa kameran näytöltä. Yllättävä lausahdus huvittaa Mariaakin. Yleensähän olemme mestareita etsimään itsestämme kauneusvirheitä vaikka suurennuslasin kanssa.

Tosin nyt ei ollakaan Suomessa. Tukholman Södermalmin näköalatasanteelta avautuu maisema okrankeltaiseen vanhaankaupunkiin, joka kylpee loppukesän helteessä tietoisena viehätysvoimastaan. Mieleen tulevat itsevarmat ruotsalaiskaunottaret, jotka hokevat toisilleen taukoamatta: ”Oj, du är så snygg! Voi, kuinka suloinen oletkaan!”

”Tuo minua kyllä vähän tukholmalaisnaisissa ärsyttää. Kaikki on niin hirvittävän ulkonäkökeskeistä. Oikeastihan se luonnollisen näköinen suloisuus on tuntikausien tuunauksen tulosta”, Maria tietää ja tempaisee odottamatta mekon yltään.

Näköalatasanteen turistilauma seuraa vieressä hämmentyneenä, kun suomalaisnäyttelijä vaihtaa kuvausvaatteita.

”Tässähän tämä käy kätevästi. Näin säästämme aikaa”, Maria tuumaa.

Abban pojat työkavereina

Arjen aikataulupeli on tullut Marialle tutuksi, sillä hän on lentänyt jo useamman vuoden Ruotsin ja Suomen väliä. Helsingissä hän hurmasi Svenska Teaternin Mamma Mia -musikaalissa. Tukholman Cirkus-teatteriin Maria on ohjannut muun muassa Kristina från Duvemåla -musikaalin. Työryhmään kuuluivat Abban legendaariset Benny Andersson ja Björn Ulvaeus.

”Muistan, kuinka huikealta tuntui aluksi päästä tapaamaan tätä kaksikkoa. Ja nyt heistä on tullut kuin ketkä tahansa työkaverit. Kesti aikansa, ennen kuin kehtasin kertoa, että olen ollut nuorena Beatles-tyttö.”

Maria Sid itse tuli tunnetuksi verrattain myöhään, vasta 38-vuotiaana. Suomessa hän löi itsensä läpi Donna Paukku- ja Karjalan kunnailla -televisiosarjoissa vuonna 2007.

Ruotsissa Maria muistetaan yhä vuoden 2008 Livet i Fagervik -draamasarjasta sekä kaksi miljoonaa tv-katsojaa keränneestä Joulukalenteri-ohjelmasta.

”Television voima on uskomaton. Tein vuosia teatteritöitä, ja sitten tuli yksi tv-jakso, jonka jälkeen ihmiset alkoivat moikkailla kadulla. Onneksi minulla oli siinä vaiheessa jo ikää ja kokemusta. 18-vuotiaana olisin mennyt varmasti sekaisin julkisuudesta”, Maria arvelee.

Maria arvelee, että vahva itsetunto on lapsuudenkodin peruja. Äiti antoi impulsiivisen tytön toteuttaa itseään.

“Ruotsissa parasta on yhteisöllisyys”

Kapea tie mutkittelee halki omakotitaloalueen, jota koristavat somat puutalot, vanhat omenapuut ja pulleat pionit. Tunnelma on kuin tv-sarja Solsidanissa.

Marian ja oopperalaulaja-viulisti Peter Achrénin talo sijaitsee vain viidentoista minuutin ajomatkan päässä Tukholman keskustasta.

”Parasta täällä on yhteisöllisyys. Kun muutimme uuteen taloon, naapuri tuli heti toivottamaan tervetulleeksi ja kysyi, haluaisimmeko heiltä kassillisen vanhoja legoja”, Maria muistelee.

Kodin sijainti on hyvä myös lasten kannalta. 12-vuotiaan tyttären ja 16-vuotiaan pojan koulut ovat kulman takana. 22-vuotias esikoistytärkin löysi työpaikan Tukholmasta.

”Olemme puhuneet lasten kanssa aina ruotsia, joten uskon, että heidän on kaksikielisinä helppo solahtaa tänne. Pidän tätä hienona mahdollisuutena koko perheelle. Aika näyttää, jäämmekö Ruotsiin pidemmäksi aikaa.”

Monikulttuurisuus on tuttua myös Marialle. Kun hän oli kuusivuotias, kuvaussihteerinä työskentelevä Tuula-äiti otti sapattivapaata, ja kahden hengen perhe muutti vuodeksi Kreikkaan. Maria aloitti koulun pienessä kalastajakylässä ja omaksui uuden kielen nopeasti.

”Äitini on ollut aina ennakkoluuloton ihminen: hän saattoi varata meille matkojakin päivän varoitusajalla. Kai se spontaanius on tarttunut myös minuun. Olen sopeutunut uusiin paikkoihin nopeasti.”

“Tiesin olevani arvokas tällaisena”

Eteläeurooppalaisten kylien värit, tuoksut ja maut ovat jääneet Marian mieleen niin vahvoina, että Välimeren seutu tuntuu yhä kotoisalta.

”Mustekala on yhä lempiruokani. Muistan, kuinka jännittävää oli päästä kalastajien mukaan pyyntiretkille.”

Erikoisin löytö lapsuudesta on vanha c-kasetti, jossa Maria juttelee sujuvasti kreikaksi.

”On ihmeellistä, kuinka nopeasti lapsena omaksumme ja opimme uusia asioita. Enää en osaa kreikan kieltä sanaakaan.”

“Minulla on niin paljon suunnitelmia ja haaveita, että haluaisin elää satavuotiaaksi”, Sid kaavailee.

Oppimisen vimma jatkui Suomessa. Maria arvelee olleensa suorastaan ärsyttävän utelias lapsi. Se eturivin innokas viittaaja, joka sai välillä opettajat ja koulukaverit hermoromahduksen partaalle.

Äiti ei yrittänyt hillitä esikoisensa elämänvimmaa.

”Se oli häneltä viisas ratkaisu. Olisin varmasti turhautunut, ellen olisi saanut kanavoida energiaani harrastuksiin. Kokeilin kaikkea baletista luisteluun.”

Koulussa impulsiivista tyttöä ei aina ymmärretty.

”Minua kiusattiin aika rajusti yhdessä vaiheessa, enkä saanut opettajiltakaan tukea. Kun äiti huomasi tilanteen, hän siirsi minut toiseen kouluun. Äiti korosti aina, että minulla on oikeus olla oma itseni. Sen takia selvisin todennäköisesti koulukiusauksestakin ilman traumoja. Tiesin olevani arvokas tällaisena.”

“Kohtalo päätti tulevaisuudestani”

Yläasteikäisenä Maria asui äitinsä kanssa Karjalohjalla, jossa elämän keskipisteeksi nousi poikaystävä, maatilan nuori isäntä. Kun tuli yhteishaun aika, Maria laittoi paperit vetämään Helsingin Kallion ilmaisutaidon lukioon ja Sammatin emäntäkouluun.

”En osannut ratkaista tulevaisuuteni suuntaa, joten ajattelin, että kohtalo saa päättää.”

Kohtalo valitsi Kallion lukion. Se oli nuoren rakkauden ja samalla emäntäkoulun loppu. Karjalohja vaihtui pääkaupunkiin.

”On hauska ajatella, kuinka pienestä elämä voi olla välillä kiinni. En tosin vieläkään käsitä, miten äiti on uskaltanut päästää minut Helsinkiin viisitoistavuotiaana. Vaikka saatoin vaikuttaa ulospäin reippaalta, olin oikeasti käsittämättömän arka”, Maria muistaa.

Saman ristiriidan Maria tunnistaa itsessään yhä. Hän voi puikkelehtia seurapiirikutsuilla kuin kotonaan, mutta tuntea itsensä sisimmässään ulkopuoliseksi.

”Mutta ehkä juuri se on elämäntehtäväni. Koen olevani ihmiskoe nimeltä Maria Sid. Uudet tilanteet hirvittävät, mutta minulla on aina ollut tarve kulkea pelkoa kohti. Olen aika itsepäinen ja sitkeäkin. Haluan jatkuvasti testata itseäni ja kokeilla, kuinka tuosta haasteesta selviän.”

Ammatinvalinta on kasvattanut itseluottamusta. Näyttelemisen palon Maria peri isältään, näyttelijä-ohjaaja Sven Sidiltä. Vanhemmat erosivat Marian ollessa yksivuotias, mutta välit isään ovat pysyneet läheisinä aikuisikään saakka.

”Muistan vieläkin, kun isä vei minut Lontooseen katsomaan Royal Shakespeare Companyn versiota Loppiaisaatosta. Esitys oli niin fantastinen, että menin aivan sekaisin. Silloin tiesin, että minäkin haluan osaksi tuota maailmaa.”

Iso outo blondi Kiinassa

Maria kouluttautui Teatterikorkeakoulussa ensin näyttelijäksi ja suoritti myöhemmin myös ohjaajaopinnot.

”Olen seurannut oman isäni uraa niin läheltä, että minulla ei ole ollut tästä alasta koskaan epärealistista kuvaa. Teatterityö on rankkaa raatamista.”

”Ohjaajana olen aika vaativa. Näen todella paljon vaivaa täydellisen lopputuloksen eteen, mutta silti olen harvoin itseeni täysin tyytyväinen.”

Kaikkien aikojen haasteen Maria sai neljä vuotta sitten, kun häntä pyydettiin ohjaamaan Play me -musikaali Kiinaan. Kiinaksi.

”Se oli elämäni vaikein keikka. Olin iso outo blondi täysin vieraassa kulttuurissa. Minulla oli kuukausi aikaa projektin toteuttamiseen ja käytössäni oli kaksi tulkkia. Tehtävä tuntui aluksi mahdottomalta”, Maria muistaa.

Assistentikseen hän sai Kiinan armeijan teatteriosastolla työskennelleen miehen, joka ilmoitti ensitöikseen, ettei pidä naisohjaajista.

”Sanoin hänelle, että sovitaan, etten ole nainen. Sain porukan luottamuksen lopulta puolelleni, mutta ei se helposti käynyt.”

Maria piti Kiinassa itseään tahallaan kotimaan rytmissä, jotta hän pystyi osallistumaan Suomessa olevan perheen arkeen.

”Valvoin aamuneljään ja autoin lapsia läksyissä Skype-puhelujen välityksellä. Hulluahan se oli, mutta halusin todistaa, että työn ja perheen yhdistäminen on mahdollista.”

Omasta perheestä ja vapaa-ajasta on tullut Marialle iän myötä koko ajan tärkeämpi, vaikka hän suhtautuukin työhönsä tutulla intohimolla.

Suru epäonnistumisesta

Kaikkea Maria Sid ei ole elämässään pystynyt kontrolloimaan. Esikoistytär oli vain reilun vuoden ikäinen, kun Marian ensimmäinen avioliitto päättyi. Ero oli sokki, sillä 28-vuotias Maria oli kuvitellut rakkauden kestävän hautaan saakka.

”On musertava kokemus, kun läheinen ihminen lyö paistinpannulla päähän. Se oli kaikin puolin huono ero, varsinkin lapsen kannalta. Ex-mieheni ilmoitti heti, ettei halua olla millään tavalla tekemisissä tyttäremme kanssa eikä halua ryhtyä hänen lapsenvahdikseen. En vieläkään käsitä, miten jollakin on sydäntä vetäytyä vanhemmuuden vastuusta sillä tavoin”, Maria sanoo.

Suru epäonnistumisesta ja luottamuksen murenemisesta iski Marian itsetuntoon.

”Minut lytättiin niin alas, että luulin, etten nouse siitä ikinä. Pelkäsin, etten osaa nähdä maailmassa enää mitään kaunista. Puhumattakaan, että voisin vielä joskus rakastua.”

Hetki hetkeltä aamuissa alkoi olla piirun verran enemmän valoa. Se oli Tuula-äidin, Marian sisarpuolten ja läheisimpien ystävien ansiota.

”Olen ollut varsinkin äidin kanssa aina todella läheinen. Sellaista asiaa ei olekaan, josta emme pystyisi puhumaan. Meillä on tapana pohtia usein vielä jälkikäteen, mikä merkitys sillä on, että joku tietty vastoinkäyminen tai ihminen osuu kohdallemme.”

Nuoruuden eroa Maria kutsuu nyt pelastukseksi. Kipeäksi kriisiksi, joka piti käydä läpi, jotta nykyinen onni olisi mahdollinen.

”Uskon, että eron ansiosta minusta vasta vahva tulikin. Aina, kun mietin tuota kokemusta, tunnen valtavaa kiitollisuutta. Se opetti, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi väärien ihmisten seurassa”, Maria miettii.

Oikeiden ihmisten kohtaaminen oikealla hetkellä on sitäkin suurempi ihme. Niin kävi Marialle vuonna 1997, jolloin hän rakastui nykyiseen mieheensä Peter Achréniin.

”Vai olikohan se tuolloin? Noloa, mutta olen todella huono vuosiluvuissa. Muistan vain lasteni syntymävuodet. Töihin liittyvät merkkipaalut käyn yleensä tarkistamassa Googlesta”, Maria sanoo ja nauraa.

“Nuorena sorruin ylilyönteihin”

Jos ajantaju välillä katoaakin, elämän raiteiltaan heittäneet tunnemyrskyt säilyvät mielessä ikuisesti.

”Juuri sellainen meidän tapaamisemme oli, täydellinen työtapaturma. Peter oli Helsingin Svenska Teaternin orkesterimontussa ykkösviulistina ja soitti alkusoiton. Minä seisoin lavalla laulamassa. Ei siinä juuri muuta tarvittu. Se oli menoa ensitahdeista, romanttisin hetki elämässäni.”

Maria haluaa aina erikseen korostaa, että hänellä on Peterin kanssa kolme lasta.

”Esikoistyttäreni on tuntenut Peterin ensivuosistaan lähtien ja kutsunut häntä alusta saakka isäkseen.”

Suvussa Marian touhukkuudesta on tullut jo vitsi. Kun Maria odotti kuopustaan, hän innostui keramiikkatöistä ja dreijasi perheelle kokonaisen astiaston. Se on yhä perheen käytössä jouluisin.

”Silloin kävi kyllä mielessä, että olenkohan vähän maaninen. Tuo on niin tyypillistä minulle. Kun sytyn jostain uudesta harrastuksesta, antaudun sille täysin.”

Työssä fanaattinen heittäytyminen on ollut välillä ajaa Marian loppuun.

”Muistan hyvin eräät ensi-iltajuhlat, joissa tunnelma oli riehakas, mutta minä en osannut iloita mistään. Tunsin itseni vain järjettömän uupuneeksi. Silloin ymmärsin, ettei tämä näinkään voi jatkua.”

Viimeiset kymmenen vuotta Maria on ollut suomalaisten tuotantoyhtiöiden suosikkikasvo. Hersyvä Maria on tehnyt sketsiviihdettä sekä luotsannut kokkiohjelmia ja kykyjenetsintäkilpailuja.

”Nuorena sorruin työssä usein ylilyönteihin, koska minulla oli järjetön pätemisen tarve. Nykyään uskallan olla paljon rennompi, mutta koen silti, että minua kunnioitetaan.”

”Juuri se on elämässä maagista: meillä on koko ajan mahdollisuus kehittyä.”

Marian perhe on asettunut Ruotsiin hyvin. “Pidän täällä asumista mahdollisuutena myös lapsilleni.”

“Kyynisyys ei ole älykkyyttä”

Iän myötä Maria on yrittänyt opetella läsnäolon taitoa. Viikonloppuisin hän nauttii joutenolosta perheen kanssa, rauhoittuu Tukholman taidenäyttelyissä tai hiljentyy suosikkikylpylässään, japanilaisessa Yasuragissa.

”Alan vihdoin ymmärtää, että vastavoimat ovat tärkeitä elämässä. En saa yhtään enempää aikaiseksi, vaikka syöksyisin ympäriinsä rakettina. Nautin elämästäni enemmän, kun maltan välillä pysähtyä vetämään henkeä.”

Samaa hetkeen tarttumista Maria haluaa opettaa omille lapsilleen.

”Toivon, että he muistavat pitää sydämensä auki elämälle ja uusille asioille. Se on paljon suurempaa viisautta kuin kyynisyys, jota moni erehtyy valitettavasti nykyään pitämään älykkyytenä.”

Useimmiten tavallinen arki on parasta. Marialle päivän mukavin hetki on joka-aamuinen lauttamatka Tukholman Djurgårdeniin. Kun lokit kirkuvat yllä ja aurinko tekee merestä jättimäisen timantin, aika pysähtyy. Yhtäkkiä ei ole kiire mihinkään.

”Elämä on niin kummallista. Juuri kun on oppinut jotain oleellista, tajuaa, että tästä kaikesta on joskus luovuttava. Siitä tulee yhtä aikaa haikea ja kiitollinen olo.”

Kuvat: Ari Ijäs

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 9/2015. Nettiversiota on päivitetty.

Katso Marian vinkit Tukholmaan täältä!

Julkaistu: 14.6.2017