Maria Kuusiluoma, 44, sai eilen kotiin lapsensa Lucan, 4, ja Lunan, 3, kahden viikon tauon jälkeen. Lapset lomailivat isänsä kanssa tämän sukulaisten luona Italiassa.
- Tein kaksinkertaisesti töitä. Lasten paluuta edeltävä iltana mietin, että pitäisikö tehdä kotonakin jotakin. Pesin ikkunat, Kuusiluoma kertoi eilen Helsinki International UB Horse Show`ssa Hartwall Areenalla.
Kuusiluoma ei ole aikaisemmin esitellyt lapsiaan julkisuudessa, mutta eilen näyttelijä suostui yhteiskuviin. Lasten loman aikana hän puhui heidän kanssa joka päivä puhelimessa. Maria oli ensimmäistä kertaa lapsista erossa pidemmän aikaa.
- Luna sanoi vain kerran puhelimessa, että haluan äidin sylkkyyn.
Kuusiluomalla riittää hommia, sillä hän on ottanut itselleen uuden projektin. Porin Kirjuriluodon kesäteatterin lisäksi näyttelijä toimii tuottajana myös Nurmijärven kesäteatterissa.
- Kyllä tässä hommia saa puskea, varsinkin kun Kansallisteatterissa on ensi-ilta kolmen viikon kuluttua. Onneksi joitakin kesäteatteri-asioita voi monistaa.
Sen verran Kuusiluoma kertoo pitävänsä jaksamisestaan huolta, että hän on palkannut kesäteatteri-projekteihin assistentin.