Apu

Mamban Tero Vaara: "Tuntuu helvetin hyvältä olla ukkomies"

Mamban Tero Vaara: "Tuntuu helvetin hyvältä olla ukkomies"
Mamban solisti Tero Vaara meni naimisiin pienen piirin kesken helmikuussa.
Julkaistu: 11.7.2021
Mamban solistina tunnettu Tero Vaara meni naimisiin viime helmikuussa.
– Se oli mahtava juttu ja kevensi osaltaan taaperrusta elon taipaleella, Vaara kertoo.
Korona rajoitti hääjuhlallisuuksia.
– Järjestimme hyvin pienet, intiimit, arvokkaat ja kivat juhlat. Paikalla ei ollut suuria soittokuntia tai ilotulituksia. Tuntuu helvetin hyvältä olla ukkomies!
Häämatkan pariskunta teki kotimaassa.
– Vierailimme Mikkelissä ja Sotkamossa, joten olemme päässeet maistelemaan yhdessämatkustelemisen riemua.
Pitkään tauolla olleen yhtyeen piti tehdä iso paluu keväällä ja kesällä 2020, mutta Mamba ehti tehdä vain neljä keikkaa viime elokuussa, kun korona pisti jälleen konsertit säppiin.
– Olemme siis bändin kanssa edelleen lähtökuopissa tavallaan. Kaikki luukut piti laittaa kiinni ja ryhtyä säästölinjalle, ei siinä auttanut muu kuin odottaa. Nyt on kova into päästä keikoille, vaikka olenkin tehnyt akustisia soolokeikkoja tässä välissä.
Korona-aikana Vaara kuntoili, nosti punttia ja teki pienoismalleja.
– Vapaa-aika tuli käytettyä ihan järkevästi.
Mamba esiintyy Salo soi -kaupunkifestivaaleilla perjantaina 16. heinäkuuta
1 kommentti