Eeva

Maria Drockila: ”Ilman menetyksiä olisin aivan eri ihminen”

Maria Drockila: ”Ilman menetyksiä olisin aivan eri ihminen”
Maria Drockilan elämään mahtuu monta käännekohtaa ja uutta alkua. Nyt hän luopuu menestyneestä kynttiläyrityksestään ja on opiskellut terapeutiksi. Kun Maria kuuntelee apua tarvitsevia, taustalla vaikuttavat omat karut elämänkokemukset.

Porvoolaisen puutalon idyllinen pihapiiri muistuttaa satukirjan kuvitusta. Lähistöllä virtaa joki, pöydällä palaa kynttilöitä ja mukeista leviää kahvintuoksu.

Maria Drockila on kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana tunnettu kynttilöitä valmistavasta yrityksestään. Maria kertoo olleensa jo lapsena toimelias.

”Äidilläni oli Kouvolassa kukkakauppa, ja tein jatkuvasti kauppaa äidin puodissa tai isovanhempien mansikkatilalla Pyhtäällä.”

Tyttö järjesti teatteriesityksiä tai kiersi ovelta ovelle myymässä maalaamiaan tauluja tai itse tekemiään arpoja.

”Virpomisen aloitin viikkoa ennen muita. Äitini joutui todennäköisesti tuon tuostakin toppuuttelemaan minua”, Maria kertoo.

Oman yrityksen perustamisesta muodostui elämän tärkeä käännekohta.

”Olin 19-vuotias, kun perustin Maria Drockila Kynttiläpajan. Sain idean, kun näin Espanjassa pienen puodin, jossa valmistettiin kynttilöitä käsityönä.”

Aluksi Maria teki kaikki kynttilät itse kotona, mutta pikkuhiljaa hän rekrytoi työntekijöitä ja vuokrasi toiminnalle tilat.

”Harmi, ettei Spede saanut nähdä ennustuksensa toteutuvan”

Pertti ’Spede’ Pasanen rohkaisi minua yrittäjäksi ja auttoi siinä taloudellisesti alkuun. Hän sanoi, että tulen näkemään, että kynttiläpaja tuottaa vielä hyvin. Nauroin, mutta niinhän siinä lopulta kävi. Harmi, ettei hän saanut nähdä ennustuksensa toteutuvan.”

Maria sanoo oppineensa ja kokeneensa yrityksessään valtavasti uutta. Toiminnan kausiluonteisuus teki työstä erikoisen: suurin osa noin kahden miljoonan liikevaihdosta tuli muutamassa viikossa, vuoden lopussa.

”Kaikki kulut syntyivät kuitenkin koko tilikauden aikana. Jokainen ymmärtää, miten riskialtis ja raskas yhtälö se on.”

Orimattilassa toimineessa kynttiläpajassa valmistettiin vuoden aikana käsityönä kaksisataatuhatta kynttilää, ja joulun alla eri puolille Suomea pystytettiin tunnelmallisia kynttilämyymälöitä.

Tänä jouluna myymälöitä oli kolmisenkymmentä, ja tämä sesonki jää nyt Maria Drockila Kynttiläpajan viimeiseksi.

Raskas ja antoisa yrittäjyys

Yrittäjyys on ollut antoisaa mutta raskasta. Maria toteaa, että vuodesta 1998, jolloin kynttiläpaja aloitti toimintansa, on maailma muuttunut paljon. Nettikauppa on tehnyt valtavan murroksen, Kiinan tuonti avautunut ja isojen kauppakeskusten määrä kasvanut räjähdysmäisesti.

”Olin nuorempana innokas yrittäjä. Kun kynttiläpajan liikevaihto oli 200 000 euroa, kokeilin, jos sen voisi tuplata yhdessä tilikaudessa. Se onnistui.”

Sen jälkeen Maria tuplasi yrityksen liikevaihdon vielä kahdesti. Vuonna 2006 hänet valittiin Vuoden nuoreksi yrittäjäksi.

Kun Maria jäi äitiyslomalle kaksitoista vuotta sitten, yrityksen liikevaihto oli 1,4 miljoonaa euroa.

”Reilun vuoden kuluttua palasin työhön yritykseen, josta kaikki omat pääomat olivat menneet.”

Perheen koti oli lainojen vakuutena, joten unelma pitkästä äitiysvapaasta vaihtui pelastusoperaatioon.

”En vieläkään ymmärrä, miten selvisimme. Teimme luottotyöntekijöideni kanssa ympärivuorokautista työpäivää, mutta saimme pajan pelastettua.”

Muistot niistä vuosista ovat hyviä, vaikka työtahti oli epäinhimillinen. Vuosien puurtaminen alkoi tuntua väsymyksenä koko olemuksessa.

”Aloin väsyä vauhtiin. Tuli se piste, jolloin isompi määrä myymälöitä tai suurempi liikevaihto ei enää motivoinut. Olin jo todistanut itselleni kaiken, mitä tarvitsin.”

Maria ymmärsi, ettei yrityksen laajentaminen ollut enää vaihtoehto. Hän pohti kynttiläpajan myymistä, mutta päätti lopulta lakkauttaa sen toiminnan ja siirtyä elämässään eteenpäin.

”Halusin sittenkin pitää oman nimeni vain itselläni.”

Elämän suurin kantava voima on kiitollisuus. Maria kokee saaneensa apua läheislltään, työkavereiltaan ja mentoreiltaan. ”Kukaan ei selviä yksin.”

Ystävä menehtyi yllättäen

Maria Drockila on nyt avannut uuden sivun elämänsä kirjassa. Hän on kouluttaja, terapeutti ja mentori. Polku on ollut pitkä, mutta Maria on mennyt rohkeasti eteenpäin.

”Olin käynyt pitkään terapiassa 2000-luvulla. Koin kuitenkin, etten terveydenhoidon ammattilaisen luona saanut tarpeeksi apua ongelmilleni. Eräskin terapeutti piiloutui ammatillisen imagon taakse ja katsoi minua kuten potilasta, ei niin kuin ihminen ihmistä.”

Kymmenen vuotta sitten Maria kääntyi Porvoossa asuvan terapeutin ja kirjailijan Tommy Hellstenin puoleen. Mies suositteli hänelle keskustelua silloisen vaimonsa, terapeutti Carita Hellstenin kanssa.

”Minussa oli jo silloin rakentunut tietynlainen valmius uudeksi syntymiselle. Carita sanoi usein, että jotain vanhaa pitää kuolla, jotta voi syntyä uutta.”

Maria kertoo lainanneensa usein Caritan sanoja, kun hänen terapia-asiakkaakseen on tullut ihminen, joka on halunnut kuolla.

”Olen sanonut hänelle, että jonkin osan tai olosuhteissa vallitsevan tilan tarvitseekin kuolla, jotta voi syntyä jotakin uutta.”

”Kuoleman lähestyessä jokainen hetki muuttui tärkeäksi. Kunpa me ymmärtäisimme elämän rajallisuuden, ennen kuin kuolema tulee konkreettisesti lähelle”

Marian ja hänen ”laina-äidikseen” kutsumansa Carita Hellstenin yhteinen matka kesti kahdeksan vuotta.

”Aluksi Carita teki kanssani pitkään terapiatyötä, ja lopulta lähdin Caritan rohkaisemana ja hänen jalanjäljissään opiskelemaan itse terapeutiksi.”

Maria menetti läheisen tukijan, kun Carita Hellsten yllättäen menehtyi kesällä 2017. Carita oli puhunut, kuinka hän eläkkeelle jäätyään ryhtyisi hoitamaan Marian taloon kuuluvaa puutarhaa Porvoossa.

”Olimme juuri lähdössä yhdessä viikoksi Kreikkaan, kun Carita kuoli. Minulla oli kalenteri tyhjänä, ja ryhdyin istuttamaan kukkia. Hain multaa, taimia ja tein puutarhatöitä aamusta iltaan. Se oli surutyötäni.”

Marian tuolloin istuttamat kasvit kukoistavat joka kesä kauniina.

”Tunnen, että Carita hoitaa niitä”, Maria kertoo.

”Tällä hetkellä täydennän psykologian opintoja yliopistossa, ja aloitan pian tre- eli stressinpurkuohjaajan koulutuksen.”

Uusi ura

Istumme Marian työhuoneessa, terapiahuone Villa Sylissä.

”Nimi tulee pihapiirin muodosta. Koen myös terapiatyön tavallaan syliin ottamisena ja rinnalla kulkemisena.”

Maria Drockila on käynyt läpi Tommy Hellstenin perustaman nelivuotisen Ihminen tavattavissa -koulutuksen.

”Ensimmäiset kaksi vuotta olin henkilökohtaiseen kasvuun tähtäävässä ryhmässä ja seuraavat kaksi ammatillisessa koulutusohjelmassa. Sen jälkeen suoritin lisäksi kaksivuotisen koulutusharjoittelun.”

Maria Drockila toteaa, että koulutus yhdessä terapian kanssa muutti hänen elämänsä suunnan. Hän on valmistunut myös seksuaaliohjaajaksi ja tunnetaideterapiaohjaajaksi. Kaikkiaan hän opiskeli terapiatyötä seitsemän vuoden ajan.

”Tällä hetkellä täydennän psykologian opintoja yliopistossa, ja aloitan pian tre- eli stressinpurkuohjaajan koulutuksen.”

”Olen työskennellyt terapeuttina nyt kolmisen vuotta osa-aikaisesti. Kynttiläpajan lopettamisen jälkeen voin ottaa vastaan enemmän asiakkaita ja keskittyä uuteen työhön.”

Maaliskuussa Maria aloittaa kouluttajana Ihminen tavattavissa -koulutusohjelmassa.

”Olen innoissani ja kiitollinen luottamuksesta, jota koulutuksen järjestäjät minua kohtaan osoittavat.”

Terapeuttina työskennellessään Maria on elänyt hienoja hetkiä. Hän oli aina ennen kokenut olevansa vähän väärässä paikassa ja tuntenut loputonta riittämättömyyden tunnetta työnantajana.

”Yhtäkkiä istun asiakasta vastapäätä, ja hän alkaa kertoa. Minun ei tarvitse eikä kuulu olla missään muualla, eikä ajatella mitään muuta kuin sitä hetkeä. Saan antaa vastapäätä istuvalle ihmiselle siinä hetkessä täyden läsnäoloni.”

Maria huomauttaa, että kaikki terapiatyöskentely nojaa eri teorioihin, mutta hänen oma elämänkokemuksensa tuo työhön sen kaikkein arvokkaimman perspektiivin. Se helpottaa asettumista asiakkaan elämäntilanteeseen.

”Jos en olisi koskaan itse kokenut henkistä väkivaltaa, en pystyisi ymmärtämään terveen ihmisen narsististen reaktioiden ja sairaan narsismin eroa.”

Henkinen väkivalta on niin lonkeromaista, että se tulee Marian mukaan näkyväksi ja ymmärretyksi vasta, kun se on tehnyt jo tuhoa. Pelkkä teoria ei riitä sen monimutkaisten vaikutusten ymmärtämiseen.

”Tein tunnetaideterapian lopputyöni tästä aiheesta.”

”Isäni oli merimies ja paljon poissa kotoa. Vanhempani erosivat, kun olin noin yhdentoista. Sen jälkeen menetin yhteyden isään miltei kokonaan.”

Raskas vuosi

Marialla on takanaan raskas vuosi. Viime kesäkuussa hänen isänsä kuoli 65-vuotiaana nopeasti edenneeseen syöpään. Isän ja tyttären välit olivat pitkään olleet etäiset.

”Isäni oli merimies ja paljon poissa kotoa. Vanhempani erosivat, kun olin noin yhdentoista. Sen jälkeen menetin yhteyden isään miltei kokonaan.”

Maria sanoo, että isän kuolemaa edeltänyt vuosi oli paras heidän yhteisistä vuosistaan. Vasta kuoleman lähestyessä hän sai puhua isän kanssa asioista, joista olisi toivonut voivansa puhua paljon aiemmin.

”Kuoleman lähestyessä jokainen hetki muuttui tärkeäksi. Kunpa me ymmärtäisimme elämän rajallisuuden, ennen kuin kuolema tulee konkreettisesti lähelle”, Maria pohtii.

Ristiriitainen suhde

Kun Maria aikuistui, suhde isään säilyi ristiriitaisena.

”Toivoin yhteyttä, mutta toisaalta pilasin meidän molempien yritykset. Muistan, kun isä lähetti minulle kerran kukkia. Lähetin hänelle takaisin katkeran viestin.”

Maria sanoo, että katkeruus johtui hänen vihastaan. Hän oli niin vihainen lapsuuden hylkäämiskokemuksesta.

”Isäni oli hyvin herkkä, ja tulkitsin hänen silmistään pelkoa minua kohtaan. Haastoin vielä aikuisenakin häntä tuntemaan isyyttä, annoin hänelle ikään kuin mahdollisuuden ryhtyä isäksi.”

Myöhemmin isä ja tytär rakensivat suhteensa uudelleen. Muutama kuukausi ennen kuolemaansa Marian isä nousi puolustamaan tytärtään.

”Isä neuvoi minua pysymään tiukkana eräässä vaikeassa tilanteessa. Koin, että sain kuin sainkin muiston suojelevasta isästä.”

Maria on hyvin kiitollinen, että sai elää viimeisen vuoden isänsä kanssa.

”Nyt suru hänen menettämisestään on puhdasta, eikä se ole kääriytynyt vihan tai katkeruuden sisään.”

”Olen ollut pienestä asti hymyilevä ja avoin. Olin niin helposti lähestyttävä, että vedin puoleeni ihmisiä, jotka eivät halunneet suojata, vaan käyttää minua.”

Empatian taakka

Kun isä sairasti, Maria rukoili, että saisi kantaa osan tämän kivuista. Hän sanoo olleensa lapsuudestaan asti hyvin empaattinen.

”Alan helposti kantaa toisen kipua ja emotionaalisia tarpeita helpottaakseni hänen oloaan.”

Maria toimi siten ensin vanhempiensa kanssa ja myöhemmin parisuhteissaan.

”Sellainen sairastuttaa ihmisen ennen pitkää. Saan olla tämän suhteen hyvin valpas edelleen, paitsi itseni myös asiakkaiden ja ehkä joskus tulevaisuudessa syntyvän parisuhteen takia.”

Maria tunsi itsensä vuosi sitten keväällä hyvin väsyneeksi ja kipeäksi. Hänellä todettiin keliakia sekä raudan ja D-vitamiinin puute, ja hän kärsi oireista pitkään.

”Samana päivänä, kun isäni kuoli, hellittivät myös kipuni. Sen jälkeen olin lähinnä uupunut taistelusta, jota olin käynyt kehossani eläytyessäni isäni tilanteeseen. Samoihin aikoihin koin myös avioeron.”

Kun keliakiaa ja puutostiloja hoidettiin, Maria sai vähitellen elämänvoimansa takaisin. Hän lepäsi kesän mökillä Saimaan rannalla, ui ja söi paljon luonnon antimia. Nyt hän kokee voivansa kehossaan paremmin kuin kymmeniin vuosiin.

”En voi liiaksi korostaa mielen vaikutusta kehoon ja päinvastoin. Ne ovat kuin kaksi jalkaa. Yhdellä jalalla kinkkaamalla pääsee eteenpäin, mutta se on hyvin vaivalloista”, Maria arvelee.

Turvattomuuden tunne

Isän läsnäolo olisi ollut nuorelle kouvolalaistytölle tärkeää. Maria koki turvattomuutta. Hän sanoo olleensa vakavan syrjäytymisuhan alla. Peruskoulussa kiusattiin, joten tyttö yritti muun muassa lahjomalla saada kavereita itselleen.

”Olen ollut pienestä asti hymyilevä ja avoin. Olin niin helposti lähestyttävä, että vedin puoleeni ihmisiä, jotka eivät halunneet suojata, vaan käyttää minua.”

Jossain kohtaa nuoruudessaan Maria suojasi itseään kovalla meikillä, tiukalla ilmeellä ja tekokynsillä.

”Pikkuhiljaa opin onneksi rakentavampia tapoja suojata itseäni.”

Yksinäinen tyttö hakeutui samankaltaisten seuraan, hänen pääasiallisia kavereitaan olivat syrjäytymisvaarassa elävät nuoret. Elämä oli joskus näköalatonta.

”Itsetuntoni oli nollassa, ja olin koulussa huono oppilas. Keskiarvoni yhdeksännellä luokalla oli alle kuuden. Kymppiluokalla ryhdistäydyin kouluasioissa ja sain paljon paremman todistuksen.”

Sen ansiosta Maria pääsi opiskelemaan Kotkan sosiaali- ja terveysalan oppilaitokseen lähihoitajaksi. Hän ei kuitenkaan ollut henkisesti vielä kovin vahva. Koulu jäi kesken, kun hän oli työharjoittelussa sairaalan pitkäaikaisosastolla.

”Minua kosketti syvästi vanhusten huono kohtelu. Itkin pyörämatkat töihin ja takaisin. Kerran puhuin aamupalaverissa, miten vanhuksia kohdeltiin mielestäni välinpitämättömästi tai jopa väkivaltaisesti. Sain joiltakin vanhemmilta hoitajilta jäätäviä katseita ja halveksuntaa. Toiset katsoivat lattiaa. Lopetin koulun siihen.”

Julkisuudessa käydystä keskustelusta Maria on päätellyt, ettei tilanne ole parantunut neljännesvuosisadassa.

Maria Drockila arvelee voivansa kehossaan nyt paremmin kuin vuosiin. Hän korostaa mielen vaikutusta kehoon ja päinvastoin.

Elämän käännekohtiin kuului myös osallistuminen Miss Suomi -kisoihin vuonna 1997. Maria Drockila valittiin toiseksi perintöprinsessaksi. Hän luopui kuitenkin tittelistään muutaman kuukauden kuluttua, kun Spede Pasanen palkkasi hänet yhtiöidensä toimitusjohtajaksi.

Siitä alkoi julkinen pyöritys, jonka aiheuttamat haavat eivät ole vieläkään täysin arpeutuneet.

”Häpesin missikisoihin osallistumista vuosia jälkeenpäin. Kohdalleni osui kohumissin leima, minkä seurauksena julkisuus oli raskasta.”

Paparazzi ajoi Marian perässä kaikkialle kuukauden ajan, ja helikopteri pörräsi hänen kotinsa yllä kuvaajan roikkuessa ikkunasta.

”Selvisin kuitenkin järjissäni noista ajoista. Vetäydyin paniikinomaisesti julkisuudesta”, Maria muistelee.

Hän sanoo seuranneensa joskus kuin ulkopuolisena julkisen Maria Drockilan elämää. Hän kokee, että se pakotti hänet tutustumaan todelliseen identiteettiinsä tavalla, johon ilman ikävää julkisuutta ei välttämättä olisi syntynyt tarvetta.

”Rakkaus sulattaa häpeän ja siten ihminen saa mahdollisuuden syntyä siksi, joka todellisuudessa on. Sen myötä löytyy myös oma polku ja rakentuu oman näköinen elämä.”

Siten vaikea aika kääntyi myöhemmin hyödylliseksi. Maria kokee sen tärkeäksi, esimerkiksi kun hän asiakastyössään tutkii häpeän kokemusta.

”Kukapa ei olisi joskus miettinyt, mitä hänestä ajatellaan, ja kuka hän on itsensä ja kuka toisten silmissä.”

Maria korostaa, että häpeä estää ihmistä tulemasta näkyväksi sellaisena kuin on.

”Rakkaus sulattaa häpeän ja siten ihminen saa mahdollisuuden syntyä siksi, joka todellisuudessa on. Sen myötä löytyy myös oma polku ja rakentuu oman näköinen elämä.”

Speden yrityksessä työskennellessään Maria oli toisinaan mukana myös televisio-ohjelmien tekemisessä.

”Huvittavaa toisaalta on, etten koskaan ollut kovin kiinnostunut televisiossa työskentelystä. Olin ujo eikä minua juurikaan kiinnostanut esiintyminen.”

Kaksi avioliittoa

Maria on ollut kahdesti naimisissa, vuosina 2004–2011 ja 2018–2019. Ensimmäisestä avioliitosta syntyi tytär.

”Ehkä taustani on tehnyt minusta äitinä vähän ylihuolehtivan. Kaksitoistavuotias tyttäreni saattaa kokea, että olen ärsyttävä ja hössöttävä aina välillä. Tärkeintä minulle on kuitenkin, että hän kokee, että hänestä välitetään ja huolehditaan”, Maria sanoo.

”Tyttäreni on saanut kasvaa kauniissa ja turvallisessa ympäristössä. Jotta hän ei kuvittelisi, että minunkin elämäni on aina ollut tällaista, olen kertonut hänelle, mitä kaikkea nuoruuteen voi sisältyä.”

”Olen kertonut myös missiajastani ja siitä, että se oli minun kohdallani mielestäni surullinen tapa tulla näkyväksi. En kokenut siinä mitään hohdokasta.”

Maria on yrittänyt suojella lastaan.

”Hankin televisionkin vasta pari kuukautta sitten. En halunnut sitä huonekaluksi, jonka ympärillä kaikki pyörii. Nyt syömme suklaata ja katsomme toistemme kainalossa Moderni perhe -sarjaa.”

Maria sanoo kertovansa lapselle aina rehellisesti kaikesta, mitä tämä kysyy.

”Olen kertonut myös missiajastani ja siitä, että se oli minun kohdallani mielestäni surullinen tapa tulla näkyväksi. En kokenut siinä mitään hohdokasta.”

Nyt Maria sanoo pystyvänsä jo näkemään vanhoissa missikilpailujen kuvissa eräänlaista glamouria, kabareen tyyliin.

Terapian ja uuden ammatin opiskelun myötä Maria Drockila on tehnyt pitkän matkan itseensä ja pohtinut matkansa varrella tapahtuneita asioita hyvinkin syvällisesti.

”Olen joskus manannut naiiviuttani. En silti voi ajatella, että olisinpa tehnyt jotakin toisin. Olen kulkenut sen tien, mikä on pitänyt kulkea, tullakseni tähän.”

Maria ei haluaisi vaihtaa tietoisuutensa laajentumista kokemattomuuteen.

”Tietysti, jos voisin valita, en olisi halunnut kohdata kaikkia menetyksiä, rakkaiden ihmisten taholta hylätyksi tulemisia tai kuolemia. Mutta jos en olisi niitä kokenut, olisin aivan eri ihminen.”

Jos jokin häntä elämässä kaduttaa, niin hänen sanomansa kovat sanat joillekin ihmisille.

”Haluaisin aina olla kiltti, mutta kovissa paineissa olen käyttänyt kieltä, mistä en ole ylpeä.”

”Luulin ennen, että kunhan kehityn ihmisenä, niin ihmissuhteista tulee helppoja. Unohdin, että ihmissuhteessa ei olla yksin.”

Kiitollisuus kantaa

Maria Drockila arvelee, että tällä hetkellä hänen elämänsä suurin kantava voima on kiitollisuus. Hän sanoo nähneensä, mitä katkeruus tai uhrius tekevät ihmiselle, eikä halua niiden myrkyttävän itseään.

”Kestän hylätyksi tulemista ja sitä, että jos en miellytä jotakuta, niin minusta ei pidetä. Ennen taivuin mille tahansa mutkalle saadakseni rakkautta ja hyväksyntää. Nykyään olen mieluummin yksin kuin sellaisessa seurassa, missä minut hyväksytään vain toisen tarpeiden mukaisesti, tai jossa en saa tarvitessani tukea.”

Maria sanoo, että hänen kaltaisensa ihminen, joka on opetellut aina selviämään yksin kaikesta, ei osaa helposti odottaa saavansa apua vaikeuksien tullessa.

”Opettelen siihen koko ajan. Mitä enemmän saa kokemuksia siitä, ettei tule hylätyksi vaikeuksien keskellä, sitä enemmän kasvaa myös luottamus toisiin ihmisiin ja elämään.”

Maria tietää, ettei minkään terapian tai koulutuksen myötä tule valmiiksi, vaan ihminen on aina hieman keskeneräinen.

”Luulin ennen, että kunhan kehityn ihmisenä, niin ihmissuhteista tulee helppoja. Unohdin, että ihmissuhteessa ei olla yksin.”

Läheisen ihmissuhteen ei Marian mukaan tulekaan olla helppo vaan hyvä.

”Sen pitää olla henkinen matka, jossa on mahdollisuus löytää itsensä aina uudestaan ja uudestaan. Hyvässä suhteessa pitää olla armollinen ja antaa tilaa myös toisen henkilökohtaiselle matkalle. Rakkaus on armoa ja myötätuntoa.”

”Oli niin veitsenterällä, ettei kaikki mennyt elämässäni väärin.”

Sisäinen valo

Maria Drockila uskoo, että hän on selviytynyt eteenpäin muutamasta eri syystä.

”Ensinnäkin, koska minulla on aina ollut elämänvoimaa, sisäinen valo ja tuli. Olen ollut myös hyvin rankkojen asioiden äärellä optimisti pienestä asti. Silloin, kun en ole ollut uupunut tai sairas, olen ollut tarmokas, valoisa ja elämäniloinen.”

Kukaan ei kuitenkaan pärjää ja menesty yksin. Marialla on ollut joukko ihmisiä, jotka ovat auttaneet häntä eteenpäin.

”Heihin kuuluvat sisareni ja läheiset ystävät, työkaverit, tärkeät tukijat ja mentorit.”

Viimeinen, muttei vähäisin, Marian selviytymiskeinoista on kyky tavoitella ja nähdä kauneutta elämässä.

”Nautin jo lapsena äitini kukkakaupassa työskentelystä. Pidin kauniista kukista ja kukka-asetelmista. Myös kynttiläpajayritykseni oli tapa tavoitella ja tuoda kauneutta ihmisten elämään.”

Maria on saanut kauneudesta turvaa ja toivoa.

”Oli niin veitsenterällä, ettei kaikki mennyt elämässäni väärin.”

Ei voi tarttua uuteen, ennen kuin päästää irti vanhasta.

Marian mukaan muutos on merkki elämästä, joka on niin virtaavaa ja dynaamista, että se tuntuu päästä varpaisiin.

”Tunnen eläväni, vaikka pelottaa ja jännittää. Sitä paitsi luulen, että teen kynttilöitä vielä jonain päivänä.”

Maria arvelee, että jos hän joskus tulevaisuudessa asuu maaseudulla paikassa, missä sattuu olemaan piharakennuksessa tilaa pienelle kynttiläpajalle, hän virittää sinne padan ja muotit.

”Ihan vain omaksi ilokseni.” ●

Julkaistu: 19.7.2020
Kommentoi »